UN Women Suomen kevätkokous antoi yksimielisen tukensa yhdistyksen toiminnalle

UN Women Suomen sääntömääräinen kevätkokous jäsenistölle järjestettiin torstaina 21.5.2026. Kokouksen puheenjohtajana toimi Naisjärjestöjen Keskusliiton toiminnanjohtaja Aija Salo. UN Women Suomen hallituksen nimitystoimikuntaan valittiin uusiksi jäseniksi Juha Sillanpää ja Terhi Koipijärvi.

UN Women Suomen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin hybridikokouksena 21.5.2026. Kokouksen avasi yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen, joka kiitti sekä innostunutta hallitusta että UN Women Suomen toimistoa aktiivisesta keväästä, johon on kuulunut esimerkiksi naistenpäivän suurmarssin järjestäminen Naisasialiitto Unionin ja Naisjärjestöjen keskusliiton kanssa, kuten myös koulutus- ja varainhankintayhteistyötä Kiekko Espoon sekä Finlayson ja Uhanan kanssa. Hän päivitti, että hallitus työstää parhaillaan uutta strategiaa yhdistykselle, jonka jäsenistö saa käsiinsä ja päätettäväkseen syyskokouksessa.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Aija Salo aloitti kertomalla, miten Naisjärjestöjen keskusliiton ja UN Women Suomen välillä on tiivis suhde. Sen lisäksi, että toimijat järjestävät naistenpäivän marssia yhdessä Unionin kanssa, yhdistykset ovat myös toistensa jäsenjärjestöjä. Naisjärjestöjen keskusliiton täytettyä juuri 115 vuotta hän peräänkuulutti, miten tasa-arvon edistyksen eteen on taisteltava:

Ruotsissa eteni aborttioikeuden turvaaminen perustuslakiin, mikä on hieno edistysaskel – mutta samaan aikaan Suomessa eteni määräaikaisten työsuhteiden sopimisen helpottaminen, ja myös Suomen neuvolajärjestelmää ollaan heikentämässä. Meidän tulee ottaa nämä muistutuksena siitä, että emme voi ottaa mitään tasa-arvon edistysaskelia itsestäänselvyytenä tai annettuina – kaikki edistys on taisteltu, ja taisteltava on myös jatkossa. Ruotsin esimerkki on kuitenkin muistutus siitä, että edistystäkin on mahdollista saavuttaa. Kiitos UN Women Suomen jäsenistölle, että olette edistämässä tasa-arvoa Suomessa ja maailmalla.

Aija Salo

UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas esitteli yhdistyksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2025.  Yhdistyksen kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja muille yhdistyksen asioista vastuussa oleville.

UN Women Suomen nimitysvaliokunta jatkaa kolmen erittäin kokeneen ja osaavan henkilön voimin 

Kevätkokous valitsi yhdistykselle nimitysvaliokunnan, jonka tehtävä on tehdä ehdotukset uusista UN Women Suomen hallituksen jäsenistä syyskokoukselle. Nimitysvaliokunnassa jatkaa Siiri Somerkero, jolla on sekä kattavaa kokemusta järjestöalalta että liiketoiminnan kehittämisestä työstään Nesteellä. Uusina jäseninä aloittavat Juha Sillanpää ja Terhi Koipijärvi. Sillanpää toimii VISAn varatoimitusjohtaja ja on Suomen ja Baltian maajohtaja (Suomi ja Baltia). Koipijärvi toimii johtavana neuvonantajana Milttonilla, on pitkän linjan hallitusammattilainen sekä yritysvastuuverkosto FIBSin puheenjohtaja.

”Uudet nimitysvaliokunnan jäsenet ovat erityisen motivoituneita työskentelemään naisten ja tasa-arvon asialla. Kukin heistä on kokenut päätöksentekijä ja ymmärtää taustastaan käsin hyvin, mistä järjestön toiminnassa on kysymys”, puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen totesi.

Kevätkokoukseen osallistuneet UN Women Suomen jäsenet osoittivat vahvan tukensa yhdistyksen toiminnalle. Yhdistys on vahvistanut asemaansa suomalaisessa tasa-arvotyössä: varainhankinta ja viestinnän tavoittavuus ovat kasvaneet ja myös vaikuttamistyö on ollut laajaa.

artikkelikuva: UN Women/Ryan Brown