Eskaloituva sotilasoperaatio aiheuttaisi lisää kuolemaa ja epätoivoa Rafahin 700 000 naiselle ja tytölle
Tuore UN Womenin Rafahissa toteuttama haastattelututkimus korostaa fyysisen ja henkisen epätoivon vakavuutta alueella. Jopa 93 prosenttia haastatelluista naisista tuntee olonsa turvattomaksi ja yli puolet ilmoittaa tarvitsevansa kiireellistä lääketieteellistä hoitoa. Mikäli Israel toteuttaa alueella maahyökkäyksen, nämä luvut tulevat kasvamaan entisestään.
Eteläisen Rafahin väkiluku Gazassa on kasvanut viisinkertaiseksi, 250 000:sta 1,4 miljoonaan ihmiseen, vain seitsemässä kuukaudessa sodan aikana. UN Womenin toteuttama tutkimus osoittaa, että naisten ja tyttöjen fyysiset ja henkiset olosuhteet ovat heikentyneet nopeasti. Välitön kuoleman ja loukkaantumisten riski Rafahin 700 000 naiselle ja tytölle kasvaa maahyökkäyksen myötä, sillä heillä ei ole paikkaa minne mennä paetakseen pommituksia ja tappamista.
Yli 10 000 naista on kuollut Gazassa sodan alettua. Heidän joukossaan on 6 000 äitiä, jonka seurauksena jopa 19 000 lasta on jäänyt orvoksi. 45-vuotias nainen kuvailee tilannetta:
“Ei ole turvaa tai suojaa. Pelkään henkeni puolesta, mieheni puolesta ja lasteni puolesta. Vaikka puhuisin siitä seuraavat sata vuotta, en voi kuvailla sitä pelkoa, jossa elämme”.
UN Womenin tutkimustieto valottaa Rafahin naisten ja tyttöjen elämän musertavaa todellisuutta:
- Rafahissa asuu nyt 700 000 naista ja tyttöä, joilla ei ole muuta paikkaa minne mennä. 93 prosenttia haastatelluista naisista kokee olonsa turvattomaksi omassa kodissaan tai väliaikaisissa asumuksissa.
- Yli 80 prosenttia naisista raportoi masentuneisuuden tunteista, 66 prosenttia ei pysty nukkumaan ja yli 70 prosenttia kärsii korostuneesta ahdistuksesta ja painajaisista.
- Yli puolet haastatelluista naisista (51 prosenttia) kärsii terveydellisestä ongelmasta, joka vaatii kiireellistä lääkinnällistä hoitoa. 62 prosenttia ei pysty maksamaan tarvitsemastaan hoidosta.
- Yli kuusi kymmenestä haastatellusta naisesta, jotka ovat tällä hetkellä raskaana tai ovat olleet raskaana 7. lokakuuta jälkeen, raportoi komplikaatioista. Vastaajista 95 prosenttia on kärsinyt virtsatietulehduksista; 80 prosenttia anemiasta; 30 prosenttia ennenaikaisesta synnytyksestä ja 50 prosenttia verenpainetaudeista. Kotitalouksissa, joissa on imettäviä äitejä, 72 prosenttia ilmoitti kohtaavansa haasteita imetyksessä ja vauvojen ravitsemustarpeisiin vastaamisessa.
- Rafahin naiset kamppailevat lastensa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin suojelemiseksi. Samalla he kantavat kasvanutta vastuuta hoiva- ja kotitöistä, erityisesti teltoissa ja ahtaissa kotitalouksissa. Kahdeksan kymmenestä (79 prosenttia) haastatellusta totesi, että äidit ottavat enemmän vastuuta kuin miehet tarjotakseen emotionaalista tukea aikuisille perheenjäsenille ja lapsille.
“Rafahin ja koko Gazan naiset ja tytöt ovat jo nyt jatkuvassa epätoivon ja pelon tilassa. Maahyökkäys olisi sietämätön eskalaatio, joka tappaisi tuhansia siviilejä lisää, ja pakottaisi sadat tuhannet pakenemaan uudelleen. Meidän on suojeltava siviilejä. Tarvitsemme välittömän tulitauon ja humanitaarisen avun esteettömän ja turvallisen pääsyn kaikkialle Gazaan. Rauhan tarve ei ole koskaan ollut näin kiireellinen. Tämä on ainoa toivomme.”
Sima Bahous, UN Womenin pääjohtaja
UN Women vaatii, että YK:n turvallisuusneuvoston 2728 (2024) päätöslauselma on pantava toimeen. Päätöslauselma, joka hyväksyttiin 25. maaliskuuta 2024, vaatii välitöntä tulitaukoa, kaikkien panttivankien vapauttamista sekä humanitaarisen avun turvallista ja esteetöntä pääsyä Gazaan.
Lähde: UN Womenin tutkimus, joka kattaa 360 vastaajaa (joista 182 naista). Tutkimus toteutettiin Rafahissa huhtikuun 2024 lopussa.
Julkaistu alun perin englanniksi täällä/originally published in English here.
Arabiankielinen käännös täällä / Arabic version available here.
Artikkelikuva: UN Women/Samar Abu Elouf