Unelmana tasa-arvo – UN Women Suomen jäsen Leena Schmidt muistuttaa, että epäkohtiin puuttuminen on jokaisen velvollisuus

Vuosi 2021 on UN Women Suomelle todella merkittävä, sillä toimintamme täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätimme kertoa jäsentemme tarinoita, sillä jäsenet ovat yhdistyksemme sydän: jokainen heistä vahvistaa UN Women Suomea ja seisoo virallisesti tasa-arvotyömme takana, mikä auttaa meitä toimimaan naisten ja tyttöjen puolesta myös tulevina vuosina. Kysyimme siis, millaisia ajatuksia heillä on tasa-arvosta ja UN Women Suomesta.

Tällä kertaa ääneen pääsee Leena Schmidt – Suomen UNIFEMin entinen toiminnanjohtaja, joka luotsasi yhdistystä vuosina 2002–2009.

 

”Löysin UNIFEMin (nykyinen UN Women) asuttuani 1985–1986 reilun vuoden Malawissa, missä mieheni toimi YK:n tehtävissä. Se oli yksi elämäni parhaista vuosista, joka viimeistään avasi silmäni globaaleille tasa-arvokysymyksille. Suomen UNIFEMin jäsenyys auttoi minua laajentamaan perspektiiviäni ja käsitteellistämään kokemaani – jopa siinä määrin, että reilun kymmenen vuoden jäsenyyden jälkeen hain toiminnanjohtajan paikkaa, kun edeltäjäni, legendaarinen Eila Alanko, jäi eläkkeelle. Hän oli Suomen UNIFEMin ensimmäinen toiminnanjohtaja, joka kantoi sisällään koko yhdistyksen siihenastista historiaa. Suomen UNIFEM henkilöityi juuri häneen, Helvi Sipilän vanavedessä. Minulla oli ilo saada tutustua myös Helviin, nuoruuden partioihanteeseeni, jonka kiinnostus UNIFEMiin ei hiipunut samaan tahtiin fyysisen elämän kanssa, vaan säilyi vahvana ja kirkkaana viimeiseen asti.

Vaikka toimin työurani aikana varsin miehisilläkin aloilla, en joutunut tytöttelyn tai vakavamman häirinnän kohteeksi. Yleinen keskustelukulttuuri ja toimintatavat olivat toki usein karskeja, eivätkä ne kestäisi läpivalaisua tämän päivän standardeilla. Eräässäkin teollisessa työpaikassa minulle selvisi päällikkötason tehtävässä aloittaessani, että toimiston naispuolisilla työntekijöillä oli tapana ahtautua puhelunvälittäjän pieneen työkoppiin kahvitunnin ajaksi. Kävi ilmi, etteivät he kestäneet kuunnella päivästä toiseen jatkuvia härskejä puheita kahvihuoneessa. Tilanne korjaantui, kun asiasta keskusteltiin vakavasti. Jatkossa meillä oli aivan mukavia kahvihetkiä koko porukalla. Meidän jokaisen tehtävä ja velvollisuus on puuttua näkemiimme epäkohtiin ja kaltoinkohteluihin.

Tätä kirjoittaessani seuraan järkyttyneenä Afganistanin romahtamista talibanien valtaan, enkä voi olla palaamatta Suomen UNIFEMin Afganistan-hankkeeseen vuosituhannen alussa. UNIFEMilla oli kehitysohjelma Afganistanissa, ja Suomen paikallistoimikunta toteutti siihen liittyen omaa kehitysyhteistyöhankettaan, jota rahoitettiin Ulkoministeriön tuella ja jäsenten keräystuotoilla. Hankkeen tarkoituksena oli voimaannuttaa afgaaninaisia käyttämään oikeuksiaan ja ymmärtämään velvollisuuksiaan oikeusvaltiossa; maassa oli uusi perustuslaki, eivätkä demokratian pelisäännöt olleet väestölle tuttuja. Keräystuotot muodostuivat pienistä puroista, ja ne kertyivät pitkälti paikallistoimikuntien ahkeroinnilla ja kekseliäisyydellä. Oli Afganistan-iltoja, kokonaisia teatterinäytöksiä, konsertteja, syntymäpäiväkeräyksiä, myyjäisiä ja arpajaisia, ja toki myös kansallinen keräystili lahjoituksia varten. Ritarihuoneella järjestettiin sponsoreiden tuella useita hyväntekeväisyysgaaloja, jotka toteutettiin vapaaehtoisvoimin. Keräyskassaa kartutettiin myös Helvi Sipilän ja Eeva Ahtisaaren kirjamyynnillä. Innostuneet ja sitoutuneet paikalliset toimijat ympäri Suomea ottivat Afganistanin naisten asian omakseen.

Kun palasin eräältä Afganistanin-matkalta hankkeemme aikana, vierailin eduskunnassa hallintovaliokunnan kuultavana. Maan tilanne oli jälleen kiristynyt, ja valtiovalta pohti kehitysyhteistyön jatkolinjauksia. Totesin tuolloin, että siinä vaiheessa olisi ollut raukkamaista lähteä maasta ja jättää se oman onnensa nojaan. No, nyt on vuosia vierähtänyt, ja Afganistan tyhjenee paniikinomaisessa tahdissa kansainvälisistä toimijoista ja todennäköisesti myös suuresta määrästä maan omia kansalaisia. Se, mitä Afganistanissa jatkossa tapahtuu ja miten Afganistanin tapaus tulee laajemmin vaikuttamaan tulevaan rauhanturva-, kriisinhallinta- ja kehitysyhteistyötoimintaan, jää nähtäväksi ajan mittaan. Kysymys on kuitenkin tärkeä, ja sitä on syytä pohtia.

Miltä jäsenistämme ja tukijoistamme mahtaa nyt tuntua? Kriisistä huolimatta ajattelen, että UNIFEMin aikainen työ ei ole mennyt hukkaan, ja UN Women on sitoutunut jatkamaan työtään Afganistanissa. Aiempien panostusten ansiosta maassa on nyt nuorten naisten sukupolvi, joka on saanut käydä koulua ja omaksua itsenäisen ajattelun työkaluja. Opittua voi hyödyntää tulevaisuudessa, jatkuupa elämä sitten Afganistanissa tai jossain uudessa kotimaassa. Toisaalta UNIFEMin suomalainen jäsenkunta oppi tuntemaan Afganistanin olosuhteita hankkeiden kautta ja sai täydennystä maailmankuvaansa. Vaikka pettymys on nyt kohdannut, uskon, että solidaarisuus maailman naisia ja kansoja kohtaan on pikemminkin syventynyt. Olemme kaikki riippuvaisia toisistamme. Afganistanin naisten asia on meidänkin asia – edelleen. Kyynisyydelle ei pidä antaa valtaa.”
  


  
UN Women on työskennellyt Afganistanissa yli kymmenen vuotta ja jatkaa toimintaansa maassa tarjotakseen elintärkeitä palveluita Afganistanin naisille ja tytöille myös tässä kriittisessä tilanteessa.
UN Women on sitoutunut tukemaan Afganistanin tyttöjen ja naisten turvallisuutta sekä täysimääräistä ja vapaata osallistumista niin sosiaaliseen, taloudelliseen kuin poliittiseenkin elämään. UN Women Suomella on käynnissä hätäapukeräys Afganistanin tytöille ja naisille.
  

  
”Suomessa tasa-arvo on maailman huippua. Tällä on nähdäkseni suuri merkitys sille, että kotimaamme on monilla mittareilla maailman kärkeä, jopa onnellisin maa maailmassa. Absoluuttista tasa-arvoa eri ihmisryhmien välillä ei voida koskaan saavuttaa, mutta demokraattisin keinoin, rakentavasti ja päättäväisesti päästään varmasti meilläkin eteenpäin. Kodeissa ja päiväkodeissa kylvetään ensimmäiset siemenet.

Tällä hetkellä nostaisin Suomen tärkeimmiksi tasa-arvohaasteiksi paitsi sukupuolittuneen väkivallan poistamisen, myös taloudellisen tasa-arvon edistämisen. Koen, että syyt taloudellisen epätasa-arvon takana on tunnistettu meillä hyvin, joten niiden poistamiseksi täytyy vain jaksaa tehdä topakasti töitä. Kaiken lisäksi väkivalta ja taloudellinen epätasa-arvo linkittyvät usein toisiinsa, esimerkiksi taloudellisen riippuvuuden ja tällä hetkellä pandemiankin seurauksena. Toimin kotikaupungissani vapaaehtoisena sovittelijana, ja tämä ilmiö on tullut sovitteluissakin aika ajoin esille.

UN Women Suomi on tasa-arvotyössä vahva ja tärkeä linkki YK:n, kehittyvien maiden ja Suomen välillä. Tiedotus- ja vaikuttamistyö ovat sen työkaluja, ja varainhankinta on työn ytimessä. Suomen valtio on UN Womenin huomattava rahoittaja, ja kansallisen komitean tehtävä on huolehtia rahoituksen hyvästä tasosta myös jatkossa.”

 

Ryhdy sinäkin tasa-arvon puolustajaksi! Tutustu tarkemmin
UN Women jäsenyyteen ja liity joukkoomme täällä.