Lamput ja radiot auttavat naisia selviytymään Nepalissa

Sujita ja hänen viisivuotias poikansa kävelevät tuhoutuneiden talojen raunioilla Khokanassa, Nepalin pääkaupungin Kathmandun esikaupungissa. Perhe menetti kotinsa huhtikuun maanjäristyksessä.
”Minulla on poika ja vammainen aviomies, joka ei pysty kävelemään”, Sujita kertoo.
”Maanjäristyksen jälkeen tunnen itseni epätoivoiseksi. Minun täytyy huolehtia kaikesta.”
Sujitan kotikaupungissa Khokanassa järistyksen tuhot ovat valtavat. Monet ovat menettäneet perheenjäsenensä ja kotinsa, ja asuvat nyt ahtaissa, tupaten täynnä olevissa teltoissa. Talonsa säilyttäneetkään eivät uskalla mennä kotiin jälkijäristysten pelossa.
Telttaleirillä toivotaan valoa
Jokapäiväinen elämä on vaikeaa Khokanan laitamille pystytetyllä telttaleirillä. Sähköä on saatavissa vain pienessä osassa kaupunkia. Väliaikaisissa asumuksissa naiset laittavat ruokaa avotulella.

Teltoissa asuville ihmisille – etenkin Sujitan kaltaisille naisille ja heidän lapsilleen – sähkön puute ja ahtaat olot merkitsevät turvallisuusriskiä. Pimeän tullen seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön riski kasvaa. Myös huhut leviävät leirillä, eikä monellakaan ole luotettavaa tietoa tapahtumista ja saatavilla olevasta avusta.
YK:n tasa-arvojärjestö UN Women tekee Nepalissa taukoamatta työtä naisten ja lasten turvallisuuden parantamiseksi. Varoja tämän työn tekemiseksi kerätään parhaillaan myös Suomessa.
Lahjoitusten turvin Sujitan kaltaisille, hätämajoituksessa ilman sähköä eläville naisille jaetaan aurinkoenergialla toimivia lamppuja ja radioita, jotka auttavat heitä suojautumaan väkivallalta ja saamaan tietoa tarjolla olevasta avusta.
-->