UN Womenin erityisedustajan viesti Gazasta: ”Naiset eivät halua kuolla, he eivät halua haudata rakkaitaan, he eivät halua jäädä yksin kärsimään”
Maryse Guimond, UN Womenin erityisedustaja Palestiinassa, puhui YK:n tiedotustilaisuudessa vierailustaan Gazaan kesäkuussa. Lue Guimondin puheenvuoro.
Palasin juuri viikon pituiselta työmatkalta Gazasta. Olen käynyt siellä yli 50 kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana, myös monien konfliktien ja vuoden 2021 sodan aikana. Silti tällä kertaa mikään ei voinut valmistaa minua näkemääni valtavaan tuhoon ja epäinhimillisiin olosuhteisiin. Se, mitä näin, oli pahempaa kuin osasin pelätä, erityisesti niiden naisten ja tyttöjen kohdalla, joiden kanssa olen tehnyt töitä jo vuosia.
Oli kestämätöntä nähdä, miten väkivalta ja tuho lisääntyivät päivä päivältä, kun naisiin kohdistuva sota ei näytä loppuvan. Sodat eivät koskaan vaikuta ihmisiin tasapuolisesti, ja Gazassa miljoona naista ja tyttöä kärsii epäilemättä eniten yhdeksän kuukautta kestäneestä sodasta. He menettävät henkensä, kärsivät sairauksista, nälästä ja uupumuksesta, ja silti he pitävät perheitään kasassa jatkuvasta pelosta ja menetyksistä huolimatta.
Jokaisella tapaamallani naisella oli oma tarinansa menetyksestä. Yli 10 000 naista on kuollut. Yli 6 000 perhettä on menettänyt äitinsä. Lähes miljoona naista ja tyttöä on menettänyt kotinsa, rakkaansa ja elämänsä tärkeät muistot.
Gazassa on yli kaksi miljoonaa tarinaa menetyksestä.
Eräs kotoaan pakenemaan joutunut nainen selitti minulle, kuinka tärkeää hänelle oli palata kotiinsa Gaza Cityyn heti, kun tulitauko alkaisi. Hän tiesi, että hänen asuntonsa oli kärsinyt vakavia vaurioita, mutta hän halusi silti nähdä, mitä hän voisi pelastaa ja kerätä osan perheensä tavaroista ja muistoista. Tämä toive oli yleinen, mutta valitettavasti Gazasta lähtöni jälkeen hänelle ilmoitettiin, että hänen asuntonsa oli poltettu ja kaikki oli mennyt. Hänellä ei ollut kotia, mihin palata.
Gazassa naiset elävät jatkuvassa liikkeessä ja pelossa, ja heitä vainotaan koko ajan.
Gazassa ei ole turvallisia paikkoja naisille.
Yhdeksän kymmenestä Gazassa asuvasta ihmisestä on joutunut pakolaiseksi. Lähes miljoona naista ja tyttöä on joutunut muuttamaan viisi tai seitsemän kertaa, ja he ovat siirtyneet yhä pienemmille alueille, jotka ovat alttiina hyökkäyksille ja pommituksille. He pakenevat ilman rahaa, omaisuutta tai tietoa siitä, miten ja missä he voivat jatkaa elämäänsä.
Monet naiset kertoivat minulle, että he eivät halua siirtyä enää, koska se ei juuri paranna heidän turvallisuuttaan tai selviytymismahdollisuuksiaan.
Sen jälkeen, kun lähdin Gazasta, on ollut kahdeksan uutta pakolaisaaltoa, eikä kenenkään turvallisuus ole taattua.
Kun saavuin Gazaan ja rajanylityspaikan aita sulkeutui takanani Kerem Shalomin kohdalla, en tunnistanut Gazaa, jonka olin aiemmin tuntenut. Olin astunut maailmaan, jossa oli vain tuhoa ja täydellistä puutetta. Kodit, sairaalat, kaupat, koulut ja yliopistot olivat kaikki tuhoutuneet. Näin suuria määriä miehiä, naisia ja lapsia, jotka yrittivät selvitä hengissä tilapäisissä teltoissa ja ylikansoitetuissa suojissa, ympärillään rauniot ja täydellinen tuho.
Taistelujen ja lennokkien jatkuvien äänien keskellä näin ihmishenkien särkyvän, kotien tuhoutuvan ja yhteisöjen ja perheiden hajoavan. Naiset kysyivät minulta: ”Milloin voimme palata koteihimme?” Pojat ja tytöt kysyivät minulta, milloin tämä sota on ohi, eikä minulla ollut vastausta heille.
En voi tarpeeksi korostaa sitä vaikutusta, joka tällä sodalla on ollut naisiin ja tyttöihin. Tuskin tunnistin joitakin naisia, jotka tunsin ennen sotaa. Viimeisten yhdeksän kuukauden tapahtumat ovat jättäneet syvät jäljet heidän kasvoihinsa ja kehoihinsa. UN Womenin mukaan 557 000 naista kärsii akuutista ruokaturvattomuudesta, yli puoli miljoonaa naista kärsii vakavasta nälästä, he syövät perheidensä viimeisenä, jättävät aterioita väliin eivätkä syö terveellistä ruokaa kuukausiin ja kuukausiin.
Gazasta tuomani viesti ei kuitenkaan koske vain tuhoa ja kuolemaa.
Gazan naiset osoittavat huomattavaa voimaa ja inhimillisyyttä selviytymiskamppailussaan, toivoa ja solidaarisuutta tuhon keskellä.
Olen tavannut uskomattomia naisia, jotka huolehtivat perheistään ja yhteisöistään nälän, kuoleman, sairauksien ja siirtolaisuuden keskellä.
Olen tavannut sankarillisia naisjärjestöjä, jotka puolustavat Gazan asukkaiden oikeuksia ja ihmisarvoa huolimatta rahoituksen ja perustarvikkeiden ja -palvelujen puutteesta. Ne ovat edelleen aktiivisia Gazassa äärimmäisen vaikeista olosuhteista huolimatta, ja ne tarvitsevat kipeästi tukea työnsä jatkamiseen.
UN Women julkaisi hiljattain raportin sodan vaikutuksista 25 naisjohtoiseen järjestöön, joista 18 toimii Gazassa. Näillä järjestöillä, joissa on yli 1 500 työntekijää, on tärkeä rooli tarjoamalla palveluja sodan, tuhojen ja rahoituksen vähentymisen aiheuttamista haasteista huolimatta. He tarjoavat muun muassa suojaa pakolaisille, hygieniapakkauksia, ruokapaketteja ja psykososiaalista tukea. Näiden järjestöjen on saatava taloudellista tukea, jotta ne voivat jatkaa toimintaansa. Lisäksi on tärkeää, että naisten edustus lisääntyy päätöksentekopöydissä kaikissa humanitaarisen avun vaiheissa, suunnittelusta toteutukseen. Tarve tälle edustukselle on kiireellinen!
Erään naisjärjestön edustajaa lainatakseni: ”Kysymys ei ole siitä, mitä naiset tarvitsevat, vaan siitä, mitä he eivät tarvitse”.
Naiset eivät halua kuolla, he eivät halua haudata rakkaitaan, he eivät halua jäädä yksin kärsimään.
Kokemukseni Gazassa selvensi tämän viestin vakavuutta.
Haluan lopuksi yhtyä YK:n pääsihteerin ja YK:n sisarjärjestöjen näkemyksiin: Gaza tarvitsee rauhaa; Gaza tarvitsee humanitaarisen avun täyttä saatavuutta, mikä edellyttää rajanylityspaikkojen avaamista. Tarvitsemme tulitauon heti, ja kaikki panttivangit on vapautettava.
Kuva: UN Women/Samar Abu Elouf