BLOGI: Sodissa naisten asema heikkenee kaikilla elämän alueilla

Sodan aikana naisten mahdollisuudet autonomiseen päätöksentekoon supistuvat.

Vaikka eri sukupuolet kohtaavat sodassa samoja kauheuksia, ovat niiden vaikutukset sukupuolittuneita. Naiset kärsivät erityisesti sukupuolispesifeistä vääryyksistä. Aseelliset konfliktit vaikuttavat naisiin suhteettoman paljon ja syventävät sukupuolten epätasa-arvoa, naisten ja tyttöjen kustannuksella.

Naisten asema heikkenee sodissa kaikilla elämän alueilla. Ihmisoikeusloukkausten ja väkivaltarikosten uhreiksi joutuu suhteellisesti enemmän naisia ja tyttöjä. Fyysinen väkivalta lisääntyy hälyttävästi, eikä seksuaalinen väkivalta ole kadonnut mihinkään sodankäynnin asevalikoimasta. Raiskausluvut ovat järisyttäviä. Sodan aikana naisten mahdollisuudet autonomiseen päätöksentekoon supistuvat. Pakolaisista naisia ja lapsia on valtaosa, ja konfliktialueilla on suuri riski joutua ihmiskaupan uhriksi.

Naiset ja lapset ovat todennäköisemmin sodan siviiliuhreja. Aseelliset konfliktit madaltavatkin naisten eliniänodotetta enemmän kuin miesten.

Sodan vaikutuksista lapsiin ei voida puhua ilman naisten hyvinvoinnin mainitsemista, sillä naiset ovat lasten pääasiallisia hoivaajia. Konfliktitilanteissa naiset ovat kriittisessä asemassa perheen ja yhteisön ylläpitämisessä ja selviytymisessä. Sillä, kuinka hyvin naiset pystyvät auttamaan lapsia selviytymään sodan traumoista, on keskeinen merkitys lasten hyvinvoinnille sodan aikana ja sen jälkeen. Tästä huolimatta lasten asemasta konflikteissa puhutaan erillisenä asiana naisten hyvinvoinnista.

Naisiin kohdistuvien uhkien taustalla on naisten heikompi yhteiskunnallinen asema miehiin verrattuna. Konfliktien aiheuttamat sukupuolittuneet uhat sekä naisten ja tyttöjen erityistarpeet on huomioitava humanitaarisen avun jokaisessa vaiheessa. Naiset tarvitsevat erityistä suojaa kriisin keskellä.

Pienentämällä naiset passiivisiksi uhreiksi syvennetään sukupuolistereotypioita ja vahvistetaan epätasa-arvoa. Se myös johtaa naisten ohittamiseen rauhaneuvotteluissa ja jälleenrakentamisessa. Naisten osallistuminen neuvotteluihin kuitenkin parantaa rauhansopimusten onnistumisen todennäköisyyttä. Silti – liian usein – naiset jäävät muodollisten rauhanprosessien reuna-alueille ja ovat suurelta osin pois niistä huoneista, joissa päätöksiä tehdään.

Naisten osallistuminen ja suojelu liittyvät kiinteästi toisiinsa. Yhtä ei yksinkertaisesti voi olla ilman toista. Ei voida odottaa naisten rakentavan rauhaa, jos heidän turvallisuutensa ja henkensä on jatkuvasti uhattuna.

Jaana Hirsikangas