Näkökulma: Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille – keskustelu väkivallasta on tuotava ajan tasalle
Oranssit päivät -kampanjan suojelijana toimiva tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb ja YK:n nuorisolähettiläs Adina Nivukoski kirjoittavat yhteisessä näkökulmatekstissään siitä, miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen muotoja tunnistetaan edelleen huonosti Suomessa.
YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään 25.11. Päivä myös käynnistää globaalin Oranssit päivät -kampanjan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Suomi on tilastojen mukaan EU:n väkivaltaisimpia maita naisille. Tämä herättää usein epäuskoisen reaktion. Moni ihmettelee, miten näin voi olla maassa, jossa tasa-arvo on edennyt maailman mittakaavassa pitkälle. Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan kuitenkin yli 57 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Vuonna 2024 tehdyssä tutkimuksessa naisiin kohdistuva väkivalta oli Suomessa yleisempää kuin missään muussa EU-maassa.
Tilasto voi herättää epäuskoa esimerkiksi siksi, että tarkastelemme Suomessa väkivaltaa liian kapeasti. Kyllä, turvallisuutta on toki myös se, että kaduilla voi kävellä pimeässäkin turvallisesti tai että kaduilla ei ole taskuvarkaita. Turvallisuuden käsite ulottuu myös laajemmalle – koteihin, parisuhteisiin, työpaikkoihin ja kaikille elämän alueille.
Naisiin kohdistuvassa väkivallassa on kyse laajasta rakenteellisesta ongelmasta. Naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja tunnistetaan kuitenkin edelleen huonosti. Esimerkiksi seksuaaliväkivalta mielletään edelleen tuntemattoman tekemäksi, vaikka seksuaaliväkivallan tekijä on usein uhrille ennestään tuttu henkilö, kuten ystävä, kumppani tai vaikka työkaveri. Väkivallasta selviytynyt puhuu tapahtumista usein vasta vuosien jälkeen. Siksi on tärkeää huomioida, miten seksuaaliväkivallasta puhutaan yhteiskunnassa – muuten se jää todennäköisemmin niin uhrilta kuin oikeusjärjestelmältä tunnistamatta.
Oikeusjärjestelmäkään ei tunnista riittävän hyvin väkivallan eri muotoja. Väkivaltaa käsitellään edelleen yksittäisinä tekoina, vaikka sen taustalla on usein vallankäyttöä, alistamista ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka ylläpitävät uhrin häpeää ja vaikenemista.
Tällä hetkellä esimerkiksi taloudellista väkivaltaa, digitaalista väkivaltaa, kunniaan liittyvää väkivaltaa ja vainoa – ei tunnisteta tarpeeksi hyvin. Taloudellinen väkivalta, jossa tekijä kontrolloi uhrin tuloja, velkoja tai työssäkäyntiä, jää esimerkiksi usein oikeusprosessien ulkopuolelle, vaikka sen seuraukset voivat olla pitkäaikaisia ja vakavia.
Samaan aikaan kun väkivallan muotoja tunnistetaan heikosti, myös oikeusprosessit ovat uhrien kannalta kuormittavia. Niin selvitysaste kuin tuomitsemisaste on alhainen. Oikeuskansleri on juuri antanut huomautuksen lähisuhdeväkivaltatapausten puutteellisesta selvittämisestä. Huomautus annettiin muutama vuosi takaperin myös seksuaalirikosten liian hitaasta tutkinnasta.
Niin seksuaalirikosten kuin lähisuhdeväkivaltatapausten tutkinta kestää Suomessa usein vuosia, ja valitettavasti moni uhri luopuu prosessista jo ennen oikeuskäsittelyä tai jättää kokonaan ilmoittamatta kokemansa rikoksen, sillä prosessin hinta on inhimillisesti liian kallis.
Tämä ei ole vain yksittäisten tapausten epäonnistumista, vaan rakenteellinen ongelma, joka horjuttaa luottamusta oikeusvaltioon.
Jos Suomi haluaa säilyttää asemansa tasa-arvon edelläkävijänä, keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta on siis tuotava ajan tasalle.
Tarvitaan kokonaisvaltaista ymmärrystä väkivallan muodoista, koulutusta viranomaisille ja uhrien aseman vahvistamista. Fyysinen tai seksuaalinen väkivalta on viimeinen ja vakavin naisiin kohdistuvan väkivallan muoto. Sitä edeltää useita eri muotoja, jotka tulisi tunnistaa ja tuomita aiemmin – jottei yksikään tyttö tai nainen joutuisi kokemaan lopulta myös väkivallan vakavimpia muotoja.
Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole yksityisasia tai pelkkä parisuhdeongelma. Siihen puuttuminen on keskeinen osa oikeusvaltiota. Väkivallaton elämä on jokaisen oikeus.
Kirjoittajat:
Tasavallan presidentin puoliso ja Oranssit päivät -kampanjan suojelija Suzanne Innes-Stubb ja YK:n nuorisolähettiläs Adina Nivukoski