Meeri Koutaniemi ja Roosa Rahkonen vaativat naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumista yhteiskunnan kaikilla aloilla 

Maailmanlaajuinen YK:n Oranssit päivät -kampanja käynnistyy naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä perjantaina 25. marraskuuta. Toimittaja ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja vaikuttaja Roosa Rahkonen ovat mukana UN Women Suomen kampanjassa ja vaativat loppua väkivallalle. 

YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin ja UNODC:n julkaiseman tuoreen raportin  mukaan maailmanlaajuisesti arviolta 81 100 naista ja tyttöä murhattiin vuonna 2021. Kokonaislukumäärä naisten murhien osalta on pysynyt lähes samana vuosikymmenen ajan. Naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa ominaista on, että tekijä on naisen läheinen. Noin 45 000 naista ja tyttöä menehtyi perheenjäsenen tai kumppanin surmaamana vuonna 2021. Joka tunti enemmän kuin viisi naista tai tyttöä kuoli läheisensä käsissä. Noin 56 prosenttia kaikista naisiin kohdistuvista henkirikoksista on kumppanin tai perheenjäsenen tekemiä. Miesten henkirikoksissa tekijä on läheinen vain 11 prosentissa tapauksista. 

Murhat ovat väkivallan äärimmäisiä muotoja, mutta niiden juurisyy on naisiin ja tyttöihin kohdistuvat negatiiviset asenteet, joihin ei suhtauduta riittävän vakavasti. UN Women Suomen Oranssit päivät -kampanjassa vaaditaan kiireisiä toimia naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. 

”Naisten henkeä uhkaava häirintä ja väkivalta alkaa naisia väheksyvinä kommentteina. Ne eivät koskaan ole vaarattomia. Passiivisen sivustakatselun ja hiljaisen hyväksynnän aika on ohi”, seksuaalista häirintää esiin nostanut vaikuttaja ja ihmisoikeusaktivisti Roosa Rahkonen sanoo.

Seksuaalinen ja sukupuolittunut häirintä ja väkivalta ovat läsnä tyttöjen ja naisten elämässä lähes päivittäin. Tilat, joissa tytöt ja naiset ovat täysin turvassa häirinnältä, ovat harvassa. Suomessa yli puolet alle 35-vuotiaista naisista on kokenut seksuaalista häirintää (THL). Amnestyn Suomen osaston arvion mukaan vuosittain Suomessa ainakin 50 000 naista kokee seksuaalista väkivaltaa.  

Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen epidemia. Väkivalta on yleistynyt osaksi arkea ja työntänyt lonkeronsa yhteiskunnan kaikille osa-alueille. Suurin ongelmamme tällä hetkellä on, että tyttö taikka nainen ei ole lähtökohtaisesti turvassa. Hän voi saavuttaa turvan hetkiä, tuntemuksia tai joskus harhaluuloja, mutta kukaan ei voi taata sen turvan olevan pysyvää tai muuttumatonta”, toimittaja ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi sanoi puheessaan UN Women Suomen jäsenten illassa 23. marraskuuta. 

Koutaniemi on kiertänyt dokumentoimassa naisten tarinoita yli 15 vuotta yli 60:ssa maailman maassa.  

”Poikkeuksetta kaikissa maailman maissa olen törmännyt naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Väkivallan muodot ovat olleet usein piilotettuja ja ne on sisällytetty osaksi ympäröivää kulttuuria, arvoja ja asenteita”, hän jatkaa.  

Suomessa yksi maan syvimmästä ja piilotetuimmista tabuista on Koutaniemen mukaan seksuaaliväkivalta, jonka muotoja myös häirintä ja uhkailu ovat. 

Sekä Koutaniemi että Rahkonen ovat allekirjoittaneet UN Women Suomen vetoomuksen, jossa vaaditaan väkivaltaan puuttumista yhteiskunnan kaikilla aloilla. Vetoomuksessa vaaditaan, että seksuaalirikosten tutkintaa parannetaan ja nopeutetaan, verkkoväkivaltaan ja naisvihaan puututaan ja että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön varmistetaan riittävästi resursseja ja työn vaikuttavuutta seurataan.

”Unelmani on maailma, jossa jokaisella olisi turvallinen olo. Tähän tarvitaan kuitenkin valtavaa asennemuutosta, joka edellyttää toimia koko yhteiskunnalta ja kaikilta sen jäseniltä”, vetoomuksen allekirjoittanut Rahkonen kommentoi. 

YK:n Oranssit päivät -kampanjaa vietetään joka vuosi 25.11.–10.12., naisiin kohdistuvan väkivallan pysäyttämiseksi. Kampanjan oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus. Vuosittain kampanjan aikana valaistaan lukuisia kohteita ja rakennuksia oranssiksi ilmiöön puuttumiseksi ja kannanottona väkivaltaa vastaan. Tänä vuonna energiakriisin vuoksi valaisuja ei kuitenkaan tehdä. 

“On todella harmillista, ettei energiakriisin vuoksi valaisuja voida tehdä, sillä tämä maailmanlaajuinen ongelma vaatii ehdottomasti kaikkien huomion. Valaisut tuovat merkittävää näkyvyyttä ilmiölle ja ovat vuodesta toiseen aktivoineet ihmisiä ympäri maailmaa nousemaan väkivaltaa vastaan. Toivomme, että myös tänä vuonna ihmiset lähtevät mukaan, vaikka valaisuja ei voikaan toteuttaa. Vetoomuksemme allekirjoittamalla ja värjäämällä sosiaalisen mediansa oranssiksi jokainen voi vaatia naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista”, UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas sanoo.

Jokainen voi osallistua kampanjaan allekirjoittamalla vetoomuksenvärjäämällä somensa oranssiksi tai esimerkiksi järjestämällä kynttiläkulkueen ja haastamalla lähipiirin, yritykset ja organisaatiot mukaan. UN Women Suomen vapaaehtoiset ovat aktiivisesti mukana Oransseissa päivissä. Esimerkiksi Raisiossa järjestetään vapaaehtoisvoimin kynttiläkulkue tuen osoituksena väkivaltaa kokeneille tytöille ja naisille perjantaina 25.11. klo 18. UN Womenin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä voi tukea myös tekemällä lahjoituksen.

 

Mitä: Oranssit päivät #OranssitPäivät

Milloin: 25.11. – 10.12.2022

Missä: Ympäri maailmaa. Suomessa kampanja käynnistyi UN Women Suomen jäsenten illassa 23.11. Hotelli Klaus K:ssa ja näkyy kampanja-aikana sosiaalisessa mediassa, ulkomainostiloissa sekä TV:ssä koko maassa.  

 

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women työskentelee naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ympäri maailmaa. UN Women on maailman johtava naisten ja tyttöjen voimaannuttamista ja ihmisoikeuksia ajava järjestö, jolla on yli 200 kehityshanketta yli 90 maassa. UN Women Suomi on UN Womenin kansallisen komitea.

Kuva: Ida Erämaa/UN Women Suomi