Näin naistenpäivää juhlittiin maailmalla

Varhain kansainvälisen naistenpäivän aamuna nuoret ja vanhat aktivistit lähtivät liikkeelle Bangkokissa. Naiset marssivat demokratiamonumentilta Thammasatin yliopistolle vaatien naisten ja miesten tasa-arvoista osallistumista päätöksentekoon kaikilla tasoilla.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women juhlisti naistenpäivää kymmenissä maissa ympäri maailman yhdessä kansalaisten, aktivistien, taiteilijoiden ja urheilijoiden kanssa. Päivän teemana oli Planeetta 50-50 – sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä kaikkialla maailmassa.

Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa New Yorkissa pidetyssä naistenpäivän virallisessa päätapahtumassa kansalaisyhteiskunnan, hallitusten, yritysmaailman, nuorisojärjestöjen ja YK:n edustajat etsivät ratkaisuja siihen, miten olemassa olevat esteet muutokselle voidaan ylittää. Keskustelua hallitsivat syksyllä hyväksytyt kestävän kehityksen tavoitteet, joiden saavuttamiselle tasa-arvo on ehdoton edellytys.

Kansainvälinen naistenpäivä

Naistenpäivän kunniaksi kaksi New Yorkin merkittävää rakennusta valaistiin toistamaan tasa-arvon sanomaa. Ikoninen Flatiron Building kertoi kestävän kehityksen tavoitteista, kun taas maailman tunnetuin pilvenpiirtäjä Empire State Building valaistiin HeForShe-kampanjan väreillä.

Elokuvatähdet ja New Yorkin kaupungin virkamiehet kokoontuivat ennen valaisua avaamaan ensimmäisen HeForShe Arts Week -taidetapahtuman yhdessä UN Womenin johdon kanssa.

Taideviikon aikana järjestetään kymmeniä tapahtumia, jotka nostavat esiin naisten oikeuksia ja keräävät varoja UN Womenin työhön. Taideviikolla nähdään niin balettia, oopperaa, Broadway-musikaaleja ja konsertteja kuin teatteria, elokuvia ja kuvataidetta.

Kansainvälinen naistenpäivä

”Taiteilla on voima tuhota sukupuolistereotypioita ja vääristymiä, jotka tekevät meistä kaikista vähemmän vapaita”, sanoi viikon avauskeskusteluun Emma Watsonin kanssa osallistunut Forest Whitaker.

Taiteen voimaan uskottiin myös muualla maailmassa. Haitissa UN Women juhli naistenpäivää konsertilla ja valokuvanäyttelyllä ja Albaniassa valokuvakilpailulla. Palestiinassa järjestettiin useita esityksiä, ja elokuvafestivaalit avattiin Barbadoksella, Kambodzassa, Makedoniassa, Georgiassa, Jordaniassa ja Moldovassa.

Kansainvalinen naistenpaiva Kenia

Urheilu valjastettiin muutoksen välineeksi Keniassa, jossa tuhannet naiset ja miehet osallistuivat suureen puolimaratoniin. Tapahtumalla kiinnitettiin huomiota äitiyskuolemien lopettamiseen.

Liikkeelle lähdettiin myös monessa muussa maassa. Intiassa ja Malediiveilla järjestettiin pyöräilytapahtumat, kun taas Tansaniassa naisten ja miesten maahockey-joukkueet valmistautuivat kohtaamaan pelikentällä.

Kansainvälinen naistenpäivä

Intiassa naistenpäivää juhlistettiin monien muiden tapahtumien ohella julkistamalla Mirko Illicin suunnittelema kahden postimerkin kokonaisuus, joka tukee UN Womenin HeForShe-kampanjaa. Kumpikin postimerkki esittää naisen ja miehen kasvojen puolikasta ja yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jonka viestinä on, että naisten ja miesten on toimittava yhdessä sukupuolten tasa-arvon saavuttamiseksi.

UN Women käynnisti kansainvälisenä naistenpäivänä myös tärkeitä ohjelmia ja aloitteita, jotka tulevat muuttamaan naisten elämän eri puolilla maailmaa. Näistä merkittävin on MasterCardin kanssa tehtävä yhteistyö, jonka tarkoituksena on turvata naisten oikeudet henkilöllisyystodistusten avulla.

Ensimmäinen aloite yhteistyössä on pilottiohjelman käynnistäminen Nigeriassa, jossa puoli miljoonaa naista saa henkilöllisyystodistuksen, joka käy myös maksukorttina ja mahdollistaa mm. naisyrittäjille pääsyn elinkeinonsa rahoittamiseen.