Suomi loistaa oranssina naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan – Ainakin 44 paikkakuntaa ja 100 kohdetta mukana Oranssit päivät -kampanjassa

Maailmanlaajuinen YK:n Oranssit päivät -kampanja käynnistyy naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä torstaina 25. marraskuuta. Sukupuoleen perustuva väkivalta on hälyttävän yleistä – joka kymmenes minuutti nainen kuolee läheisensä käsissä.  

Kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään vuosittain 25. marraskuuta – päivänä, jolloin kolme Mirabalin sisarusta murhattiin raa’asti Dominikaanisessa tasavallassa vuonna 1960. Edelleen joka päivä arviolta 238 naista kuolee väkivaltaisesti.

”Naistenmurhat eivät ole loppuneet, ja lista tapetuista naisista vain kasvaa. Naisvihamielisessä maailmassa naisen käytös, pukeutuminen tai pelkästään jossain julkisessa tilassa oleminen oikeuttaa ahdistelun, häirinnän, raiskaamisen tai pahimmillaan tapon”, UN Women Suomen
toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas sanoo.

Naisviha nousi näkyvästi otsikoihin, kun kotimatkallaan tapetun Sarah Everardin kohtalo tuli maailmalle tietoisuuteen maaliskuussa.

”Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään kotimatkalla henkensä edestä ja elämään jatkuvassa väkivallan pelossa. Vaarallisin paikka monille naisille on kuitenkin kotona. Joka päivä 137 naista kuolee läheisensä käsissä”, Hirsikangas sanoo.

Naisiin kohdistuva väkivalta on valtava ongelma myös Suomessa. Suomi on yksi EU:n vaarallisimmista maista naisille. Täälläkin joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana parisuhdeväkivaltaa, ja vuosittain ainakin 50 000 naista kokee seksuaalista väkivaltaa.

Naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt varjopandemian tavoin koronan myötä. Väkivaltatapausten lisääntyminen on näkynyt esimerkiksi auttavien puhelinten ruuhkautumisena ja poliisille tehtyjen kotihälytysten määrän kasvussa myös Suomessa.

Tänä vuonna ainakin 44 suomalaista paikkakuntaa osallistuu maailmanlaajuiseen Oranssit päivät -kampanjaan väkivaltaan puuttumiseksi. Jo 100 kohdetta on ilmoitettu mukaan, kuten kaupunginteattereita, kaupungintaloja, raatihuoneita ja vesitorneja ympäri Suomea, Valtioneuvoston Merikasarmi ja Ylen linkkitorni Helsingissä, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistot, Tampereen Näsinneula ja Torni-hotelli, Näyttelykeskus WeeGee ja Futuro-talo Espoossa, Imatran koski, Joensuun Ilosaari, Savonlinnan Tallisaari, Ylistön silta Jyväskylässä, Oulun pääkirjasto, Pälkäneen rauniokirkko ja Turun kirjastosilta sekä lukuisat muut. Osallistuvien toimijoiden lista päivittyy yhä kampanjan aikana.

“Kutsumme kaikki mukaan osallistumaan aktiivisesti kampanjaan. Emme pyydä liikaa. Vaadimme naisille ja tytöille oikeutta elää ja osallistua turvallisesti yhteiskunnassa ilman pelkoa väkivallasta ja häirinnästä”, Hirsikangas sanoo.

UN Women Suomen Oranssit päivät -kampanja, Naisen paikka on elossa, on jatkoa naistenpäivän kampanjalle Naisen paikka on kaikkialla. Kampanja tavoitti keväällä 2021 ennennäkemättömän määrän ihmisiä ja vaikutti jopa Googlen hakukoneeseen.

Jokainen voi osallistua Oranssit päivät -kampanjaan tunnustamalla oranssia väriä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. UN Womenin työtä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi voi tukea lahjoittamalla 20 euroa lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499.

Mitä: Oranssit päivät #OranssitPäivät, #NaisenPaikkaOnElossa
Milloin: 25.11.-10.12.2021
Missä: Tapahtumia ja valaisuja ympäri Suomea,
Valaistavien kohteiden lista päivittyy täällä