UN Women Suomi x Norlyn: OLGA haastaa käsitykset sopivasta pukeutumisesta Norlynin ja UN Women Suomen Vaaterauha-kampanjassa

Lähes puolet nuorista naisista kokee, ettei voi pukeutua täysin vapaasti. Vaaterauha-kampanjan kasvona toimiva artisti OLGA tietää, miltä pukeutumiseen kohdistuvat oletukset tuntuvat. Yhdessä Norlynin ja UN Women Suomen kanssa hän muistuttaa, että jokaisella on oikeus pukeutua omalla tavallaan.

Yli kuusi kymmenestä 18–29-vuotiaasta naisesta on kokenut häirintää, ahdistelua tai epäasiallista kommentointia pukeutumisensa vuoksi. Lähes puolet kertoo, ettei voi pukeutua täysin vapaasti oman mielensä mukaan. Tulokset käyvät ilmi Norlynin ja UN Women Suomen aiemmasta kyselystä.

OLGA: ”Tyyli on minulle tapa ilmaista itseäni”

Vuoden 2026 Vaaterauha-kampanjan kasvo, artisti OLGA, tunnetaan rohkeasta ja omaleimaisesta tyylistään. Hänelle pukeutuminen on vapautta ilmaista itseään ilman, että muiden käsitykset sopivasta sanelevat hänen tyyliään. Samalla OLGA kertoo kohdanneensa ulkonäköönsä liittyviä oletuksia myös työssään.

”Ammattitaitoani on usein kyseenalaistettu sen perusteella, miten pukeudun. On vaatinut voimaa olla välittämättä muiden mielipiteistä. Tyyli on minulle tärkeä tapa ilmaista itseäni, enkä ole halunnut antaa kenellekään valtaa määritellä, mikä on sopivaa tai sopimatonta”, OLGA sanoo.

Vuoden 2026 Vaaterauha-kampanjan pääviesti ”Sopimaton? Juuri sopiva.” juhlistaa tyyliä, joka ei pyytele anteeksi, vaan pitää rohkeasti päänsä ylhäällä. Samalla kampanja muistuttaa, ettei vaate ole koskaan lupa arvostella, häiritä tai ylittää toisen rajoja.
”Vaaterauha on lopulta hyvin yksinkertainen asia: jokaisella on oikeus päättää itse, mitä pukee päälleen. Vaatteet eivät koskaan ole kutsu kommentoida, koskea tai ylittää toisen rajoja. Silti liian moni nainen miettii edelleen pukeutumistaan sen perusteella, miten muut mahdollisesti reagoivat”, sanoo UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas.

Norlynille Vaaterauha on jatkoa brändin työlle itsevarmuuden, naiseuden monimuotoisuuden ja itseilmaisun puolesta. Kampanja juhlistaa vapautta pukeutua omalla tavalla ja kutsuu kyseenalaistamaan ulkopuolelta asetettuja odotuksia – kenenkään ei tarvitse mahtua muiden määrittelemään sopivuuden muottiin.

”Vastuu häirinnästä kuuluu aina tekijälle, ei koskaan sen kohteelle. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttamaan pukeutumistaan tai käytöstään ansaitakseen kunnioitusta tai elääkseen turvassa””, Hirsikangas muistuttaa.

Vaaterauha-mallisto tukee tasa-arvotyötä

Osana kampanjaa Norlyn julkaisee Vaaterauha-tuotemalliston. Jokaisesta myydystä Vaaterauha-tuotteesta lahjoitetaan osa UN Women Suomen tasa-arvotyön tukemiseen. Mallistoon voi tutustua Norlynin verkkosivuilla.

”Tasa-arvon edistäminen on koko yhteiskunnan yhteinen tehtävä, ja yrityksillä on siinä merkittävä rooli. Norlyn on näyttänyt esimerkkiä siitä, miten yritys voi omalla toiminnallaan haastaa haitallisia asenteita ja edistää naisten oikeuksia. Olemme ylpeitä pitkäjänteisestä yhteistyöstämme, jossa yhteiset arvot muuttuvat konkreettisiksi teoiksi”, Jaana Hirsikangas toteaa.

Vaaterauha lyhyesti

  • Vaaterauha on Norlynin ja UN Women Suomen yhteinen kampanja, joka puolustaa oikeutta pukeutua ilman häirintää tai arvostelua.
  • Vuoden 2026 kampanjan pääviesti on ”Sopimaton? Juuri sopiva.” ja lähettiläänä toimii artisti OLGA.
  • Vaaterauha-malliston myynnillä tuetaan UN Women Suomen tasa-arvotyötä.
  • UN Women Suomen ja Norlynin Vaaterauha-yhteistyö on jatkunut vuodesta 2024

Bannerikuva: Janita Autio

Tuotekuva: Norlyn