Parhaan ystävän olohuoneessa

Ruoka, vesi, vaatteet ja hygieniatarvikkeet ovat välttämättömyyksiä, joita kaiken taakseen jättäneet ihmiset tarvitsevat. Mutta mitä muuta pakolaisnaiset voisivat toivoa?

”Näimme ilon naisten silmissä kun kysyimme, mitä he toivoisivat. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt sitä heiltä”, kertoo Maja Lalic.

Maja johtaa avustustyötä Serbiassa Miksalisten kauttakulkukeskuksessa, joka tarjoaa rajojen väliin jumiin jääneille pakolaisille heidän tarvitsemansa perustarpeet. Yli 130 000 ihmistä on saanut keskuksesta apua. Maja halusi kuitenkin antaa pakolaisnaisille muutakin.

Naisten toiveista syntyi ”Naisten nurkka”: turvallinen tila, jossa he voivat karistaa hetkeksi mielestään pitkät pakomatkat ja epävarman tulevaisuuden. Tila tarjoaa esimerkiksi musiikkia, keskusteluja, harrastusryhmiä, ohjattua rentoutusta.

» Anna joululahja pakolaisnaiselle

Lida Ahmadi on Afganistanista.
Lida Ahmadi on Afganistanista.

Paikka on kuin parhaan ystävän olohuone, sanovat naiset. Afganistanista paennut 26-vuotias Lida Ahmadi pitää tärkeänä, että naisilla on oma tila, jossa kokoontua ja puhua yksityisistäkin asioista.

“Naisten nurkka on suuri apu meille. Voimme tavata ja puhua rauhassa. Afganistanissa olin meikkitaiteilija. Täällä teemme myös meikkejä yhdessä”, hän kertoo tyytyväisenä.

Maja Lalicille toiminnassa on kyse empatiasta Euroopan unohdettuja pakolaisnaisia kohtaan, mutta ennen kaikkea solidaarisuudesta. Jokainen voi elämäntilanteestaan huolimatta joutua pulaan, jossa tarvitsee muiden apua.

”Nämä ihmiset ovat vain ihmisiä. Jos olemme ystävällisiä heille, voimme odottaa, että joku vastaavasti on ystävällinen meille.”

» Anna joululahja pakolaisnaiselle

(Kuvat: UN Women/Ventura Formicone)