Nuorten kehittämät sovellukset lisäävät naisten turvallisuutta Filippiineillä

Auringon laskiessa Filippiinien Quezon Cityssä linja-autoasemalle matkalla oleva 13-vuotias tyttö kiihdyttää vauhtiaan. Hän vilkuilee huolestuneena olkansa yli peläten, että aseman liepeillä hengailevat pojat yrittävät saartaa hänet jälleen.

Tyttö avaa puhelimensa turvasovelluksen ja valmistautuu painamaan hälytysnappia tiukan paikan tullen. Ohjelma lähettää ilmoituksen muille lähistöllä oleville palvelun käyttäjille ja aktivoi hätäpuhelun avun pyytämiseksi. Mobiilisovellus voi pelastaa hänet tänään.

Metro Manilan kaupunkialueeseen kuuluvassa Quezon Cityssä naiset ja tytöt kokevat jatkuvaa turvattomuutta. Seksuaalinen häirintä on vallannut julkiset paikat, ja alueella on paljon köyhyyttä, työttömyyttä, huumeita, ihmiskauppaa ja ryöstöjä.

Naisia ja tyttöjä pelottaa lähteä kotoaan. UN Womenin tekemän kyselyn mukaan kolme viidestä naisesta on kokenut seksuaalista ahdistelua julkisilla paikoilla. 18-24 -vuotiaista nuorista naisista ahdistelun kohteeksi on joutunut melkein yhdeksän kymmenestä.

”Tuntemattomat tulevat kyselemään nimeäni ja numeroani kaduilla”, sanoo nuori lukiolaistyttö Quezonin Bagong Silangan alueelta.

”Kun näen joukon miehiä kadulla, pelästyn ja kierrän heidät kaukaa, vaikka kotimatkani pitenisi reilusti. Minua pelottaa myös yhteisömme, sillä siellä tapahtuu paljon tappeluita. Poistun harvoin kotoa.”

Nuoret kehittävät uutta teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja naisten turvallisuuden parantamiseksi.
Nuoret kehittävät uutta teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja naisten turvallisuuden parantamiseksi.

Mobiilisovelluksista on moneksi

Metro Manilan alue on yksi yli kahdestakymmenestä suurkaupungista, jossa toimii UN Womenin lanseeraama Safe Cities -ohjelma. Tarkoituksena on tehdä kaupunkialueen suurimmasta väestökeskittymästä, kolmen miljoonan asukkaan Guezon Citystä turvallisempi paikka naisille ja tytöille.

Tänä kesänä Metro Manilan Safe City -ohjelma toi ensimmäistä kertaa yhteen kaupungin nuoret tietokonehakkerit etsimään mobiiliteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja julkisilla paikoilla tapahtuvan väkivallan ja ahdistelun vähentämiseksi.

Hackathon-kilpailun ammattilaissarjan voitti 24-vuotiaan Clau Yagyaganin kehittämä DLock-sovellus, joka mahdollistaa hätäviestin lähettämisen yhdellä painalluksella lukitulta puhelimen näytöltä. Sovellus mahdollistaa myös yhteydenoton alueella oleviin muihin sovelluksen käyttäjiin.

”Olen todella iloinen hackathoniin osallistumisesta ja siitä, että sain mahdollisuuden olla osa tätä liikettä, joka auttaa tekemään kaupungeistamme turvallisempia naisille”, Clau sanoo.

Kilpailun voittanut Clau Yagyagan osoitti, että vastoin ennakkoluuloja naiset osaavat koodata.
Kilpailun voittanut Clau Yagyagan osoitti, että vastoin ennakkoluuloja naiset osaavat koodata.

Kilpailun opiskelijasarjan voittanut sovellus puolestaan helpottaa löytämään alueen lähimmät turvalliset paikat. Kaikki voittajat on esitelty Quezon Cityn kaupunginjohtajalle. Kaupunki on sitoutunut edistämään osaltaan turvallisuussovellusten käyttöönottoa.

UN Womenin Katherine Belen sanoo, että järjestö odottaa mobiilisovelluksilta muutakin kuin mahdollisuuden hälyttää apua – kyse on paremman yhteisön rakentamisesta ja asenteiden muuttamisesta. Uutta teknologiaa on hyödynnetty naisten turvallisuuden edistämisessä myös muissa Safe Cities -kaupungeissa, kuten Brasilian Rio de Janeirossa.

”Sovellukset ovat niin monipuolisia: niitä voidaan käyttää parantamaan kaupunkisuunnittelua integroimalla naisten turvallisuuskysymykset infrastruktuuri-investointeihin, auttamaan paikallishallinnossa ja lisäämään kansalaisten oisallistumista reaaliaikaisen tapahtumista raportoimisen kautta”, Belen sanoo.