fbpx
0 kohdetta

Kun raiskatuksi joutunut Emmanuella kertoi kokemuksestaan, hän joutui yhteisönsä syrjimäksi ja kidnapatuksi

Kun raiskatuksi joutunut Emmanuella kertoi kokemuksestaan, hän joutui yhteisönsä syrjimäksi ja kidnapatuksi

Kohdattuaan seksuaalista väkivaltaa Emmanuella Zandi Muderwa, 21, hiljeni vuosiksi. Vuosien hiljentyminen esti väkivallasta toipumisen, ja nyt Emmanuella toimii aktivistina auttaakseen muita nuoria rikkomaan hiljaisuuden väkivallan ympärillä.

Sisältövaroitus: artikkeli käsittelee seksuaalista väkivaltaa.

Allekirjoita kannanotto raiskauskulttuurin lopettamiseksi!

Emmanuella työskentelee YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin kanssa herättääkseen tietoisuutta sukupuolittuneesta väkivallasta Kongon demokraattisessa tasavallassa. Hän kohtasi seksuaalista väkivaltaa ollessaan vasta itse nuori tyttö.

“Minusta ei tullut aktivistia vain sen tähden, mitä itselleni tapahtui, vaan kaiken sen väkivallan ja syrjinnän vuoksi, mitä tytöt kokevat yhteiskunnassamme”, Emmanuella sanoo.

“Minusta ei tullut aktivistia vain sen tähden, mitä itselleni tapahtui, vaan kaiken sen väkivallan ja syrjinnän vuoksi, mitä tytöt kokevat yhteiskunnassamme.”

Emmanuella oli vain seitsemänvuotias, kun hän kohtasi seksuaalista väkivaltaa ensimmäisen kerran. Hän asui tuolloin Gomassa Pohjois-Kivun maakunnassa. Emmanuella oli menossa kouluun aikaisin kaksi vuotta nuoremman veljensä kanssa kokeillakseen koulun uutta leikkipaikkaa. Konflikti oli juuri päättynyt, ainakin paperilla.

”Matkalla koululle meitä vastaan tuli kaksi aseistettua sotilasta, jotka kertoivat, että tie edellä ei ollut turvallinen ja että meidän tulisi seurata heitä. He laittoivat meidät kävelemään tunteja. Kun aloimme itkeä, he hakkasivat meitä. Yksi heistä kantoi minut läheiseen pensaikkoon; hän leikkasi muutaman banaanin lehden ja laittoi ne maahan, repi vaatteeni pois ja alkoi raiskata minua. He raiskasivat minua vuoroissa useita tunteja. Vuosin verta kaikkialta. He veivät minut takaisin sinne, missä veljeni oli ja jättivät meidät sinne”, Emmanuella kertoo.

Tapahtuman jälkeen Emmanuella joutui yhteisönsä syrjimäksi, koska hänet oli raiskattu. ”Ihmiset katsoivat minua oudosti, ja kun palasin kouluun, minua pyydettiin istumaan takana ja he jättivät aina kaksi penkkiä minun ja muiden oppilaitten väliin.”

Kun Emmanuella täytti kolmetoista, hän joutui toistuvasti raiskatuksi serkkunsa toimesta. ”Opiskelin silloin Bukavussa, Etelä-Kivun maakunnassa, ja joka kerta, kun menin kotiin lomalle, hän raiskasi minut. Kun täytin viisitoista, kieltäydyin menemästä kotiin lomalle, koska tiesin hänen olevan siellä. En voinut nukkua ja tulin sairaaksi, mutta kun menin sairaalaan, he eivät löytäneet minusta mitään fyysistä vikaa. Halusin jonkun ymmärtävän… mutta kukaan ei ymmärtänyt.”

”Yhteisö häpesi minua; minut jopa kidnapattiin kolmeksi päiväksi, että olisin hiljennyt. Mutta se ei pysäyttänyt minua. En pelännyt enää, enkä halunnut muiden lasten joutuvan hiljenemään. Tajusin, että minun oli aloitettava taisteluni jostakin.”

Eräänä päivänä Emmanuella kyllästyi saamaansa kohteluun ja alkoi puhua kokemastaan yhteisö-radiokanavalla, jossa hän työskenteli tuolloin. Puhuminen oli ensiaskel parantumisprosessissa, mutta se aiheutti isoja ongelmia yhteisössä.

”Yhteisö häpesi minua; minut jopa kidnapattiin kolmeksi päiväksi, että olisin hiljennyt. Mutta se ei pysäyttänyt minua. En pelännyt enää, enkä halunnut muiden lasten joutuvan hiljenemään. Tajusin, että minun oli aloitettava taisteluni jostakin”, Emmanuella sanoo.

”Nuorilla tytöillä ei ole paikkaa tässä yhteiskunnassa. Silti monet naisten ongelmat johtuvat siitä, ettei niitä olla otettu huomioon, kun nämä naiset olivat vasta nuoria tyttöjä. Sanomme esimerkiksi meillä olevan vähäinen määrä naisia päätöksenteossa, mutta tämä johtuu siitä, että tyttöjen kasvaessa heidät opetetaan olemaan korottamatta ääntään tai jakamaan mielipiteitään.”

 

Nykyään Emmanuella toimii UN Womenin kanssa sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan levittämällä tietoa ja ymmärrystä. Yhteisissä kokoontumisissa hän kertoo kokemuksistaan ja pyrkii auttamaan muita selviytyjiä.

”Kun nuoret tytöt ja pojat kuulevat tarinani, he haluavat keskustella, ja aloitamme yhteisen matkan. Joskus koulut ottavat minuun yhteyttä, kun he huomaavat oppilaassa syrjään vetäytymistä tai tietyntyyppistä käyttäytymistä, ja he ajattelevat minun voivan auttaa. Puhuttuani uhrien kanssa ohjaan heidät psykologille tai sairaalaan, jossa on tarvittavat valmiudet tarjota asianmukaista hoitoa ja palveluita.”

”Nuoret ovat kaikkien yhteiskuntien tulevaisuus ja toivo. Traumatisoitunut nuoriso ei auta maata kehittymään.”

”Nuoret ovat kaikkien yhteiskuntien tulevaisuus ja toivo. Traumatisoitunut nuoriso ei auta maata kehittymään. Lisäksi omasta traumastaan puhuminen on ensiaskel tervehtymiseen. Olen nähnyt omin silmin, kuinka puhuminen jollekin, jolla on samanlaisia kokemuksia, auttaa uhreja rikkomaan hiljaisuuden.”

Väkivallan kokemuksista puhuminen auttaa nuoria ymmärtämään, että asiasta puhuminen on sallittua. Lisäksi on tärkeää, että kouluilla on erikoistunutta henkilökuntaa, joka osaa havaita trauman ensimerkit lapsissa ja auttaa heitä.

”Minun unelmani on nähdä tyttöjen ja nuorten naisten tekevän asioita itsensä ja yhteisönsä vuoksi. En halua, että meidät nähdään vain heikkoina ja sääliä tarvitsevina. Kyllä, minä olin uhri. Kyllä, minä selvisin väkivallasta. Mutta en pidä siitä, että minua kutsutaan selviytyjäksi. Haluan sen sijaan, että minut nähdään voittajana. Haluan, että kaikkia selviytyjiä kutsutaan voittajiksi!”

 

Suomen UN Womenin #NAISTENPÄIVÄT-kampanja ottaa kantaa raiskauskulttuuriin, ja kutsuu kaikki mukaan toimimaan raiskausten lopettamiseksi. Tule mukaan allekirjoittamalla kannanotto!

 

UN Women tukee seksuaalisen väkivallan selviytyjiä. Esimerkiksi

45 eurolla seksuaalisesta väkivallasta selvinnyt voi saada ammatillista neuvontaa

13 eurolla seksuaalisesta väkivallasta selvinnyt voi saada lääketieteellistä apua

Lahjoita!

 

Kuva: UN Women/ Carlos Ngeleka