Nuori vaikuttaja: hae mukaan huippusuosittuun Generation Equality -nuortenryhmään

Generation Equality -vaikuttajaryhmä keskittyy tasa-arvon edistämiseen teknologian ja innovaatioiden avulla. Ryhmä on tehnyt merkittävää, nuorten itsensä näköistä vaikuttamistyötä ja hakee taas joukkoonsa erilaisista taustoista tulevia nuoria.

UN Women Suomen ja Plan International Suomen koordinoima Generation Equality -nuortenryhmä on suunnattu 15–29-vuotiaille tasa-arvosta, teknologiasta ja vaikuttamistyöstä kiinnostuneille moninaisista taustoista tuleville nuorille. Ryhmän kautta nuoret saavat tilaisuuden vaikuttaa ja tuoda ääntään kuuluviin.

Ryhmässä toimiminen ei vaadi aiempaa kokemusta vaikuttamistyöstä tai teknologista osaamista – kiinnostus ryhmän teemoja kohtaan sekä halu oppia ja toimia aktiivisesti ryhmässä riittävät. Nuortenryhmään toivotaan mukaan erilaisista taustoista tulevia moninaisia nuoria. Hakijoiksi toivotaan kaikkien sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Ryhmään voi hakea paikkakunnasta riippumatta. Suomen sisäiset matkat ryhmän tapaamisiin korvataan edullisimman kulkuneuvon mukaan.

Nuortenryhmän toiminnassa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet.

Hae nuortenryhmään viimeistään 31.7. tämän lomakkeen kautta.

Huom. Ryhmälle järjestetään perehdytys lauantaina 2.9. Helsingissä. Ryhmä tapaa noin kerran kuukaudessa.

Generation Equality -nuortenryhmä on tehnyt monipuolista vaikuttamistyötä

Nuortenryhmä perustettiin elokuussa 2021, jotta suomalaisnuorten ääni tulisi vahvemmin kuuluviin Generation Equality -kampanjassa. Suomella on kansainvälisessä kampanjassa johtorooli teknologia ja tasa-arvo -toimintaryhmässä ja siksi myös nuortenryhmä keskittyy juuri tähän teemaan.

Nuortenryhmä on tehnyt tiivistä yhteistyötä erityisesti ulkoministeriön kanssa, mutta myös opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Nuortenryhmän tehtävänä on kertoa päättäjille nuorille merkityksellisistä asioista sekä vastata ulkoministeriön konsultaatiopyyntöihin.

Nuortenryhmä on lisäksi julkaissut teknologiasektorille suunnatun verkkohäirinnän vastaisen Oikeus olla online -manifestin, osallistunut Ylen järjestämään tulevaisuustapahtuma Auroraan Levillä sekä keskustelut UN Womenin pääjohtajan Sima Bahousin kanssa sukupuolittuneesta verkkoväkivallasta nuorten näkökulmasta.

Lue lisää Generation Equality -nuorten syksyn 2022 vaikuttamistyöstä.

Mikä on Generation Equality -kampanja?

Generation Equality on UN Womenin koordinoima, YK:n viisivuotinen kampanja (2021–2026), joka edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia maailmanlaajuisesti. Kampanjan tavoite on kiihdyttää edistystä kohti tasa-arvotavoitteita, joiden osalta kansainvälinen kehitys on ollut hidasta.

Suomella on johtorooli ryhmässä, jossa keskitytään teknologian ja innovaatioiden hyödyntämiseen tasa-arvon edistämiseksi.

Usein kysyttyjä kysymyksiä nuortenryhmässä toimimisesta

Kuinka paljon aikaa ryhmässä toimiminen vaatii?

Ryhmä tapaa noin kerran kuukaudessa ja siinä toimiminen vie arvioltaan viisi tuntia kuukaudessa. Ryhmän yhteiset tapaamiset pyritään pitämään toimistotyöaikojen ulkopuolella, mutta toisinaan tapaamisia saattaa olla myös toimistotyöaikoina (esimerkiksi yhteistyökumppaneista riippuvista syistä).

Jos haluat antaa enemmän aikaasi, voit hakea myös ryhmän toimintaa suunnittelevaan ydinryhmään, jossa toimiminen vie noin 10-15 tuntia kuukaudessa.

Toivomme, että kaikki ryhmään hakevat sitoutuvat osallistumaan ryhmän toimintaan ainakin vuoden loppuun saakka.

Miten hakuprosessi etenee?

Hae ryhmään tällä hakulomakkeella viimeistään 31.7.

Mukaan pääsystä ilmoitetaan elokuun alkupuolella. Ryhmän jäsenistä koostuva rekrytointitiimi valitsee uudet jäsenet anonymisoitujen hakemusten joukosta.

Onko ryhmässä kansainvälistä toimintaa?

Ryhmä on tähän mennessä tavannut UN Womenin pääjohtajan lisäksi esimerkiksi kansainvälisen Generation Equality -kampanjan nuorisotyöryhmän vetäjää, nuorisoaktivisteja eri maista sekä europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natria.

Ryhmän toimintaa suunnittelevat nuortenryhmäläiset itse ja ryhmäläisenä voit itse olla vaikuttamassa ryhmän painopisteisiin.

Nuortenryhmän aktiivisilla edustajilla on ollut myös mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin tapahtumiin esimerkiksi YK:n naisten asemaa koskevan toimikunnan kokoukseen New Yorkissa sekä UN Womenin nuorisofoorumiin Istanbulissa.

Voinko hakea mukaan vaikka en asu Suomessa?

Kyllä voit. Ryhmässä on aiemminkin ollut mukana jäseniä, jotka eivät ole asuneet Suomessa. Suurimpaan osaan koulutuksista ja tapaamisista on ollut mahdollista osallistua myös etänä.

Heräsikö lisää kysyttävää?

Ole yhteydessä Instagramissa tai generationequalitynuoret@gmail.com.

Viisi nuorta seisoo Generation Equality -kylttien kanssa Säätytalon edessä
Generation Equality -nuoret osallistuivat ulkoministeriön järjestämään korkean tason konferenssiin, jonka teemana oli feministinen ulkopolitiikka.

Kuvat: Linda-Lotta Luhtala / UN Women Suomi