Köyhästä yksinhuoltajasta menestyväksi liikenaiseksi

Tina Tuonyon, 37, hehkuu itseluottamusta ja ylpeyttä. Hän on paitsi yksinhuoltaja, myös menestyvä bisnesnainen, joka pyörittää omaa kauppaa  Greenvillessä, Liberian kaakkoisosassa sijaitsevan Sinoen maakunnan pääkaupungissa.

Vielä muutama vuosi sitten Tinan liiketoiminta oli hyvin pientä. Hän käveli kaksi kertaa viikossa läheiseen kylään ja raahasi ostamansa kaksi hiilisäkkiä kahdeksan kilometrin matkan kotiin. Siellä hän pakkasi hiilet pieniin muovipusseihin, jotka sitten myi alle 0,10 eurolla.

Nuo kaksi säkkiä takasivat ruuan Tinalle ja hänen pojalleen. Tina itse ei ole kouluja käynyt, mutta lapselleen hän halusi paremmat eväät elämään. Hän kesti raskasta työtä, jotta pystyisi maksamaan poikansa koulumaksut.

“Silti rahat loppuivat usein ja jouduin aloittamaan alusta”, Tina muistelee

Tinan mielessä iti haave matkustamisesta naapurimaihin uuden myyntitavaran ostamiseksi. Hän oli kuitenkin lukutaidoton, eikä tiennyt yrityksen pyörittämisestä mitään. Tietojen ja taitojen puute ei kuitenkaan saanut Tinaa luopumaan haaveistaan, sillä hän oli päättänyt muuttaa oman ja poikansa elämän.

Tina kuuli, että osana UN Womenin vetämää tasa-arvo-ohjelmaa myös Greenvillessä tarjotaan lukutaitokursseja naisille.  Tina ei epäröinyt, vaan lähti heti mukaan.

“Aikaisemmin lukeminen ja kirjoittaminen oli vaikeaa, ja jouduin laskemaan päässäni ja sormillani. Halusin mennä kouluun, jotta oppisin lukemaan ja kirjoittamaan ja voisin pistää suunnitelmiani paperille.”

Lukutaitokurssilta hän jatkoi UN Womenin tukemalle liiketalouden kurssille. Kurssin avulla Tina sai uuden sysäyksen liiketoiminnalleen. Hän oppi budjetoimaan ja säästämään.

“Näin muutoksen. Säästöilläni pystyin ostamaan enemmän hiiliä, ja ennen pitkää aloin vuokrata pakettiautoa tuodakseni 50-100 säkillistä kerralla.”

Hiililiiketoiminnan laajentuessa Tina toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja avasi oman pankkitilin.

“Päivä, jolloin avasin pankkitilin ja tein ensimmäisen talletukseni, oli ikimuistoinen! Katselin pankkikirjaani tuntikausia.”

Säästöjen kasvaessa Tina laajensi valikoimaa kuivattuun pippuriin ja muihin maataloustuotteisiin. Hän alkoi käydä liikematkoilla naapurimaassa Guineassa. Käytyään vielä UN Womenin tarjoaman rahoituksen kurssin hän liittyi paikalliseen laina- ja säästöyhdistykseen. Nämä yhdistykset auttavat maaseudun naisia rakentamaan taloudellista turvaa ja elämään itsenäisesti.

Kun Tinan tulot ja säästöt kasvoivat, hän saattoi ottaa myös isompia lainoja ja tehdä tarpeellisia investointeja. Hän laajensi ostosmatkojaan Ghanaan, Nigeriaan ja Togoon.

Tänään Tina pyörittää isoa vaate- ja taloustavarakauppaa Greenvillessä. Hän ei suinkaan ole ainoa menestynyt nainen. Yrittäjyyteen ja omatoimisuuteen kannustava UN Womenin ohjelma on auttanut jo yli 20 000 liberialaista naista löytämään uuden suunnan elämälleen. Tuhannet heistä ovat siirtyneet jo seuraavalle tasolle ja laajentaneet yritystoimintaansa Next Level -kurssien avulla.

Tina on tyytyväinen kokemaansa muutokseen. Köyhästä hiilikauppiaasta on kuoriutunut esiin itsevarma nainen, joka pyörittää omaa firmaa.

“Aloin nähdä asiat eri tavalla ja ajatella isosti. Ikään kuin verho olisi nostettu silmieni edestä! Sitten sanoin itselleni: yritykseni on minun maailmani. Mikä aiemmin oli unelmaa, on nyt todellisuutta.”

Liberia: Next Level Business Programme