Pakolaisleiri Thaimaassa – itseluottamus antaa tilaa unelmille

”Kotona oli hyvin vaikeaa”, muistelee Soe Soe*, hiljainen 16-vuotias tyttö Ban Mai Nai Soin pakolaisleirillä Thaimaassa, lähellä Burman (Myanmarin) rajaa.

Soe Soen vanhemmat pakenivat itäisen Burman vuosikymmeniä jatkunutta etnistä konfliktia syrjäiselle pakolaisleirille. Soe Soe syntyi leirillä, eikä hän muuta kotia tunnekaan. Pakolaisilla ei ole oikeutta lähteä leiriltä.

Soe Soen isä kuoli tytön ollessa 12-vuotias. Äiti meni uusiin naimisiin, mutta alkoholismista kärsivä mies osoittautui äärimmäisen väkivaltaiseksi niin äitiä kuin Soe Soeta kohtaan.

“Pelkäsin isäpuoltani paljon, hän oli aina juovuksissa. Hän teki meille pahoja asioita ja sai minut onnettomaksi”, Soe Soe kertoo.

Paetakseen jatkuvaa väkivaltaa Soe Soe etsi turvaa ja meni naimisiin jo 13-vuotiaana. Hän muutti aviomiehensä perheen luo, putosi koulusta ja oli parin vuoden päästä jo raskaana.

Uuden oppiminen luo uskoa tulevaisuuteen

YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen rahasto on ainoa maailmanlaajuinen toimija, joka myöntää avustuksia yksinomaan naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. UN Womenin hallinnoima rahasto tukee Ban Mai Nai Soin leirillä tyttöjen oikeuksia yhdessä International Rescue Committee -järjestön kanssa.

Monet pakolaisleirin tytöt ovat jo nuorena naimisissa ja itsekin äitejä. Itseluottamuksen vahvistuminen auttaa tyttöjä vapautumaan väkivallasta.
Monet pakolaisleirin tytöt ovat jo nuorena naimisissa ja itsekin äitejä. Itseluottamuksen vahvistuminen auttaa tyttöjä vapautumaan väkivallasta.

Tämän työn ansiosta Soe Soella ja muilla pakolaisleirin tytöillä on mahdollisuus kokoontua turvallisissa paikoissa, saada tukea ja uusia ystäviä ja harjoitella elämäntaitoja. Tuen avulla tyttöjen itsetunto vahvistuu ja he saavat varmuutta tulevaisuuden suunnittelemiseen.

Koska pakolaisilla ei ole oikeutta tehdä työtä tai lähteä leiriltä, he ovat täysin riippuvaisia kansainvälisten avustusjärjestöjen tarjoamasta avusta. Pakolaisten ahdinko lisää alkoholismia ja perheväkivaltaa. Monet tytöt menevät naimisiin varhaisella iällä – ja joutuvat usein itse puolisonsa pahoinpitelemiksi.

UN Womenin väkivaltarahaston tuella tytöt oppivat suojautumaan seksuaaliselta väkivallalta ja löytävät vaihtoehtoja lapsiavioliitolle.

Soe Soen poika on nyt puolivuotias. Vaikka nuoren äidin tilanne on edelleen vaikea, tytöille tarjottaviin mahdollisuuksiin tarttuminen on antanut hänelle itsetuntoa ja voimaa selviytyä.

“Nautin toimintaan osallistumisesta ja pidän uusien asioiden oppimisesta”, Soe Soe kertoo. Hän sanoo oppineensa asioita, joiden ansiosta hänellä on myös parempi suhde perheeseensä.

Soe Soen perheen mielessä on muuttaminen johonkin kolmanteen maahan, sillä kotoutuminen Thaimaahan on tehty mahdottomaksi, eikä Burmaan ole paluuta. Suunnitelmien tiellä on vielä monta estettä, mutta uudelleen löytynyt itseluottamus antaa tilaa unelmille.

”En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu”, Soe Soe miettii.

”Mutta tulevina vuosina aion jatkaa uusien taitojen oppimista, huolehtia perheestäni ja olla onnellinen.”

*Nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi

(Kuvat: IRC/Peter Biro)