UN Womenin Afganistanin maajohtaja: “Monille naisille eri puolilla maailmaa kodin ulko-ovesta ulos käveleminen on tavallinen osa elämää. Monille afganistanilaisille naisille se on poikkeuksellista. Se on vastarintaa.”

Auta Afganistanin tyttöjä ja naisia

UN Womenin Afganistanin maajohtajan Alison Davidianin lausunto naisten ja tyttöjen tilanteesta Afganistanissa 25. heinäkuuta 2022. 

Talebanin vallankaappauksesta on kulunut 344 päivää. Useimmille afganistanilaisille naisille ja tytöille lähes jokainen näistä päivistä on heikentänyt heidän oikeuksiaan, sekä sosiaalista ja poliittista asemaansa.

Viime vuoden syyskuussa kerroin, että vuosikymmeniä kestänyt afganistanilaisten naisten ja tyttöjen edistys oli vaarassa pyyhkiytyä pois. Tänään kerron teille, että pelkomme ovat toteutuneet.

Viimeisten 11 kuukauden aikana olemme nähneet naisiin kohdistuvien rajoittavien toimien ja käytöksen lisääntyvän.

  • Afganistan on edelleen ainoa maa maailmassa, jossa tytöiltä kielletään lukion käyminen.
  • Naiset eivät saa työskennellä kodin ulkopuolella muutamaa alaa ja tiettyjä tehtäviä lukuun ottamatta.
  • Hallituksessa ei ole naisia, eikä naisasioista vastaava ministeriö ole toiminnassa, mikä käytännössä poistaa naisilta oikeuden poliittiseen osallistumiseen.
  • Naisilla on oltava miespuolinen saattaja, kun he matkustavat yli 78 kilometrin päähän.
  • Heidän on myös peitettävä kasvonsa julkisesti.

Talebanin asettamat säännökset rajoittavat naisten mahdollisuuksia ansaita elantonsa, päästä terveydenhuollon ja koulutukseen piiriin, paeta väkivaltaisia tilanteita ja käyttää oikeuksiaan – Nämä rajoittavat entisestään Afganistanin kykyä löytää tietään pois kriisistä.

Arkipäivää Afganistanissa

Mikään tieto naisia ja tyttöjä rajoittavista säännöistä Afganistanissa ei kuitenkaan ole enää uutta. Kerron, mitä rajoitukset käytännössä tarkoittavat Afganistanissa eläville naisille ja tytöille, joita olen tavannut matkatessani eri puolilla maata.

Naiset, jotka olisivat voineet aikaisemmin itse kertoa teille kokemuksistaan, eivät nyt voi poistua kodeistaan, käydä töissä tai näyttäytyä julkisesti.

Naiset ovat kertoneet, miten mahram-vaatimus vaikuttaa heidän elämänsä kaikkiin osa-alueisiin, alkaen naisten mahdollisuudesta täyttää perheiden perustarpeita ja hankkia ruokaa mahdollisuuteensa vaikuttaa päätöksentekoon kotona.

Naiset kokevat, että pakollinen kasvojen peittäminen lisää heidän näkymättömyyttään yhteiskunnassa. Jotkut naiset käyvät edelleen kaupassa ilman mahramia, mutta elävät pelossa, että jonain päivänä heidät pysäytetään ja pahoinpidellään, koska he ostavat elintarvikkeita ilman miehen seuraa.

Jotkut naiset taas ovat kertoneet minulle, että Afganistan tuntuu nyt turvallisemmalta – he pelkäävät vähemmän mielivaltaisia hyökkäyksiä ja ovat helpottuneita konfliktin laantumisesta. Naisten turvallisuuden tunne kuitenkin tapahtuu heidän toimijuuden rajoittamisen kustannuksella, ja tämä hinta on useimmille naisille liian korkea.

Toivo elää

Tarinat menetyksistä kaikuvat kaikkialla Afganistanissa. Kuitenkin myös toivoa on olemassa, jopa tällaisten menetysten edessä.

Jokaisessa maakunnassa, jossa olen vieraillut, naiset ovat kertoneet minulle, etteivät he anna periksi. He eivät aio hyväksyä tätä järjestelmällistä syrjäyttämistä julkisesta elämästä, rajoituksia heidän oikeuksiin oppia, tehdä työtä ja saada äänensä kuuluviin.

Naiset ovat perustaneet uusia kansalaisyhteiskunnan ryhmiä vastaamaan yhteisöjen tarpeisiin, he pyörittävät yrityksiä ja menevät edelleen töihin tarjoamaan terveys- ja suojelupalveluja.

Monille naisille eri puolilla maailmaa kodin ulko-ovesta ulos käveleminen on tavallinen osa elämää. Monille afganistanilaisille naisille se on poikkeuksellista. Se on vastarintaa.

Sijoittakaa naisiin

Mikään ei vahingoita missiotamme enempää, kun kysymme Talebanilta: “Missä ovat naisenne?” ja he vastaavat meille: “Missä teidän naisenne ovat?”.

Minulta kysytään usein, miten voimme tukea afganistanilaisia naisia ja tyttöjä. Mitä me voimme siis tehdä?

Vastaus saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se on mullistava – ja se on todistettu tutkimuksissa kerta toisensa jälkeen. Sijoittakaa naisiin – investoikaa naisille tarkoitettuihin palveluihin, työpaikkoihin naisille ja naisjohtoisiin yrityksiin, naisjohtajiin ja naisjärjestöihin.

Kansainväliselle yhteisölle tämä tarkoittaa seuraavaa:

  • Kohdennettua, merkittävää ja järjestelmällistä rahoitusta ohjelmille, jotka koskevat naisten oikeuksia ja vaikutusmahdollisuuksia.
  • Ensisijaisesti on kuultava afgaaninaisia suoraan heidän tarpeistaan ja vahvistettava heidän kaikkien oikeuksiensa puolustamista, mukaan lukien naisten oikeus työskennellä ja osallistua julkiseen ja poliittiseen elämään.
  • Helpotetaan naisten mielekästä osallistumista kaikkiin Afganistania koskeviin sidosryhmien tapaamisiin – myös kaikkiin Taleban-virkamiesten kanssa tapaaviin delegaatioihin. Mikään ei vahingoita missiotamme enempää, kun kysymme talebaneilta: “Missä ovat naisenne?”. Ja he vastaavat meille: “Missä teidän naisenne ovat?”.

UN Women työskentelee Afganistanissa joka päivä parantaakseen afganistanilaisten naisten ja tyttöjen elämää. Lisäämme naisten tarjoamia palveluja naisille ja naisten toimesta, jotta voimme vastata valtaviin tarpeisiin. Terveys-, koulutus- ja suojelupalvelut eivät ole vain välttämättömiä, vaan tällä ne pelastavat hengen.

Tuemme naisten johtamia yrityksiä ja naisten työllistymismahdollisuuksia kaikilla aloilla. Naisten täysipainoinen paluu työelämään on avainasemassa, jotta Afganistanin taloutta voidaan muuttaa ja nostaa maa pois köyhyydestä.

Investoimme naisjohtoisiin kansalaisyhteiskunnan järjestöihin tukeaksemme naisliikkeen jälleenrakentamista. Naisliike on keskeinen moottori, joka edistää edistystä ja vastuullisuutta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon alalla – ei vain Afganistanissa vaan kaikkialla maailmassa.

Puolustamme joka päivä naisten ja tyttöjen kaikkien oikeuksien palauttamista, suojelua ja edistämistä ja luomme afganistanilaisille naisille tiloja, joissa he voivat itse puolustaa oikeuttaan elää vapaata ja tasa-arvoista elämää.

Afgaaninaisten ja tyttöjen puolustaminen on kaikkien maailman naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustamista

Monet afganistanilaiset naiset ja tytöt kokevat, että he ovat nyt näkymättömiä ja että maailma on unohtanut heidät, mikä lisää heidän näkymättömyyttään.

Afganistan ei ole ainoa maa maailmassa, jossa naisten oikeuksia on heikennetty. Afganistanin tapahtumat ovat kuitenkin hälytyskello meille kaikille, sillä ne osoittavat, miten vuosikymmenien edistysaskeleet sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien alalla voidaan kirjaimellisesti pyyhkiä pois muutamassa kuukaudessa.

Se on selkeä huuto kaikille, että kamppailu naisten oikeuksien puolesta Afganistanissa on maailmanlaajuinen ja tapahtuu naisten oikeuksien puolesta kaikkialla.

Se, mitä me kaikki teemme – tai jätämme tekemättä – Afganistanin naisten ja tyttöjen hyväksi, on lopullinen testi sille, keitä me olemme maailmanlaajuisena yhteisönä ja mitä me edustamme.

 

UN Womenin Afganistanina maajohtaja Alison Davidian piti puheen YK:n pääsihteerin tiedottajan lehdistötilaisuudessa heinäkuussa. Tiedote on julkaistu alun perin englanniksi. Voit lukea alkuperäisen tiedotteen täältä