Vietnamin miestenklubeissa ajetaan tasa-arvoa

”Monet miehet, jopa korkeasti koulutetut, vastustavat kiivaasti miesten osallistumista kaupassakäynnin, ruuanlaiton ja pyykinpesun kaltaisiin kotitöihin”, sanoo Truong Van Khang, 62.

Mies itse on muuttanut omia näkemyksiään sen jälkeen, kun hän alkoi osallistua Partners for Prevention -ohjelman miestenklubiin Da Nangissa, Vietnamin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Etelä-Kiinan meren rannalla.

”Nyt jaamme kotityöt tasaisemmin vaimon kanssa – ennen vain annoin hänelle lisää töitä. Pystyn myös hallitsemaan ja hillitsemään kiukunpuuskiani paremmin.”

Truong Van Khangista on kuoriutunut aiempaa ymmärtäväisempi aviomies, isä ja isoisä. Hän viettää aikaa lastenlapsiaan hoitaen ja avaa suunsa, kun huomaa oman poikansa ja vävynsä syrjivän puolisoitaan tai kohtelevan heitä epäkunnioittavasti.

”Kotonamme on nyt iloinen ja onnellinen ilmapiiri. Kaikki perheenjäsenet ovat huolehtivia, empaattisia ja ymmärtäväisiä. Kunnioitamme toinen toisiamme aiempaa enemmän.”

Truong Van Khang ei ole ainoa muutoksen kokenut mies. YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on yhdistänyt voimansa YK:n vapaaehtoisohjelman ja Da Nangin naisliiton kanssa, jotta yhä useammat miehet määrittelisivät uudelleen maskuliinisuutensa ja osallistuisivat aktiivisesti väkivallan vastaiseen työhön yhteisöissään.

Partners for Prevention -ohjelma puuttuu polttavaan ongelmaan. YK:n laajan tutkimuksen mukaan Aasian ja Tyynenmeren maissa keskimäärin puolet miehistä kohtelee naispuolista kumppaniaan väkivaltaisesti ja joka neljäs myöntää raiskanneensa naisen tai tytön.

pham-van-sy

Yksi nuoremmista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan toimivista aktivisteista on An Tanin kylässä asuva 25-vuotias Pham Van Sy.

”Sen jälkeen kun liityin miestenklubiin, olen tullut tietoiseksi naisten ja miesten välisestä epätasa-arvosta. Ymmärrän, että minun pitää kohdella naispuolisia perheenjäseniä, ystäviä ja työtovereita kunnioituksella”, hän sanoo.

Pham Van Sy on innostunut järjestämään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia kampanjoita ja jalkapalloturnauksia muille nuorille. Lisäksi hän jakaa klubissa oppimaansa aktiivisesti eteenpäin perheessään ja ystäväpiirissään.

”Teen jopa isälleni ehdotuksia, kuinka hän voisi kohdella äitiäni paremmin.”

(Kuvat: Partners for Prevention)