Rauhaa rakennettaessa naiset jätetään liian usein ulkopuolelle
Naisten ja tyttöjen tarpeet eivät näy rauhansopimuksissa, elleivät naiset itse ole mukana laatimassa sopimuksia.
Naisia ja tyttöjä tulee suojata aseellisissa konflikteissa. Naisten tasavertaista osallistumista rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen pitää edistää ja sukupuolen perusteella tapahtuvaa väkivaltaa ehkäistä. Näin on sovittu jo kaksikymmentä vuotta sitten allekirjoitetussa YK:n turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmassa (1325).
Naiset jätetään yhä rauhanprosessien ulkopuolelle, vaikka tiedämme, että rauha on kestävämpi, kun naiset ovat mukana sitä rakentamassa. Vuosien 1992 ja 2019 välillä vain 13 prosenttia rauhanneuvottelijoista sekä kuusi prosenttia rauhanvälittäjistä ja rauhansopimusten allekirjoittajista oli naisia. Vuonna 2019 YK:n rauhanturvaoperaatioissa vain 4,7 prosenttia rauhanturvaajista ja 10,8 prosenttia poliiseista oli naisia.
Naisilla on tärkeä mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnetty rooli konfliktien estämisessä ja rauhan ylläpitämisessä. Työ tilanteen parantamiseksi on ollut liian hidasta, eikä sille ole ohjattu riittävästi resursseja.
Erityistä huolta aiheuttavat seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta sekä seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien loukkaukset. Konfliktien yhteydessä raiskaukset ja muut seksuaalisen väkivallan muodot ja niihin yllyttäminen ovat yleisiä uhkia. Lisääntymis- ja seksuaaliterveyspalvelut ja -oikeudet on jätetty kokonaan pois viimeisimmistä Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmaa tukemaan laadituista täydentävistä päätöslauselmista. Vuonna 2019 lähes 132 miljoonaa ihmistä tarvitsi humanitaarista apua ja suojelua. Heistä arviolta 35 miljoonaa oli naisia ja nuoria tyttöjä, jotka tarvitsivat seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita.
Koronaviruspandemia on vaikeuttanut naisten ja tyttöjen pääsyä näiden palveluiden piiriin entisestään. Naiset ovat eturintamassa taistelemassa pandemiaa vastaan: jopa 70 prosenttia maailman terveydenhuollon ja sosiaalialan työntekijöistä on naisia. Pandemia on kasvattanut naisten hoivavastuuta kotona ja lisännyt naisiin kohdistuvaa sukupuolittunutta väkivaltaa.
YK:n pääsihteeri António Guterres on kutsunut koronaviruspandemiaa pahimmaksi globaaliksi kriisiksi sitten toisen maailmansodan. Maaliskuussa Guterres vetosi kaikkiin maailman maihin globaalin aselevon aloittamiseksi ja keskittymiseksi todelliseen taistoon koronavirusta vastaan.
Naisia ei tule kohdella kriisien ja konfliktien uhreina vaan pikemminkin rauhantekijöinä ja -puolustajina. Naisten rooli rauhanrakentajina ulottuu yhteisöihin, perheisiin, kouluihin, taiteeseen ja hallituksiin. Naisten ja tyttöjen tarpeet ja oikeudet eivät näy rauhansopimuksissa, elleivät naiset ole mukana niitä laatimassa. Jos naiset ovat mukana, on luultavampaa, että rauha säilyy – todennäköisyys, että rauha kestää yli viisitoista vuotta, kasvaa jopa 35 prosenttia.
Askelia eteenpäin on jo otettu. Monet valtiot, myös Suomi, ovat laatineet kansallisia toimintaohjelmia päätöslauselman 1325 toimeenpanemiseksi. Parantamisen varaa on kuitenkin yhä jokaisella maalla, sillä resursseja toimintaohjelmien täytäntöönpanoon ei ole riittävästi. Tyhjiin lupauksiin ei ole enää varaa. Valtioiden ja muiden toimijoiden on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin naisten ja tyttöjen turvallisuuden ja oikeuksien edistämiseksi.
Suomi on sitoutunut edistämään naisten asemaa konflikteissa ja neuvotteluissa niin, ettei naisten osallistuminen rauhanprosesseihin olisi enää poikkeus vaan normi. Tämän työn konkretisoimiseksi tarvitaan muutakin kuin sanoja. Riittävien resurssien lisäksi tavoitetta on edistettävä läpi kaiken politiikan ja päätöksenteon.
Kestävää rauhaa ja turvaa ei voida rakentaa, jos puolet väestöstä jätetään sivustakatsojiksi. Naiset ja tytöt ansaitsevat mahdollisuuden elää yhteiskunnissa, jotka ottavat huomioon heidän tarpeensa ja turvaavat heidän oikeutensa, myös konfliktien keskellä.
Sellaisia yhteiskuntia ei rakenneta ilman naisten tasapuolista ja aktiivista osallistumista rauhanrakennuksen ja päätöksenteon prosesseihin.
Helena Ranta ja Jaana Hirsikangas
Ranta on Suomen 1325-verkoston puheenjohtaja ja Hirsikangas UN Women Suomen toiminnanjohtaja.
Teksti julkaistiin aluperin Helsingin Sanomien vieraskynässä 9.11.2020