Vietnamin siirtotyöläisnaiset oppivat tuntemaan oikeutensa
”Kun aviomieheni kuoli, anoppini heitti minut ja tyttäreni ulos talosta. Muutin Hanoihin etsimään töitä”, kertoo Hau, 37, Hai Duongin osavaltiosta pohjoisesta Vietnamista maan pääkaupunkiin Hanoihin muuttanut nainen.
Hau asuu hämyisessä talossa An Xan lähiössä 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Joka päivä hän pyöräilee ympäri kaupunkia myyden luutia ja keitettyjä bataatteja. Hyvänä päivänä hän ansaitsee vajaat kuusi euroa.
Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä muuttoaalto maaseudulta kaupunkeihin on kiihtynyt Vietnamissa. Hallitus arveli, että vuonna 2014 kaupunkialueilla oli yhteensä 9,2 miljoonaa siirtotyöläistä. Monet heistä eivät tiedä oikeuksistaan.
Siirtolaistyöläisnaiset tekevät usein epävirallista työtä ilman työterveyshuoltoa ja sosiaalivakuutusta. Useimmilla ei ole työsopimusta ja heidän palkkansa riittää tuskin elämiseen. Syrjintä ja omien tulojen niukkuus tekee heistä haavoittuvia ja alttiita hyväksikäytölle.
Hoa kertoo Hanoihin muuttonsa syyksi sen, ettei perheen pieni riisipelto Ha Namin osavaltiossa, 60 kilometrin päässä Hanoista taannut ruokaa koko perheelle.
Nyt Hoa on jo 17 vuoden ajan myynyt kanan ja ankan munia kaupungissa ansaiten alle viisi euroa päivässä.. Hän asuu 25 neliömetrin vuokrahökkelissä yhdessä viiden muun siirtolaisnaisen kanssa. Aviomies ja lapset ovat kaikkien näiden vuosien jälkeenkin yhä Ha Namissa.
Ihmisoikeuksia ja itseluottamusta
YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on kolmen vuoden ajan auttanut siirtolaisnaisia saamaan lakineuvontaa, terveyspalveluita ja tietoa sosiaalietuuksista.
Kymmenen tuhatta maaseudulta Hanoihin ja Ho Chi Minhiin muuttanutta naista on saanut tietoa työelämän oikeuksista ja työsuojelusta sekä paremmista työmahdollisuuksista.
Ohjelma on myös perustanut ensimmäisen yhteisöperustaisen naisverkoston, joka antaa naisille mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja lobata paikallisia viranomaisia. Hoa kokee, että verkoston ansiosta hän tuntee itsensä voimaantuneeksi.
“Olen saanut paljon itseluottamusta ja uskallan kertoa ideoitani muille. Olen myös pystynyt auttamaan muita naisia oppimieni tietojen johdosta. Tarvitsemme todella paljon näitä ryhmätapaamisia. Sen lisäksi, että opimme niissä paljon uutta tietoa, ne tuovat elämäämme myös iloa, naurua ja toveruutta.”