Naiset johtavat kehitystä Ruandassa

Kigali (IPS – Fabiola Ortiz) ― Ruanda on yhä toipilas 20 vuoden takaisen kansanmurhan jäljiltä. Kansallisen jälleenrakennuksen keulilla ovat naiset, joilla on maailman vankin enemmistö maan parlamentin alahuoneessa.

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Veneranda Nyirahirwa, 43, ei päässyt tyttövuosinaan lukioon etnisen syrjinnän vuoksi. Hän onnistui jatkamaan koulunkäyntiään vasta parikymppisenä vuoden 1994 kauheuksien jälkeen.

Nyirahirwa on kotoisin Ngoman alueelta maan itäosista, missä tutsivähemmistöön kuuluvien oikeuksia rajoitettiin monin tavoin.

Nuoruuden kolhut kannustivat Nyirahirwaa pyrkimään parlamenttiin, jossa hän istuu nyt toista kautta. ””Olin pettynyt maamme johtajiin ja halusin muuttaa asioita””, hän sanoo.

Vahva enemmistö

Nyirahirwa menetti sukulaisia ja ystäviä kansanmurhassa, joka vei hengen lähes miljoonalta. Valtaosa oli tutseja, mutta myös maltillisia hutuja tapettiin. ””Jokaisen ruandalaisen täytyy tuntea kansanmurhan taustat ja tehdä kaikkensa, ettei se toistu.””

Nyirahirwa iloitsee naisten parlamenttienemmistöstä, mutta muistuttaa, että sen eteen on tehty kovasti töitä.

Viime syksyn vaaleissa Ruanda rikkoi aiemman maailmanennätyksensä. Naisia on nyt alahuoneessa 64 prosenttia, kun maailman keskiarvo on 21 prosenttia. Ruandan 25-jäsenisessä ylähuoneessa naisia on 40 prosenttia, maailmalla keskimäärin 18 prosenttia.

Ruandan hallitukseen kuuluu kymmenen naisministeriä, ja heillä on painavia salkkuja, kuten ulkoasiat, kaivannaiset, maatalous ja terveys.

Kansakuntaa rakentamassa

Kansanmurhan jälkeen Ruandan hallitus on alkanut korostaa kansallista yhtenäisyyttä ja naisten poliittista osallistumista osana jälleenrakennusta, kertoo maatalousministeri Agnes Kalibata.

Vuonna 2003 hyväksytty perustuslaki määrää, että kaikissa päättävissä elimissä on oltava vähintään 30 prosenttia miehiä ja naisia.

””Loimme sukupuolten tasa-arvoa suosivan poliittisen ympäristön ja yritämme saada sen läpi myös yksityisellä puolella””, kuusi vuotta ministerinä toiminut Kalibata sanoo.

“”Naisten aseman vahvistaminen on osa kansakunnan rakentamista. Naisilla on keskeinen rooli maataloudessa, me osaamme kasvattaa lapsia ja rakentaa yhteisöjämme sekä yhteiskuntaa””, hän jatkaa.

Mielipiteitä muokataan

Kalibatan mukaan naiset ovat kansallisen sovinnon rakentamisen ytimessä. ””Vaikuttamalla puolisoidemme ajatteluun vaikutamme samalla lastemme ajatteluun. Ja politiikassa muokkaamme yleistä mielipidettä.””

Kalibata myöntää, että tehtävää riittää, varsinkin maataloudessa. Ruandan yli 11 miljoonasta asukkaasta 70 prosenttia asuu maalla, missä naisilla on tuntuva 65 prosentin enemmistö.

Nyirahirwa panee toivonsa koulutukseen. ””Muutos on merkittävä: nyt jokaisella ruandalaisella on oikeus opiskella””, hän iloitsee.

(Inter Press Service, kuva: UN Photo/Olivier Chassot)