Oranssit päivät levisivät koko Suomeen – Oranssina hehkuivat muun muassa Valtioneuvoston linna, Helsingin kaupunginteatteri ja Tampere-talo

Tue UN Womenin väkivallan vastaista työtä!

UN Womenin Oranssien päivien kampanjan saama näkyvyys oli vuonna 2020 Suomessa ennennäkemättömän suurta. Oranssit päivät on UN Womenin maailmanlaajuinen kampanja, jolla pyritään naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja lopettamiseen.

Vuoden 2020 Oranssien päivien kunniaksi jopa 55 rakennusta ympäri Suomea valaistiin oranssiksi, ja sen kautta levisi myös UN Womenin viesti: naisiin kohdistuvan väkivallan on loputtava. Emme voi enää jatkaa samalla linjalla, vaan muutosta kaivataan kipeästi. Koronapandemia on heittänyt varjon yhteiskuntamme päälle ja lisännyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joten Oranssien päivien sanoma oli tänä vuonna tärkeämpi kuin koskaan.

Tämän vuoden Oranssien päivien saama huomio oli ennennäkemättömän suuri. Työmme nostettiin esiin 75 eri mediassa niin uutisartikkeleissa, radiossa kuin televisiossakin. UN Women Suomen vaikuttamistyön vastaava Veera Nurmenniemi vieraili esimerkiksi keskustelemassa naisiin kohdistuvasta väkivallasta Ylen ruotsinkielisessä uutislähetyksessä, ja kampanjamme nostettiin esiin monissa Suomen suurimmissa uutismedioissa, kuten Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa.

UN Women Suomen vaikuttamistyön vastaava Veera Nurmenniemi vieraili Ylen ruotsinkielisessä uutislähetyksessä.

Kampanja levisi myös sosiaalisessa mediassa: esimerkiksi Facebookin, Instagramin ja LinkedInin avulla tavoitimme kampanjan aikana yli 400 000 ihmistä. Maailmanlaajuisesti Oranssien päivien aikana järjestetään tempauksia, mielenosoituksia ja tapahtumia, ja niin tapahtui myös Suomessa. Esimerkiksi Bouncy Crew -tanssiryhmä teki Oransseja päiviä varten esityksen, joka levisi laajalle Instagramissa.

Kiitos aktiivisten vapaaehtoistemme, Oranssien päivien aikaan 55 rakennusta hehkui Suomessa oranssina. Tunnetuimpia näistä olivat Valtioneuvoston linna, Helsingin kaupunginteatteri ja Tampere-talo. Valaistuja rakennuksia oli yhteensä 30 eri kaupungissa. Oranssi on naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen väri. Se symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus.

Globaali kampanja valaisi Egyptin pyramidit

Oranssit päivät on UN Womenin maailmanlaajuinen kampanja, jonka yhteydessä järjestettiin tänäkin vuonna satoja tapahtumia ympäri maailmaa naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Esimerkiksi Afganistanissa järjestettiin useita runo- ja tarinankerrontatapahtumia, Moldovassa maalattiin solidaarisuutta osoittava muraaliteos ja Bosnia-Hertsegovinassa järjestettiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevän dokumenttivideosarjan esitys. Tapahtumia on ollut monia erilaisia, mutta tavoite on ollut kaikilla sama: naisten ei kuulu enää joutua väkivallan uhreiksi.   

Kampanjan aikana satoja eri rakennuksia ja kohteita on valaistu oranssiksi ympäri maailmaa. Mukana olivat muun muassa Gizan pyramidit Egyptissä, Euroopan komission päämaja Brysselissä ja jalkapallostadion Maracanã Brasiliassa. Esimerkiksi Unesco, UNHCR, WFP, WHO ja UNFPA ovat toimineet UN Womenin yhteistyökumppaneina kampanjan järjestämisessä.  

Tue UN Womenin väkivallan vastaista työtä!