Painajaisen kokeneet tytöt saavat uuden mahdollisuuden Etiopiassa

17-vuotias Meskel* on jo nuorella iällä nähnyt ja kokenut paljon enemmän pelkoa ja väkivaltaa kuin moni koko elämänsä aikana. Muutamia vuosia sitten työnvälittäjä lähestyi Meskelin äitiä luvaten köyhyydessä kamppailevalle perheelle rikkauksia ja hyviä tuloja Lähi-idästä, jonne tyttären voisi lähettää töihin. Äiti suostui myymään perheen ainoan omaisuuden, pienen palan maata, rahoittaakseen tyttärensä matkan ja maksaakseen välittäjälle.

Meskelin matkasta tuli kuitenkin painajainen: välittäjät paljastuivat ihmiskauppiaiksi ja kohtelivat häntä julmasti. Hänet ja muut tytöt vietiin Sudaniin, jossa heidät raiskattiin ja pahoinpideltiin. Mukanaan vain väärennetyt henkilöllisyystodistukset tytöt taivalsivat läkähdyttävän kuumassa Saharan autiomaassa kohti Lähi-itää. Unelma paremmasta toimeentulosta särkyi lopullisesti, kun Sudanin poliisi pidätti tytöt laittomasta maassaolosta. Meskel sai myöhemmin tietää olevansa raskaana, jolloin viranomaiset karkottivat hänet takaisin Etiopiaan.

Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa uusi toivon pilkahdus astui Meskelin elämään, kun hänet ohjattiin UN Womenin tuella ylläpidettävään turvataloon. UN Womenin paikallisen kumppanijärjestön pyörittämässä talossa Meskelille tarjottiin tuen lisäksi ruokaa, suojaa, lääkkeitä ja muita palveluita.

Turvatalo on ensimmäinen laatuaan Etiopiassa, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluita väkivallasta selvinneille naisille ja tytöille. Turvatalossa kuntoutetaan ja autetaan selviytymään väkivaltaisista kokemuksista tarjoamalla suojaa, terveydenhuoltoa, terapiaa, koulutusta ja muita palveluita tyttöjen ja naisten omien tarpeiden mukaan. UN Womenin kumppanin, Association for Women’s Sanctuary and Development -järjestön johtaja Maria Munir kertoo, että järjestö hyödyntää turvatalotoiminnan vuosien kokemusta suunnitellessaan uusia projekteja ja toimintaansa sukupuoleen perustuvasta väkivallasta selviytyneille.

Ihmiskauppiaiden kynsistä selvinnyt Meskel on nyt pienen tyttövauvan äiti, joka elättää itsensä ja lapsensa ompelijana. Meskelin kaltaisille kaltoinkohdelluille tytöille on Etiopiassa luvassa enemmän toivoa paremmasta, sillä Addis Abebassa sijaitsevan turvatalon lisäksi avattiin hiljattain toinen turvatalo Adaman kaupunkiin. Käräjätuomarinakin työskennellyt Maria Munir uskooo, että uusi turvatalo tukee monia naisia ja tyttöjä, joiden ei nyt enää tarvitse matkustaa Addis Abebaan päästäkseen turvataloon.

Turvatalojen tarjoamien palveluiden kysyntä on suurta, eivätkä ne vielä pysty vastaamaan tarpeeseen liian vähäisten tilojen ja resurssien vuoksi. Turvataloon päässeille tytöille ja naisille palvelut kuitenkin antavat mahdollisuuden uuden, paremman elämän alkuun.

*Nimi muutettu