Unelmana tasa-arvo – UN Women Suomen jäsen Miapetra Kumpula-Natri kokee, että naisten aliedustuksesta teknologian kehittämisessä pitäisi puhua enemmän
Vuosi 2021 on UN Women Suomelle todella merkittävä, sillä toimintamme täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätimme kertoa jäsentemme tarinoita, sillä jäsenet ovat yhdistyksemme sydän: jokainen heistä vahvistaa UN Women Suomea ja seisoo virallisesti tasa-arvotyömme takana, mikä auttaa meitä toimimaan naisten ja tyttöjen puolesta myös tulevina vuosina. Kysyimme siis, millaisia ajatuksia heillä on tasa-arvosta ja UN Women Suomesta.
Tällä kertaa ääneen pääsee Miapetra Kumpula-Natri, europarlamentaarikko ja entinen kansanedustaja.
“Minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa siitä, milloin liityin UN Women Suomen jäseneksi. Olen kuitenkin toiminut aikanaan Eurooppanaiset ry:n puheenjohtajana, ja pääsin tutustumaan sitä kautta moniin naisverkostoihin. Lisäksi kiinnostuin YK-järjestöistä jo lapsena, sillä ajattelin pikkuisena, että minusta tulisi lääkäri kehitysyhteistyöhön.
Aktiivinen naisjärjestötoiminta sai minut ymmärtämään, että tasa-arvoa edistämään ei synnytä, vaan siihenkin täytyy oppia. Aivan nuorena olin naiivi ja ajattelin, että naiset kyllä huolehtivat tasa-arvon ajamisesta tai että se on meillä pitkälti hoidossa. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Tasa-arvon edistäminen vaatii tutkimista, perehtymistä ja äänen pitämistä – sekä sitä, että tuemme UN Womenin kaltaisia yhdistyksiä!
Olen pyrkinyt edistämään tasa-arvopolitiikkaa työssäni ja ottanut kantaa erilaisiin aihepiireihin. Olen kirjoittanut ja puhunut tasa-arvosta paljon jo senkin vuoksi, että oma ikäluokkani kasvoi tytöstä naiseksi aikana, jolloin asiat menivät jatkuvasti eteenpäin. Todella paljon oli saavutettu, ja uusia edistysaskelia otettiin jatkuvasti – aina kunnallisten lautakuntien sukupuolikiintiöistä naispresidenttiin asti. Yhdessä vaiheessa alkoi jo tuntua, että kaikki päämäärät on saavutettu.
Viimeiset kymmenen vuotta ovat kuitenkin herättäneet epäkohtiin uudelleen. Tasa-arvoa ei voi ottaa itsestäänselvyytenä, ja näen, että kello on tikittänyt taaksepäin siellä täällä. Haasteita ei ole ollut ainoastaan Trumpin Amerikassa tai Orbánin Unkarissa; myös Suomessa on havaittavissa uuskonservatismia, jossa meidät haluttaisiin esimerkiksi nähdä niin sanotulle perinteiselle perherakenteelle alisteisena maana.
Olen ollut sikäli onnekas, että olen itse kohdannut todella vähän sukupuoleeni perustuvaa syrjintää, vähättelyä ja ennakkoluuloja. Opiskelin aikoinaan insinööriksi, mikä on hyvin miesvaltainen ala. Moni kommentti meni tuolloin huumorilla, enkä kokenut asiaa hankalana. Ehkä nämä huumorilla kuitatut hetket kuitenkin valaisivat, että kyse on pohjimmiltaan rakenteellisesta epätasa-arvosta.
Valmistumiseni jälkeen nousin Vaasan teknillisen oppilaitoksen (nykyisen Vaasan AMK:n) hallituksen puheenjohtajaksi, ja osallistuin teknologiateollisuuden tilaisuuteen, jossa oli koulujen johtoa. Minut esiteltiin ‘vitsikkäästi’ sanomalla: ‘Tässä on uusi puheenjohtaja – meillä valitaan johto nykyään ulkonäön perusteella!’ Olemme silti jatkaneet yhteistyötä tämän herrasmiehen kanssa hyvillä mielin, enkä koe, että minä olisin meistä kahdesta se osapuoli, jonka tarvitsisi hävetä.
Eräs tasa-arvo-ongelma, josta ei mielestäni puhuta tarpeeksi, on naisten aliedustus teknologian kehittämisessä. Jos teknologian suunnittelijat ovat valtaosin miehiä, miten teknologiset ratkaisut ja esimerkiksi tekoäly ottavat huomioon muut ryhmät, kuten vaikkapa naiset? Tekoäly hyödyntää valtavia datamassoja, ja tuo data on monesti vinoutunutta. Koska esimerkiksi johtajissa on enemmän miehiä, tekoälyalgoritmin tulee huomioida tämä kulttuurinen vinouma ja siitä aiheutuva vinoutunut data eikä päätellä, että miehillä olisi paremmat johtamiskyvyt kuin naisilla!
Suomessa on myös haasteena, että koulutus- ja työmarkkinat ovat jakautuneet poikkeuksellisen rajusti sukupuolen mukaan. Tämä aiheuttaa suurempia kysymyksiä palkkarakenteiden osalta. Esimerkiksi hoivatyön suhteen on tehty paljon määrätietoista työtä, jotta työt jakautuisivat tasaisemmin oletettujen sukupuolten välillä. Perheen, hoivan ja työn välinen suhde on myös asia, joka puhuttaa aina.
Koen, että tasa-arvon saavuttamista estävät ennen kaikkea asenteet ja kulttuurista omaksutut ajattelutavat. Perinteisistä malleista luopuminen on vienyt vuosikymmeniä, mutta meidän täytyy pitää huolta, että muutoksen suunta pysyy kohti tasa-arvoa – ei taaksepäin!”