Feminismin historia: Varhainen ja ensimmäisen aallon feminismi – ei vain äänioikeustaistelua
Varhaisista naisliikkeistä lähtien feminismi on haastanut ahdasmieliset ja epätasa-arvoiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka heikentävät naisten mahdollisuuksia päättää omasta elämästään. Ensimmäisen aallon feminismille nähdään usein ominaisena äänioikeuden vaatiminen myös naisille. Feminismin moniääninen liike ei kuitenkaan koskaan ole omistautunut vain yhdelle asialle. Feminismin historiassa on tunnistettava myös afroamerikkalaisten ponnistelut ihmisoikeuksien eteen ja kaikkien varhaisten tasa-arvon puolustajien työ.
“Vapaus ei ole rodun tai lahkon, puolueen tai luokan asia – se on ihmiskunnan asia, ihmisyyden synnyinoikeus.” -Anna Julia Cooper
Feminismin ensimmäinen aalto voidaan tunnistaa globaalilla tasolla alkaneeksi vuonna 1848, kun New Yorkissa Yhdysvalloissa järjestettiin maailman ensimmäinen naisten ihmisoikeuksia koskeva kokous, Seneca Falls. Kokous koski yhtäläistä äänioikeusvaatimusta, mikä nähdään usein feminismin ensimmäisen aallon pääagendana. Naiset saivat Suomessa 110 vuotta sitten täyden äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja yksikamarisen eduskunnan toteuttanut vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys oli aikakautensa radikaalein maailmassa. Vuonna 2022 Vatikaani on ainoa maa, jossa naisilla ei ole äänioikeutta. Feminismin ensimmäinen aalto yltää aina 1900-luvun alkupuolelle feministisen toiminnan syntymiseen, esimerkiksi ensimmäisen kansainvälisen naistenpäivän muodossa 8. maaliskuuta vuonna 1911.
Feministisen historiantutkimuksen mukaan ensimmäisen aallon feministit sisällyttivät vaatimuksiinsa myös yhtäläiset oikeudet sukupuolten välillä perheinstituutiossa, pääsyn korkea-asteen koulutukseen ja ammattiin, tasa-arvoisen palkan ja vaatimuksia työntekijöiden oikeuksista. Siitä huolimatta, että varhaisfeminismi on usein nähty eliitin äänioikeustaisteluna, feminismi ei ole koskaan ollut homogeenista tai luokkakohtaisesti omistettu vain yhdelle asialle. Alusta alkaen feministinen liike on ollut monikansallinen ja kattanut kaikki luokkayhteiskunnan tasot sekä koostunut toimijoista erilaisista etnisistä taustoista ja monista keskenään ristiriitaisistakin virtauksista.
Feministisen tutkimuksen rajallista maantieteellistä ulottuvuutta on kritisoitu perustellusti, koska se sulkee usein pois globaalin etelän ja valtiososialistiset maat. Niin sanottua “aaltomallia” on kritisoitu esimerkiksi ihonvärin historiallisen merkityksen hämärtämisestä feministisessä organisoitumisessa, kun feminismi esitetään valkoisena ja keskiluokkaisena. Tätä kritiikkiä on esittänyt esimerkiksi yhdysvaltalainen sukupuolihistorian ja feminismin asiantuntija, professori Nancy Hewitt, joka on tutkinut afroamerikkalaisten naisten vaikutusta ja toimintaa ensimmäisen aallon suffragettiliikkeessä ja toisen aallon feministisessä liikkeessä. Feminististä historiaa ja feministien saavutuksia ei voi käydä läpi tunnistamatta afroamerikkalaisten ponnisteluja ihmisoikeuksien eteen. (Molyneux, Dey, Gatto & Rowden, 2021.) On myös tunnustettava varhaisten tasa-arvon puolustajien työ kautta aikojen, jopa jo ennen ajanlaskumme alkua.
Anna J. Cooper: Mustan feminismin äiti ja ensimmäisen aallon uranuurtaja
Feminismin ensihenkäyksistä lähtien afroamerikkalaiset naiset ovat olleet uraauurtavissa rooleissa. Afroamerikkalaiset naiset ovat työllään vaikuttaneet koko Yhdysvaltojen historiaan esimerkiksi kansalaisoikeusliikkeessä lakkauttamassa orjuutta ja rotuerottelua. Afroamerikkalaiset naisaktivistit olivat ensimmäisiä, jotka onnistuivat taistelemaan niin rasismia kuin sovinismiakin vastaan. Heidän avullaan alkunsa sai intersektionaalinen näkökulma, jonka mukaan yhteiskunnalliset eroavaisuudet eivät sulje pois toisiaan, eikä epäkohtia voi asettaa tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi sukupuoleen ja ihonväriin liittyvät sosiaaliset rakenteet läpileikkaavat toisensa ja ovat yhteydessä kaikkeen. (Gadling-Cole 2019, 11–13.)
“Antakaa tyttöjemme tuntea, että odotamme heiltä jotain muutakin kuin että he näyttävät kauniilta ja esiintyvät hyvin yhteiskunnassa.” -Anna Julia Cooper.
Sojourner Truth (1797-1883) ja Harriet Tubman (1822-1913) ovat tunnetuimpia afroamerikkalaisten vapaus- ja oikeustaistelijoita. Heidän perinnettään seurasi Anna Julia Haywood Cooper (1858–1964), yksi merkittävimmistä mustan feminismin tienraivaajista. North-Carolinassa orjuuteen syntynyt Cooper valmistui tohtoriksi Pariisin Sorbonnen yliopistosta 66-vuoden iässä ollen neljäs tohtoriksi valmistunut afroamerikkalainen nainen. Cooper vaikutti sosiologina ja opettajana erityisesti naisten oikeuksien, sukupuolentutkimuksen, amerikkalaisten korkeakoulujen sekä elinikäisen oppimisen, erityisesti afroamerikkalaisten naisten oppimisen ja tieteentekemisen puolesta. Cooper peräänkuulutti, että afroamerikkalaisten naisten tuli saada kouluttautua omavaraisuuden ja voimaantumisen vuoksi. Cooper toimi vahvana äänitorvena sukupuoleen, luokkaan ja ihonväriin liittyviä ennakkoluuloja vastaan. Tieteilijänä ja feministisenä ajattelijana Cooperin analyysi sosiaalisten erojen risteämistä oli Yhdysvalloissa aikaansa edellä. (Mitchell 2019, 26-28.)
Ensimmäisen aallon vaikutukset
Vaikka feministiset ajatukset ammentavat Ranskan vallankumouksesta inspiroituneista vaatimuksista oikeuksista ja kansalaisuudesta, feminististä aktivismia ei voida liittää yksinomaan Pohjoisen teollistuneeseen maailmaan. Feminismillä on aina ollut kansainvälinen universalistinen näkemys, joka vetosi naisiin ympäri maailmaa alusta saakka. Aktivistit pyrkivät kehittämään yhteyksiä muihin liikkeisiin ja tuntemaan niiden kampanjoita. Kansainväliset järjestöt alkoivat kerätä kannattajia eri puolilta maailmaa, kuten Pan American Women’s -liike, joka piti ensimmäisen kokouksen Baltimoressa vuonna 1922 ja toi vuoropuheluun naisia yli 30 maasta. 1900-luvun alussa feministisiä liikkeitä organisoitui Etelä-Aasiassa, Australiassa sekä Kauko- ja Lähi-idässä.
Englannin kielen hallitsevan aseman seurauksena on todennäköistä, että englanninkielisillä feminismin suuntauksilla oli paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin muilla. Kuitenkin varhaisilla eteläisen pallonpuoliskon alkuperäiskansojen feministeillä oli selkeä käsitys omasta identiteetistään ja kamppailustaan. He olivat pohjoisten kollegojensa kanssa eri mieltä ja kehittivät omia agendojaan. Jotkut feminismin suuntaukset ovatkin aina vastustaneet kokemaansa länsimaisen kolonialistisen ja valkoisen feminismin valta-asemaa.
Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta feminismin varhaiset liikkeet olivat mittakaavaltaan pieniä verrattuna myöhempään kehitykseen. Monet näistä liikkeistä myös menettivät elinvoimaansa seuraavien vuosikymmenten aikana. Ensimmäinen pro-feministinen ideologia ja liikehdintä toimi kuitenkin sysäyksenä naisten oikeuksien ajamiselle kaikkialla maailmassa. Yhdysvaltojen rotuerottelun ja orjakaupan vastaisella taistelulla ja afroamerikkalaisilla naisilla oli tähän suuri vaikutus, vaikka suffragettiliikkeen tunnetut johtohahmot olivatkin valkoisia ja keskiluokkaisia. Naiset alkoivat taistella paitsi laillista eriarvoisuutta vastaan myös oikeuksistaan kokea tasa-arvoa jokapäiväisessä arjessaan. (Molyneux, Dey, Gatto & Rowden, 2021.)
UN Womenin maailmanlaajuinen Generation Equality -kampanja edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia osa-alueilla, joilla kehitys on ollut kansainvälisesti erityisen hidasta. Tule mukaan ja liity jäseneksemme!
Varhaisista naisliikkeistä lähtien feminismi on haastanut ahdasmieliset ja epätasa-arvoiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka heikentävät naisten mahdollisuuksia päättää omasta elämästään. Tämä on ensimmäinen osa artikkelisarjaamme Feminismin historia – Suffrageteista intersektionalismiin, joka syventyy feminismin neljään aaltoon. Lue sarjan toinen osa täältä.
Artikkeli perustuu UN Womenin tausta-asiakirjaan New Feminist Activism, Waves and Generations (Maxine Molyneux, Adrija Dey, Malu A.C. Gatto ja Holly Rowden, 2021), UN Womenin aikajanaan Women of the World Unite! sekä Women’s Footprint in History.
Muut lähteet:
Carter-Robinson, Janelle Renee (2019) toim. Many Strides to Freedom: African American Women’s Unsung Contributions and Legacies. Nova Science Publishers New York.
Mitchell, Anthony B. (2019): Anna Julia Cooper, Ida B. Wells-Barnett and Mary Church Terrel: Foremothers of scholarship, social justice activism and black women’s empowerment. Teoksessa Carter-Robinson, Janelle Renee (2019) toim. (ks. eo.)
Artikkelikuva: Dante Besana