0 kohdetta

Viranomainen vaati seksuaalista palvelusta vastineeksi avusta miehensä menettäneelle – Sri Lankassa on yli 1,3 miljoonaa sotaleskeä, jotka altistuvat seksuaaliselle hyväksikäytölle

Viranomainen vaati seksuaalista palvelusta vastineeksi avusta miehensä menettäneelle – Sri Lankassa on yli 1,3 miljoonaa sotaleskeä, jotka altistuvat seksuaaliselle hyväksikäytölle
Lahjoita väkivallan vastaiseen työhön!

Sri Lankan 30 vuotta kestänyt sisällissota on jättänyt jälkeensä yli 1,3 miljoonaa leskeä. Moni nainen on jäänyt yksin vastuuseen perheensä elättämisestä. Haavoittuvaiseen asemaan joutuneet lesket kohtaavat seksuaalista hyväksikäyttöä ja seksuaalisten palvelusten vaatimista välttämättömiä palveluita vastaan muun muassa viranomaisten toimesta.

Sharmila* oli 25-vuotias, kun aseistettu ryhmä sieppasi hänen miehensä. Huolimatta siitä, että useat hänen naapureistaan olivat todistamassa sieppausta, Sharmila ei löytänyt miestään tai saanut apua viranomaisilta hänen etsimiseensä. Kolmen pienen lapsen äitinä ja ilman töitä hän alkoi lainata rahaa miehensä ystäviltä ja sukulaisilta.

Sharmila ilmoitti viranomaiselle, että aseellisen ryhmän jäsenet olivat alkaneet uhkailla häntä ja kertoi samalla myös huonosta taloudellisesta tilanteestaan. Viranomainen tarjosi hänelle apuaan. Kun Sharmila oli täyttämässä työnhakulomaketta viranomaisen toimistossa, mies lähenteli häntä seksuaalisesti ja pyysi seksuaalista palvelusta vastineeksi lupaamastaan avusta.

Mies lähenteli häntä seksuaalisesti ja pyysi seksuaalista palvelusta vastineeksi lupaamastaan avusta.

Sharmilan tarinan kaltaiset tapaukset ovat yleisiä Sri Lankassa, jossa esiintyy leskien seksuaalista hyväksikäyttöä ja seksuaalisten palvelusten vaatimista vastineeksi välttämättömistä palveluista – etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa nainen on yksin vastuussa perheensä elättämisestä.

30 vuotta kestäneen sisällissodan aikana moni mies katosi tai tapettiin. Sri Lankassa yli 1,3 miljoonaa naista on menettänyt puolisonsa, ja heidän on täytynyt selviytyä perheenjäsenensä menetyksestä sekä ottaa uusi rooli perheen päätulonsaajana.

Piirros: UN Women/Uri MaVeg

Piirros: UN Women/Uri MaVeg

Konfliktin aiheuttamien traumojen lisäksi lesket kohtaavat muita ongelmia, kuten köyhyyttä, syrjintää ja rajoitettuja tukipalveluita. Leskeyden takia naisten on nyt poistuttava sosiaalisesti hyväksytystä hoivaajan roolistaan elättäjiksi. Muutos saattaa heidät alttiiksi seksuaaliselle hyväksikäytölle sekä seksuaalisten palvelusten vaatimiselle, etenkin silloin, kun he yrittävät saada välttämättömiä palveluja tai taloudellista tukea. Tilannetta vaikeuttaa entisestään konfliktin jälkeinen tilanne, joka on muuttanut yhteiskunnallista dynamiikkaa, kun yhä useammat naiset ovat ottaneet vastuulleen perinteisesti miehille kuuluvia sukupuolirooleja.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women tukee Sri Lankassa sotaleskiä ja torjuu seksuaalista hyväksikäyttöä pysyvän rauhan saavuttamiseksi. Tavoitteenamme on voimaannuttaa leskiä ja heidän perheitään sekä saattaa seksuaalisen hyväksikäytön tekijät vastuuseen työskentelemällä yhdessä valtion instituuttien kanssa. Hanke on hyvin ajankohtainen, sillä sisällissodasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta.

“Emme voi keskustella sukupuolten tasa-arvosta, ellemme tarkastele lukemattomia kysymyksiä, joita erilaiset naisryhmät, sotilas- ja sotalesket mukaan lukien, kohtaavat.”

“Tässä ei ole kysymys vain Sri Lankan naisista, vaan koko yhteiskunnasta. Seksuaalinen hyväksikäyttö heikentää edelleen luottamusta välttämättömiä palveluja tarjoaviin laitoksiin, mikä estää leskien toipumisen. Emme voi keskustella sukupuolten tasa-arvosta, ellemme tarkastele lukemattomia kysymyksiä, joita erilaiset naisryhmät, sotilas- ja sotalesket mukaan lukien, kohtaavat”, UN Women Sri Lankan edustaja Ramaaya Salgado sanoo.

Piirros: UN Women/Uri MaVeg

Yksi hankkeen keskeisistä osista on leskien kollektiivinen järjestäytyminen ja sen tukeminen. Monet hyväksikäytöstä selvinneet eivät halua ilmoittaa kokemastaan hyväksikäytöstä, koska he pelkäävät sosiaalista leimautumista ja kunnioituksen menettämistä yhteisössään. Ilmoituksien tekemistä vaikeuttaa myös se, että he ovat taloudellisesti riippuvaisia juuri niistä tahoista, joissa he kohtaavat hyväksikäyttöä.

“Tunsin häpeää ja syyllisyyttä”

Sharmilan tapauksessa pelko yhteisön häpeästä esti tekemästä ilmoitusta hänen kokemastaan hyväksikäytöstä.

”Tämä on satuttanut minua enemmän kuin kotiini tulleiden aseistettujen ihmisten uhkaukset. Hän on meidän yhteisöstämme. Tunsin häpeää ja syyllisyyttä ja olin huolissani siitä, että joku saisi tietää”, Sharmila kertoo.

Parantamalla naisten mahdollisuuksia saada tietoa ja palveluja, tukemalla kestävää toimeentuloa ja osoittamalla naisille, etteivät he ole yksin, he voimaantuvat käyttämään palveluja ja edistämään rauhaa yhteisöissään. On tärkeää, että Sri Lanka tukee sodasta kärsineitä leskiä, mikä on edellytys myös koko maan kestävälle toipumiselle ja paranemiselle konfliktista.

Oranssit päivät on naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kampanja, joka nostaa esille sukupuolittunutta väkivaltaa ja kannustaa toimimaan sen lopettamiseksi. Osallistu kampanjaan täällä.

Tue naisia ja tyttöjä!

*Nimeä ja joitakin tarinan yksityiskohtia on muutettu henkilön yksityisyyden suojelemiseksi.

Kuvituskuva: UN Women/Alexandra Radu