Taekwondoa tasa-arvon puolesta

”Vahvat miehet kunnioittavat naisia.”

Näin sanoo taekwondon maailmanmestari Daler Tyuryaev, jonka johdolla kamppailulajien harrastajat on saatu toimimaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja syrjintää vastaan Tadžikistanissa.

Daler Tyuryaev haluaa näyttää esimerkkiä myös omassa elämässään.
Daler Tyuryaev haluaa näyttää esimerkkiä myös omassa elämässään.

28-vuotias Daler on taekwondon ja potkunyrkkeilyn lajiliiton merkittävä jäsen maassaan ja siksi myös tärkeä roolimalli muille miehille. Lajiliitto tekee tiivistä yhteistyötä UN Womenin, UNFPAn ja muiden YK-järjestöjen kanssa sukupuolten tasa-arvon vahvistamiseksi.

Sukupuoleen perustuva syrjintä ovat suuria ongelmia Tadžikistanissa. Tyttöjen koulutus on poikia vähäisempää jo peruskoulusta lähtien ja naisten osallistuminen työelämään on alhaisella tasolla. Työssäkäyvät naiset ovat puolestaan ammottavassa palkkakuopassa miespuolisiin työtovereihinsa nähden.

Naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä ja tutkimusten mukaan kolmessa tapauksessa neljästä väkivaltaan syyllistyy naisen aviomies tai kumppani. Daler Tyuryaevin ja muiden kunnioitusta nauttivien taistelulajien harrastajien mielestä tähän on saatava muutos. Siksi he ovat mukana miesten verkostossa, joka toimii naisten oikeuksien puolustamiseksi.

Taekwondoliiton alullepanema verkosto toimii UN Womenin ja muiden YK-kumppanien tuella. Se järjestää mm. kesäleirejä, joissa opitaan tasa-arvoa, väkivallan ennaltaehkäisyä ja yhteisön kanssa toimimista.

Näillä taidoilla varustettuna miehet puhuvat epätasa-arvoa ja väkivaltaa vastaan kamppailulajien oppitunneilla, otteluissa ja yleisötapahtumissa. He ovat mukana myös suurissa mediakampanjoissa, jotka ovat saaneet yleisön huomion osakseen.

”Pyydän tovereitani, nuoria urheilijoita ja yleisöä olemaan roolimalleja muille osoittamalla kunnioitusta naisille ja tytöille”, Daler selittää. Hänelle on tärkeää elää myös itse opetustensa mukaan.

”Tärkeintä on, että teen tätä työtä yhdessä puolisoni kanssa – joka on myös taekwondo-mestari – tasaveroisina kumppaneina.”

Työ kantaa hedelmää

Työ kantaa hedelmää, sillä monet naiset ja tytöt sanovat tuntevansa itsensä voimakkaammiksi kuultuaan miesten viestejä tasa-arvosta ja osallistuttuaan myös itse koulutuksiin.

”Olin jo kuullut aikaisemmin, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, mutta täällä koulutuksessa opin, että se saattaa pitää paikkansa”, sanoo koulutyttö Firuza Sirojeva.

Firuza aikoo kertoa oppimistaan asioista omassa yhteisössään.

”Aion jakaa tietoni ja saamani mahtavat kokemukset perheeni kanssa, ja sitten ystävieni ja luokkatoverieni kanssa. Askel kerrallaan saavutamme maailman, josta haaveilemme.”