Unelmana tasa-arvo – UN Women Suomen jäsen Jenni Jaakkola huomauttaa, että pienetkin epäkohdat kertovat suuremmista tasa-arvon ongelmista
Vuosi 2021 on UN Women Suomelle todella merkittävä, sillä toimintamme täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätimme kertoa jäsentemme tarinoita, sillä jäsenet ovat yhdistyksemme sydän: jokainen heistä vahvistaa UN Women Suomea ja seisoo virallisesti tasa-arvotyömme takana, mikä auttaa meitä toimimaan naisten ja tyttöjen puolesta myös tulevina vuosina. Kysyimme siis, millaisia ajatuksia heillä on tasa-arvosta ja UN Women Suomesta.
Tällä kertaa ääneen pääsee Jenni Jaakkola, helsinkiläinen sosiaalipsykologian maisteriopiskelija.
Tasa-arvoasiat ovat olleet minulle aina tärkeitä, ja viime aikoina olen kiinnostunut niistä entistä enemmän. Tietyt seikat ovat mietityttäneet ja häirinneet minua jo pitkään, mutta aiemmin niitä on ollut tietyllä tapaa vaikea sanoittaa ja hahmottaa. Monet asiat ovat olleet ikään kuin itsestäänselvyyksiä – asioita, joita kukaan ei kyseenalaista. Mielestäni tasa-arvosta puhutaan kuitenkin nykyään entistä enemmän, ja asioita tarkastellaan kriittisemmin. Huomaan kuitenkin, että joudun toisinaan muistuttamaan myös itseäni siitä, että pienetkin epäkohdat ovat merkittäviä. Ne ovat osa suurempaa systeemiä, johon olemme vain tottuneet.
Opiskelen sosiaalipsykologiaa Itä-Suomen yliopistossa, ja olen havahtunut opintojen myötä moneen seikkaan – myös moniin epäkohtiin yhteiskunnassa. Olen oppinut muun muassa rakenteista, jotka saattavat rajoittaa eri sukupuolten elämää. Minulla on ollut äärettömän fiksuja opettajia ja opiskelukavereita, joiden kanssa näistä asioista on mahdollista keskustella.
Naiseus, sukupuolet ja niiden moninaisuus ovat aina jollain tapaa kiinnostaneet minua, ja päädyinkin tekemään kandityöni naiseuden sosiaalisista representaatioista. Tarkastelin siis, millaisia odotuksia ja ideaaleja naiseuteen liitetään esimerkiksi mainoksissa, elokuvissa, puheessa ja lastenkirjoissa. Havaitsin, että naiseudesta on tunnistettavissa syvään juurtuneita sosiaalisia representaatioita, jotka ovat toisinaan melko ahtaita ja negatiivisia. Koen, että tällaiset mielikuvat ja käsitykset ovat yksi tekijä, joka estää tasa-arvoa toteutumasta. Teemme toisistamme oletuksia sukupuolen perusteella, ja alamme sukupuolittamaan lasta jo siinä vaiheessa, kun kuulemme hänen sukupuolensa – siis ennen kuin hän on edes syntynyt. Tällaiset sukupuoliin kohdistuvat odotukset ja uskomukset siirtyvät meihin jo varhain lapsuudessa, kun opimme sukupuoliin liitettäviä eroja ja koodeja. Opitut käsitykset vuorostaan vaikuttavat ajatuksiimme siitä, millaisia meidän tulee olla, miten meidän kuuluu käyttäytyä ja miten suhtaudumme muihin.
Normit kuitenkin säilyvät ainoastaan, jos niitä toistetaan. Odotuksista ja ihanteista irtautuminen ei ole yksinkertaista, mutta koen, että niiden tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta.
Sain itse uppoutua sukupuolen ja tasa-arvon teemoihin toden teolla, kun suoritin viime syksynä työharjoittelun UN Women Suomella. Harjoitteluaika oli todella opettavaista, sillä se laajensi ymmärrystäni tasa-arvon kysymyksistä ja niiden laajuudesta. Ymmärsin, että kysymys ei ole ainoastaan epätasaisesti jakautuneista palkoista ja perhevapaista – vaikka nekin ovat toki merkittäviä seikkoja, jotka osoittavat systeemin vääristyneisyyttä ja vaikuttavat osaltaan moneen asiaan. Sen sijaan monet ongelmat, kuten koronapandemia, ilmastonmuutos ja sodat, vaikuttavat suurimmalla voimalla juuri tyttöihin ja naisiin, heidän asemaansa ja heidän hyvinvointiinsa. Monilla tytöillä ja naisilla on todellinen hätä, ja UN Womenin työ heidän eteensä näyttäytyy minulle todella tärkeänä ja merkityksellisenä.
Kun tutustuin UN Womenin työhön tarkemmin, minulle olikin täysin selvää, että ryhdyn myös järjestön jäseneksi. Mielestäni on upeaa, että UN Women Suomen jäsenenä on osa tärkeisiin asioihin vaikuttamista ja toimintaan voi halutessaan osallistua myös konkreettisella tasolla.
Suomessa tuudittaudutaan mielestäni hyvin herkästi ajattelemaan, että olemme tasa-arvon mallimaa – ikään kuin tämä tarkoittaisi, että tasa-arvo on meillä saavutettu. Koen, että tällainen ajattelumalli on tapa hiljentää ja saada ihmiset kuvittelemaan, ettei meillä ole enää tehtävää tasa-arvon saralla. Paljon on toki saavutettu, ja Suomi on globaalissa mittakaavassa melko tasa-arvoinen maa. Paljon on silti edelleen tekemättä. Olemme niin ihmisinä kuin yhteiskuntanakin keskeneräisiä, ja pidän tärkeänä, että oppisimme ja haastaisimme itseämme rohkeasti uuden ja vieraan edessä. Kun annamme mahdollisuuden toiselle näkökulmalle ja otamme asioista selvää, kaikki voittavat.
Eräs konkreettinen asia, jota seuraan kauhulla, on naisten kohtaama vihapuhe. Kun naiset ovat esillä ja ottavat kantaa vaikkapa tasa-arvoon liittyvissä asioissa, he joutuvat samalla alttiiksi esimerkiksi verkkovihalle. Monet esimerkilliset naiset ovat nousseet täysin ansaitusti yhteiskunnan johtopaikoille asti, ja minua koskettaa syvästi, että he joutuvat vihapuheen kohteeksi. Kyseisistä kirjoitteluista huokuu naisviha, joka kaventaa naisten tilaa yhteiskunnassa.
Uskon, että jokainen meistä voi edistää tasa-arvoa pohtimalla omia asenteitaan kriittisesti: miksi ajattelen näin ja miksi reagoin näin? Omien ajatusmallien tiedostaminen, niiden haastaminen ja kyseenalaistaminen ovat ensimmäisiä askelia muutokseen. Lisäksi toimia tarvitaan luonnollisesti yhteiskunnan tasolta: tarvitsemme kasvatusta, koulutusta, lakeja ja säädöksiä. Jokainen voi kuitenkin ottaa osaa keskusteluihin ja vaikuttaa myös omilla teoillaan. Meidän tulisi muistaa, että tasa-arvo ei ole koskaan keneltäkään pois!