Unelmana tasa-arvo – UN Women Suomen jäsen Terhi Nieminen-Mäkynen on ollut mukana alusta saakka


Vuosi 2021 on UN Women Suomelle todella merkittävä, sillä
toimintamme täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätimme kertoa jäsentemme tarinoita, sillä jäsenet ovat yhdistyksemme sydän: jokainen heistä vahvistaa UN Women Suomea ja seisoo virallisesti tasa-arvotyömme takana, mikä auttaa meitä toimimaan naisten ja tyttöjen puolesta myös tulevina vuosina. Kysyimme siis, millaisia ajatuksia heillä on tasa-arvosta ja UN Women Suomesta.

Tällä kertaa ääneen pääsee Terhi Nieminen-Mäkynen – Suomen UNIFEMin perustajajäsen ja entinen kansanedustaja, joka on tehnyt kansainvälisen uran tasa-arvon ja kriisinhallinnan tehtävissä.

 

”Kiinnostuin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja naisten oikeuksista jo nuorena, joten päätös osallistua YK:n naisten kehitysrahaston kansallisen komitean toimintaan ei ollut vaikea. Helvi Sipilä oli kiinnittänyt huomiota työhöni kansanedustajana ja ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla, ja hän pyysi minut mukaan nykyisen UN Women Suomen toiminnan käynnistämiseen. Liityin jäseneksi jo 1980-luvun alussa, ja jäsenyys merkitsi minulle konkreettista tasa-arvotekoa.

Lapsuudessani ja nuoruudessani Helvi Sipilä oli minulle suuri ihailtava partiojohtaja, jonka ’jälkeläinen’ – kuten asian ilmaisin lapsena – halusin olla. Tiemme kuitenkin kohtasivat oikeastaan vasta YKNK:n perustamisen yhteydessä. Helvi kutsui minut kokoukseen muutaman muun aktivistin kanssa, ja hänellä oli tarkka suunnitelma YKNK:n kansallisen toiminnan käynnistämisestä. Hän siis jakoi meille tehtävät. Minut hän asetti ’ohjelmatyöryhmään’, jonka tarkoituksena oli suunnitella juuri rekisteröidyn yhdistyksen tulevaa ohjelmaa. Siitä työ käynnistyi, ja Suomeen perustettiin ensimmäiset paikallistoimikunnat.

1980-luvun Suomessa kehitysmaiden naisten oikeudet olivat vielä melko vieras teema. Helvi oli kuitenkin jo tuolloin tunnettu vaikuttaja, joten hän sai erityisesti maaherrojen ja kuntapäättäjien puolisot kiinnostumaan yhdistyksen toiminnasta. Tämän kautta teema alkoi herättää laajempaa kiinnostusta myös mediassa.

Vuonna 1982 Suomessa käytiin presidentinvaalit, joissa Helvi Sipilä oli Liberaalisen kansanpuolueen ehdokkaana. Hän oli ensimmäinen nainen tässä tehtävässä, kuten niin monessa muussakin. Vaalikampanja oli tiivis, poikkeuksellisen lyhytaikainen ja rasittava, eikä ainoastaan varsinaiselle ehdokkaalle, vaan myös valitsijamiesehdokkaalle, jona itse toimin. Kiertelimme maata yhdessä Helvin kanssa kampanjan vuoksi, ja tämä saattoi meidät läheisiksi. Kun vaalit käytiin tammikuussa 1982, jännitimme yhdessä eduskunnan lehterillä, olinko kirjoittanut äänestyslippuun oikean nimen. Yksi lippu luettiin, ja olin tullut valituksi Helvin ainoaksi valitsijamieheksi. Suurin osa 3 001 valitsijamiehestä valitsi Mauno Koiviston presidentiksi.

Helvin ja minun tieni erosivat vuonna 1985 lähes kymmeneksi vuodeksi, kun muutin mieheni työn vuoksi ensin Bahrainin Manamaan ja sitten Lontooseen. Palattuani vuonna 1994 Suomeen jatkoin heti ensin UNIFEMin Vantaan paikallistoimikunnassa ja pian sen jälkeen Suomen UNIFEMin hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Yhteistyö Helvin kanssa jatkui tilaisuudesta toiseen, ja hänen tarmonsa ja aloitteellisuutensa olivat loppumattomia. Samalla kun hän ’käskytti’ toimintaan, hän oli äärimmäisen huomaavainen eikä yksikään henkilö tai paikallistoimikunta jäänyt ilman kaunista kiitosta hänen vierailujensa jälkeen. Helvi Sipilä oli maailman naisille valtavan suuri lahja.

Mielestäni on paikallisesti tärkeää, että kunnissa on naisjärjestö, joka keskittyy kansainvälisiin asioihin. Myös YK:n turvallisuusneuvoston ’Naiset, rauha, turvallisuus’ -päätöslauselman 1325 koordinointi ja aktiivinen toimeenpano on valtavan merkityksellistä – kehittyvien maiden ja konfliktien alla elävien naisten aseman suhteen vallitsee vielä suuri ymmärtämättömyys. Olen itse työskennellyt kriisinhallinnan tehtävissä muun muassa sodan jälkeisessä Kosovossa, jonne sain komennuksen vuonna 1999. Minut nimitettiin maan toiseksi suurimman kaupungin Prizrenin pormestariksi, ja tehtävässä tuli huolehtia niin ihmisten hyvinvoinnista, paikallisen infrastruktuurin jälleenrakentamisesta kuin talouden elvyttämisestäkin. Palasin myöhemmin maahan osana ihmiskaupan vastaista hanketta, jota Suomen ulkoministeriö rahoitti Kosovossa ja Makedoniassa.

Eräs kriisien runtelema maa, jossa olen myös päässyt toimimaan, on Afganistan. Olin käynnistämässä ja arvioimassa Suomen UNIFEMin ohjelmaa, jossa tarjottiin lakineuvontaa ja -palveluita paikallisille naisille, ja 2010-luvun alulla toimin pääkaupunki Kabulissa ihmisoikeus- ja tasa-arvoyksikön johtajana. Yksikkö oli osa EU-hanketta, jonka tarkoituksena oli vahvistaa Afganistanin poliisi- ja oikeuslaitosta ja kouluttaa niiden henkilöstöä, jotta oikeusvaltion periaatteet, tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteutuisivat. Lisäksi hankkeella pyrittiin lisäämään naispuolisten poliisien määrää. Tämä oli tärkeää jo senkin takia, että Afganistanissa miespoliisi ei voi tutkia naista esimerkiksi rikostapauksissa.

Vaikka Suomessa ollaan kansainvälisesti verrattuna hyvin pitkällä tasa-arvokysymyksissä, myös meillä on pinnan alla merkittäviä ongelmia ihmisten yhdenvertaisuudessa, työelämän segregaatiossa, taloudellisessa tasa-arvossa ja intersektionaalisen feminismin ja moniperustaisen syrjinnän ymmärtämisessä ja karsimisessa. Näissä riittää vielä paljon työtä, niin valtiolle kuin kansalaisjärjestöillekin.

Suomessa on onneksi lukuisia järjestöjä, jotka työskentelevät näillä sektoreilla erikseen ja yhdessä. Koska UN Women Suomi on osa YK:n järjestelmää, se on yksi parhaista organisaatioista koordinoimaan ja toteuttamaan näitä tärkeitä tavoitteita. Työ on käynnissä, ja se jatkuu niin kauan kuin sitä tarvitaan.”

 

Ryhdy sinäkin tasa-arvon puolustajaksi! Tutustu tarkemmin
UN Women jäsenyyteen ja liity joukkoomme täällä.