Naiset rauhanrakentajina: todellinen rauha ei yllytä väkivaltaan
Väkivalta ja konfliktit tunkeutuvat myös rauhaan, ellei naisia oteta mukaan rauhanrakennukseen.
”Sukupuoli vaikuttaa kaikkeen mitä teemme. Myöskään konfliktia ja rauhaa ei voi ymmärtää ottamatta sukupuolta huomioon,” sanoo intialainen ihmisoikeuspuolustaja ja tutkija Rita Manchanda.
Manchanda on yksi harvoista Etelä-Aasian tutkijoista, jotka tarkastelevat konfliktia ja rauhaa nimenomaan sukupuolinäkökulmasta.
”Naiset tekevät paljon rauhantyötä ja ovat paikallisella tasolla suorastaan rauhanrakennuksen eturintamalla. Esimerkiksi 1980-luvulla Sri Lankan verisessä sisällissodassa sotilaiden äidit neuvottelivat aselevosta ja toimivat välikätenä eri osapuolten välillä. Katsoopa mitä tahansa konfliktia, naiset ovat olleet läsnä ja puolustaneet ihmisoikeuksia,” Manchanda sanoo.
Rauhanneuvottelupöydissä istuvat Manchandan mukaan aseistetut sotapäälliköt, jotka ovat kiinnostuneita enemmän oman valtansa säilyttämisestä kuin itse rauhasta. Rauhanneuvotteluihin osallistuneista vain yhdeksän prosenttia oli naisia vuosina 1991–2011, vaikka naisten osallistuminen edistää tutkitusti rauhansopimuksen syntyä ja parantaa sen kestävyyttä.
Väkivaltainen rauha
Manchanda kutsuu ”väkivaltaiseksi rauhaksi” tilannetta, jossa valta säilyy konfliktin jälkeen asepäälliköillä. Kaikenlainen naisiin kohdistuva väkivalta tutkitusti lisääntyy konfliktin jälkeen, kun aseita on helposti saatavilla ja oikeusjärjestelmä on heikko.
”Jos esimerkiksi naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ei huomioida rauhanrakennuksessa, rakennetaan väkivaltaisia yhteiskuntia,” Manchanda sanoo.
Manchandan mukaan konfliktien taustalla vaikuttavat ongelmat eivät häviä, ellei sukupuolten välisiä valta-asetelmia muuteta ”kaikilla mahdollisilla tasoilla”.
Erityisen tärkeää olisi, että naiset pääsisivät mukaan poliittiseen päätöksentekoon. Naiskiintiöiden lisäksi huomiota tulisi Manchandan mukaan kiinnittää siihen, millaiset naiset pääsevät ääneen.
”Naiset eivät ole yhdenmukainen ryhmä. Vaikka vaikuttava määrä naisia edustaa parlamenteissa esimerkiksi Afganistanissa ja Pakistanissa, muiden vähemmistöryhmien asema on ottanut takapakkia. Kaikista haavoittuvimpia ryhmiä ovat maaseudun naiset, alempiin kasteihin, vähemmistöuskontoihin tai muihin vähemmistöihin kuuluvat naiset. Ja he ovat enemmistö!” Manchanda muistuttaa.
Myös terrorismin ja väkivaltaisten ääriliikkeiden vastaisessa toiminnassa tulisi ottaa huomioon naisten turvallisuus.
”Naisia yritetään välineellistää tällaiseen toimintaan yhteisöjensä ulkopuolelta. Silloin naiset usein asetetaan vaaraan omissa yhteisöissään, joissa ääriliikkeet nostavat päätään,” hän sanoo.
Toivoa Manchanda näkee erityisesti rajat ylittävässä naisverkostojen yhteistyössä ja feministisessä solidaarisuudessa. Hyviä kokemuksia on jo tapaamisista Kathmandussa ja Delhissä, joissa naiset eri alueilta ja maista ovat yhdessä pohtineet, miten naisten osallisuutta rauhanrakennuksessa voisi parantaa. Manchanda haluaisi nähdä lisää yhteistyötä myös globaalin etelän ja pohjoisen välillä.
”Toivon näkeväni aitoa yhteistyötä, josta kaikki voivat oppia, ei vain toisen osapuolen sanelemaa.”
Rita Manchanda vieraili lokakuussa Helsingissä ja osallistui Suomen UN Womenin ja Helsinki GenderPeaceSecurity -tutkijakollektiivin järjestämään feministiseen rauhankeskusteluun Helsingin Tiedekulmassa 5. lokakuuta.
(Kuvat: Suomen UN Women/Veera Nurmenniemi)