Värjätään Suomi oranssiksi yhdessä!

Tue työtä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

Oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa.

Oranssit päivät on maailmanlaajuinen kampanja, joka lisää tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja UN Womenin työstä sen vähentämiseksi. Kampanjan aikana kerätään myös varoja väkivallan vastaiseen työhön. Oranssit päivät alkavat kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. ja loppuvat ihmisoikeuksien päivänä 10.12.

Vuosittain merkittäviä rakennuksia valaistaan oranssiksi naisiin kohdistuvan väkivallan esiin tuomiseksi. Muun muassa Empire State Building ja Egyptin pyramidit ovat oranssilla valaistuksellaan keränneet mittavaa huomiota. Viime vuonna tiedossamme oli lähes 80 valaistua kohdetta 47 paikkakunnalla.  Mitä useampia rakennuksia, kirjastoja tai muita kohteita saamme mukaan kampanjaamme, sitä enemmän huomiota saamme meitä kaikkia koskettavalle aiheelle. Voit lukea lisää kampanjasta täällä.

Voit osallistua kampanjaan lähestymällä oman paikkakuntasi yrityksiä ja yhteisöjä valaisemaan tilojaan ja maamerkkejään.
Ilmoita valaistava kohde täältä.

Aiemmin mukana olleita kohteita löydät täältä

Oletko tietoinen valaistavasta kohteesta, joka ei ole tällä listalla? Laita meille viestiä osoitteeseen toimisto@unwomen.fi ! Otamme myös mielellämme vastaan kuvia valaistuista kohteista, joita jaamme omissa kanavissamme – kuvat voi lähettää samaan sähköpostiosoitteeseen. Kannustamme kaikkia tekemään kampanjasta mahdollisimman näkyvän sosiaalisessa mediassa jakamalla kuvia valaistuista kohteista tunnisteilla #OranssitPäivät ja #NytRiittää.

Lista tiedossamme olevista kohteista, jotka ovat mukana valaisemassa 2024 :

Alavieska
Kirjaston julkisivu

Espoo 
Haukilahden vesitorni, Haikaranpesä
Fiskarsin pääkonttori, Saksi-installaatio
Kulttuurikeskus
Orion Oy:n pääkonttori Espoossa
Sontec Racing
Näyttelykeskus WeeGee

Forssa 
Ankkalammin silta
Linja-autoaseman kellotorni

Hamina 
Vesitornit
Raatihuone

Helsinki
Suomen tasavallan presidentin virka-asunto
YLE:n linkkitorni
Musiikkitalo
Kulttuuritalo
Kaupunginteatterin julkisivu
Rikoksettoman elämän tukisäätiö
Danske Bankin pääkonttorin pääovi
Lauttasaaren kartano/Koneen säätiö
Lauttasaaren kirkon torni
Helsinki Sky Wheel
Yksityinen asuintalo Sörnäisten kaupunginosassa
Ulkoministeriö, Merikasarmi
Arabian kampus – Metropolia Ammattikorkeakoulu
Naistenkartanon Helsingin toimisto Kalliolan setlementtitalossa
Valtioneuvoston linna
Norjan suurlähetystö
Ruotsin suurlähetystö
THL päärakennus
Yhdysvaltain suurlähetystö
Kohtaamisten keittiö, Raittiuden ystävät ry/kaksi naisfiguuria aulassa
Teatteri Toivo, teatterisali.

Huittinen 
Lauttakylän silta /Rautasilta

Hyvinkää 
Hyvinkään kirkko

Hämeenlinna
Kantolan muraali
Verkatehdas

Ii 
Vihkosaaren uimarannan Ii logo

Iisalmi 
Iisalmen kulttuurikeskus

Joensuu
Kaupungintalo
Pohjois-Karjalan keskussairaalan K-talo
Kasvu -ympäristöteos
Kaupunginteatteri

Jyväskylä
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki
Sairaala Nova
Kino Aurora elokuvasali
Kaupunginteatteri

Jämsä 
Seppolan silta

Kajaani 
Seminaarin Taidekampuksen julkisivu

Kauhajoki 
Kansanopisto

Kauhava
Lentokonepuiston Fouga

Kerava 
Keuda-talo

Kotka 
Sapokan Vesipuisto/putous

Kouvola
Kävelykatu Manski
Kaupungintalo

Kuopio
Lentoon-veistos

Kurikka 
Kurikan lakkitehdas

Lahti
Radiomastot
Launeen neidot -patsas
Sibeliustalo

Lappeenranta
Kaupungintalo

Liminka
Sunilan silta

Loviisa 
Tapio Haapala: Loviisan Pisarat -teräsveistos.

Mikkeli 
Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli
Mikkelin paloaseman letkutorni
Mikkelin teatteri
Ravintola Greeneri
Sodan ja rauhan keskus Muisti
Kenkävero

Muhos
Kulttuurikeskus Koivu&Tähti

Mustasaari 
Raippaluodon silta – Replotbron

Naantali 
Naantalin seurakuntakeskus
Hautuja-patsas

Nurmes 
Nurmes-talo

Oulu 
Oulun Yliopiston kampusnäytöt
Oulun teatterin torni

Pieksämäki 
Viljasiilot

Pietarsaari 
Raatihuone
Pietarsaaren museo

Porvoo
Nuorisotila Zentran lasikuutio
Kävelysilta
Taidetehtaan lämpiö

Pyhtää 
Pyhtään kunnanvirasto, Pyhtäänlinna

Pälkäne 
Oranssi soroleidi -valoteos Valometsässä

Raahe 
Pekka-patsas /Pekkatori

Raasepori
Karjaan vesitorni

Rauma 
Kaupungintalon torni
Kanali Helm -patsas

Savonlinna
Puistokatu 1
Olavinlinnan torni
Savonlinnan keskussairaalan ulkoseinä

Sotkamo 
Hiukan elämysvalot

Tampere
Näsinneula
Koskikeskus
Tampereen teatteri
Kalevan kirkko
Tammerkosken silta
Raatihuone
Hämeenkadun valoverhot
Technopolis Tampere Yliopistonrinne
Naistenkartano ry, Tampereen toimipiste
Tampereen yliopisto, pääkampus
Bubbly /Art & beauty lounge
Tesoman nuorisotila
Tavara-asema

Turku
Kirjastosilta
Manilla-korttelin sisäpiha

Tuusula 
Lottapatsas/Lottamuseo

Vaasa
Alskatintien kevyenliikenteen silta
Kaupunginteatteri
Vaasan kirkko
Vetokannaksen kirkko
De Geer-veistos
Original Sokos Hotel Royal
Pohjanmaan museo
Makers’ Gallery
H5 Pohjanmaan hyvinvointialue Österbottens välfärdsområde

Valkeakoski 
Jyräänmäen vesitorni
osa Riippusiltojen lenkistä
kaupungintalon kanavan puoleinen osa

Viitasaari 
Lyhty Viitasaari

Ylivieska  
Kulttuurikeskus Akustiikka, shellin puoleinen seinä.

Tätä sivua päivitetään sitä mukaa, kun uusia kohteita saadaan mukaan kampanjaan.