Unelmana tasa-arvo – UN Women Suomen jäsen Helena Ranta muistuttaa, että tasa-arvo vaatii pitkäjänteistä ponnistelua
Vuosi 2021 on UN Women Suomelle todella merkittävä, sillä toimintamme täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätimme kertoa jäsentemme tarinoita, sillä jäsenet ovat yhdistyksemme sydän: jokainen heistä vahvistaa UN Women Suomea ja seisoo virallisesti tasa-arvotyömme takana, mikä auttaa meitä toimimaan naisten ja tyttöjen puolesta myös tulevina vuosina. Kysyimme siis, millaisia ajatuksia heillä on tasa-arvosta ja UN Women Suomesta.
Tällä kertaa ääneen pääsee Helena Ranta – professori, oikeushammaslääkäri ja ihmisoikeuksien puolustaja, joka toimi myös UN Women Suomen ja sitä edeltäneen UNIFEMin puheenjohtajana vuosina 2006–2011.
”Vaikka päädyin UNIFEMin puheenjohtajaksi, en ollut aluksi erityisen aktiivinen jäsen. Kuuluin Helsingin paikallistoimikuntaan, mutta en osallistunut tempauksiin aktiivisesti, sillä työni vei minua usein ulkomaille. Tunsin kuitenkin jo tuolloin Helvi Sipilän, sillä hän oli vanhempieni perhetuttava, ja olin myös mukana Eeva Ahtisaaren vetämässä Suomen UNIFEMin valtuuskunnassa. Kun yhdistykselle tarvittiin vuonna 2006 uusi puheenjohtaja, silloinen toiminnanjohtaja Leena Schmidt kysyi, olisinko kiinnostunut. Ilmoittauduin ehdolle ja tulin valituksi.
Toimin puheenjohtajana yhteensä kaksi kautta, vuoteen 2011 saakka. Hakeuduin tehtävään, koska ihmisoikeusasiat kiinnostavat minua suuresti ja YK:n alaisissa järjestöissä toimiminen on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Lisäksi koen, että UN Womenin toiminta on antoisaa ja arvokasta. Yhdistyksen jäsenyys on ollut tärkeä tapa pysyä mukana, ja jäsenyyden kautta myös seuraa aikaansa – se tarkoittaa, että saa hyvää, ajankohtaista tietoa ja pysyy hereillä tasa-arvon kehittymisestä.
Eräs hyvä esimerkki siitä, miksi UN Women Suomen työ on todella merkityksellistä, on Suomen 1325-verkosto. Sen päämäärä on edistää YK:n turvallisuusneuvoston 1325-päätöslauselman toimeenpanoa; kyseinen lauselma suojaa naisia ja tyttöjä aseellisissa konflikteissa ja tukee heidän osallisuuttaan rauhantyössä ja konfliktien ehkäisemisessä. Suomessa asiaa ei otettu aluksi vakavasti, joten Suomen UNIFEM alkoi lobata sen puolesta ja vaatia, että 1325-päätöslauselma otettaisiin huomion kohteeksi myös Suomessa. Tämä tuotti tulosta, ja Suomen 1325-verkosto aloitti toimintansa ulkoministeriön tuella.
Suomi valtiona on näyttänyt maailmalla hyvää esimerkkiä siitä, että naiset ovat aktiivisesti mukana tekijän ja päättäjän rooleissa. Esimerkiksi naispuoliset suurlähettiläät toimivat tärkeänä mallina ja osoittavat, että naisia tulee nimittää arvostettuihin rooleihin. Naisten osuus on kasvamassa myös siviilikriisinhallinnassa, mikä on erittäin merkityksellistä ja olennainen viesti maailmalle. Lisäksi se palvelee naisia kriisinhallintajoukkojen kohdemaissa.
Voimmekin olla tavallaan ylpeitä Suomen tasa-arvotilanteesta. Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että tehtävää on yhä jäljellä. Olemme toki valovuosia edellä monia muita maita – esimerkiksi Puolan ja Unkarin tilanne ovat tällä hetkellä todella huolestuttavia – mutta meidän pitää pysyä hereillä, jotta tasa-arvo ei ota takapakkia. Tilannetta täytyy valvoa, emmekä voi antaa valtaa voimille, jotka voisivat tehdä Suomessa samankaltaisia ratkaisuja. Tietoisuuden lisääminen on äärettömän tärkeää, niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Vielä 1990-luvun alkupuolella jouduin itsekin Suomessa tilanteisiin, joissa sukupuoleni nähtiin ongelmana. Kerran koin jopa tapauksen, jossa eduskunnan oikeusasiamiehelle kanneltiin, että olisin käyttänyt sukupuoltani hyväksi ja edennyt urallani naiseuttani hyödyntämällä. Kanne hylättiin, mutta työnantajani kysyi silti, haluanko tehdä rikosilmoituksen kunnianluokkauksesta. Tuolloin ajattelin vielä, että asia oli parempi unohtaa, koska se tuntui niin ikävältä.
Oikeushammaslääkärin toimessa olen ollut usein tutkimusryhmien ainoa nainen. En ole kuitenkaan joutunut syrjityksi, kun olen johtanut ryhmiä maailman konfliktialueilla – mutta tämä selittyy oletettavasti sillä, että olen ollut yli 50-vuotias. Tahtoisinkin peräänkuuluttaa vastuunkantoa ja sitä, että työyhteisöissä pidetään huolta tasa-arvosta ja häirintävapaasta työskentelystä. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys etenkin tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia ajavissa järjestöissä, YK-järjestöissä sekä esimerkiksi Euroopan unionissa. Silti YK:llakin on ollut skandaaleita, joita on yritetty piilotella.
Globaalisti on valtavan merkityksellistä, että tuemme esimerkiksi tyttöjen koulutusta. Se on heikentynyt viime aikoina, ja tällä on yhteys muun muassa teiniraskauksiin. Monissa kehittyvissä maissa ei vielä nähdä, miten tärkeää tyttöjen koulutus on, vaikka edistystä on toki tapahtunut. Etenkin kehittyvissä maissa onkin tärkeä pitää mielessä, että tasa-arvoa ei luoda yhdessä yössä. Sen sijaan täytyy jaksaa tehdä pitkäjänteistä työtä, ja olennaista on, että naiset saadaan mukaan poliittiseen päätöksentekoon.
Lisäksi tasa-arvon tavoittelussa on myös syytä muistaa, että miesten mukaantulo on todella ratkaisevaa – emme me naiset tasa-arvoa keskenämme saavuta. Kun puhuin tästä aiheesta Kajaanin lukiossa, nuoret pojat tulivat tilaisuuden jälkeen kysymään, mitä he voisivat tehdä, jotta kehitysmaiden tyttöjen mahdollisuudet paranisivat. Juuri tällaista asennetta maailma tarvitsee. Kun tasa-arvo saavutetaan, kaikki voittavat.”