Unelmana tasa-arvo – UN Women Suomen jäsen Tarita Maraqa toivoo, että sukupuolistereotypioita saataisiin jatkuvasti purettua
Vuosi 2021 on UN Women Suomelle todella merkittävä, sillä toimintamme täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätimme kertoa jäsentemme tarinoita, sillä jäsenet ovat yhdistyksemme sydän: jokainen heistä vahvistaa UN Women Suomea ja seisoo virallisesti tasa-arvotyömme takana, mikä auttaa meitä toimimaan naisten ja tyttöjen puolesta myös tulevina vuosina. Kysyimme siis, millaisia ajatuksia heillä on tasa-arvosta ja UN Women Suomesta.
Tällä kertaa ääneen pääsee Tarita Maraqa – Kirkkonummella asuva väitöskirjatutkija, joka työskentelee tutkimus-, kehitys- ja innovaatio -hanketuen asiantuntijana.
En osaa nimetä yksittäistä tilannetta tai tapausta, joka olisi havahduttanut minut sukupuolten tasa-arvon ongelmiin. Yleisellä tasolla minua on kuitenkin pitkään häirinnyt median tapa kirjoittaa naisista.
Minua huolestuttaa, kuinka median stereotypiat naisista esimerkiksi yksiselitteisen esineellistettyinä tai uhreina vaikuttavat siihen, miten naiset nähdään yhteiskunnassa, ja kuinka tämä vuorostaan vaikuttaa naisten ja tyttöjen mahdollisuuksiin ja valintoihin. Toisaalta naisia näytetään maailmanlaajuisesti mediassa verrattain vähän, etenkin asiantuntijarooleissa.
Työskentelen itse CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksessa, missä toimin asiantuntijana tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohanketuessa. Vaikka teknologia- ja ICT-ala on edelleen varsin sukupuolittunut, en ole kokenut syrjintää sukupuoleni takia. Se, miten saamme lisää tyttöjä ja naisia teknologia-alalle – etenkin teknisiin rooleihin – on kuitenkin mielestäni tärkeä kehitystavoite. Yleisellä tasolla olen huolissani yhteiskunnan ja työelämän maskuliinisista ihanteista, jotka korostavat yksilön menestystä ja kovaa työtahtia menestyksen mittareina. Uskon, että nämä mallit voivat aiheuttaa enemmän paineita juuri tytöille ja naisille vallitsevien ajattelutapojen, rakenteiden ja sukupuolimallien takia.
Päädyin liittymään UN Women Suomen jäseneksi, koska olin seurannut järjestön tasa-arvotyötä pitkään ja tahdoin osaltani tukea sitä. Lisäksi aloittelin tuolloin YK:n turvallisuusneuvoston ”Naiset, rauha ja turvallisuus” -päätöslauselmaan 1325 liittyvää väitöskirjaprojektia, ja opin ilokseni, että UN Women Suomi koordinoi myös Suomen 1325-verkostoa! Jäsenyys merkitsi siis minulle ensinnäkin sitä, että olen osa tasa-arvosta välittävää yhteisöä, jonka kanssa tehdä yhteistyötä ja inspiroitua, ja toisekseen sitä, että pysyn kärryillä tasa-arvotyön ja 1325-työn haasteista ja edistysaskelista. Lisäksi jäsenyys on minulle merkityksellinen tapa edistää tasa-arvoa omassa arjessa. Olen saanut UN Women Suomelta hyviä työkaluja moniin, usein arkisiinkin tilanteisiin, joissa joutuu haastamaan sukupuoliin kohdistuvia ajatusmalleja.
Väitöskirjaprojektiani heijastellen pidän erittäin tärkeänä ja merkityksellisenä, että sukupuolinäkökulmaa nostetaan rauhan ja konfliktin kysymyksissä. Kolmesta ”Naiset, rauha ja turvallisuus” -päätöslauselman pilarista korostaisin etenkin naisten tasavertaista mahdollisuutta osallistua rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen, jotta niissä huomioitaisiin naisten ja tyttöjen tarpeet ja oikeudet paremmin. Koen kuitenkin, että koko päätöslauselma on mahdollisuus haastaa nykyinen sotajärjestelmä feministisestä näkökulmasta. Kestävää ja ”positiivista” rauhaa ei saavuteta vain tuudittautumalla sotatilan poissaoloon, vaan rakentamalla yhteiskuntia, joissa kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti. Etenkin tämän laajemman, positiivisen rauhan linssin kautta tarkasteltuna myös suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon tehtävää, muun muassa moniperusteisen syrjinnän tunnistamisessa ja poistamisessa sekä 1325-politiikan toteuttamisessa myös muilla kuin kehitys- ja ulkopolitiikan alueilla.
Koen, että olen saanut monet oikeuteni varsin helposti verrattuna niihin aktiivisiin naisiin, jotka tekivät töitä nykyisten oikeuksien puolesta vuosikymmeniä sitten. Ajattelen kuitenkin, ettemme voi pitää vallitsevia oikeuksia itsestään selvinä, vaan niitä täytyy edelleen suojella. Viime aikoina Euroopassakin on voinut havaita ääniä ja kehityskulkuja, jotka pyrkivät kaventamaan naisten oikeuksia. Tämä osoittaa, ettemme voi koskaan tuudittautua ajatukseen tasa-arvosta ”valmiina”, vaan sitä täytyy varjella jatkuvana prosessina.
Vaikka yksittäinen ihminen ei pysty puuttumaan kaikkiin epäkohtiin kerralla, uskon, että jokainen meistä voi edistää tasa-arvoa omassa arjessaan haastamalla sukupuoliin kohdistuvia, epäoikeudenmukaisia ajatusmalleja. Helpoin tapa aloittaa voi olla esimerkiksi asiantuntijatahojen julkaisujen jakaminen tai paikalliseen vapaaehtoistoimintaan osallistuminen. Seuraava, ehkä vaikeampi askel on rohkaistua toteamaan ääneen porukassa, ettei ystävän, perheenjäsenen, kollegan tai kenen tahansa muun seksistinen vitsi oikeastaan ollut hauska, vaan vahingollinen ja loukkaava.
Positiivinen edistysaskel omassa ajassamme on mielestäni se, että keskustelu sukupuolesta on monipuolistunut; tämä on sallinut maskuliinisuuden ja feminiinisyyden analysoimisen, sukupuolistereotypioiden haastamisen ja toisin ajattelemisen. Toivon, että avoin keskustelu sukupuoliodotuksista ja -rooleista jatkuu, jotta yhä useampi saisi enemmän tilaa hengittää ja olla oma itsensä.
Koen myös, että sukupuolten tasa-arvosta on tärkeää keskustella edelleen myös käsitteenä. Kuten kaikkia sosiaalisia käsitteitä, myös sitä voidaan tarkoitushakuisesti vääristellä ja se voidaan ymmärtää erilaisissa konteksteissa eri tavoilla. Pidän myös tärkeänä, että naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolustajilla on jatkuva keskusteluyhteys paitsi erilaisista taustoista tulevien naisten kanssa, myös keskenään. Tällöin tyttöjen ja naisten erilaiset tarpeet tulevat huomioiduiksi kaikista parhaiten. Tasa-arvotyötä voi siis edistää myös rakentamalla siltoja muiden saman asian puolesta työskentelevien ihmisten kanssa.