HeForShe: Tasa-arvo sydämeen tatuoituna

Andre Felipe
Andre Felipe

UN Womenin maailmanlaajuinen HeForShe-kampanja on jättänyt pysyvän jäljen Brasilian Joinvillessä asuvaan nuoreen mieheen, sekä symbolisesti että kirjaimellisesti. Maaliskuussa 2015 Andre Felipe tatuoi HeForShe-logon rintaansa, vasemmalle puolelle aivan sydämensä lähelle.

Tatuointi on Andren tapa kiittää oman elämänsä naisia ja kantaa HeForShe-kampanjan viestiä aina mukanaan.

Andre kertoo äitinsä aina opettaneet häntä kunnioittamaan naisia ja kohtelemaan heitä tasa-arvoisesti. Lopullisen herätyksen ohjelmistosuunnittelija ja tietotekniikan opiskelija sai kuitenkin yliopiston feminismiluennolla.

“Tilastot pelästyttivät minut, ja erityisesti asiat, joita on tapahtunut rakkaille ihmisille”, Andre sanoo.

Vaikka Brasiliassa on naispresidentti ja sukupuolten tasa-arvo on edennyt vauhdilla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, on naisten tasa-arvoisessa osallistumisessa päätöksentekoon ja työelämään vielä paljon kirittävää. Naisiin kohdistuva väkivalta ja raiskaukset ovat yleisiä, ja keskimäärin 15 naista tapetaan joka päivä sukupuolensa vuoksi.

Andre ihailee omaa yksinhuoltajaäitiään parhaana roolimallinaan. Äiti on paitsi huolehtinut kodista ja lapsista, osallistunut työelämään ja hankkinut nelikymppisenä yliopistokoulutuksen opiskellen öisin ja viikonloppuisin.

“Hän tekee kaikkein parhaansa paitsi äitinä, myös ihmisenä. Hän on vahvin ihminen, jonka tunnen. Elämässä on monia vaikeuksia, mutta hän taistelee aina, eikä anna koskaan periksi.”
Brasiliassa vallitsevan macho-kulttuurin oloissa Andren äiti on antanut pojalleen esimerkin myös sukupuolirooleja koskevasta itsenäisestä ajattelusta. Hän ei pelännyt tarttua raskaisiin työkaluihin korjatessaan ja remontoidessaan.

“Vasaran käyttäminen ei tehnyt hänestä vähemmän naista, samoin kuin minusta ei tee vähemmän miestä seurata naista esikuvanani. Olemme tasa-arvoisia. Olemme kaikki ihmisiä”, Andre pohtii.

Ottaessaan tatuointia Andre ajatteli ensin tatuoida ihoonsa äitinsä nimen, mutta ei lopulta halunnut jättää huomioimatta muita naisia. HeForShe-kampanjasta kuultuaan hän päätyi siihen, että kampanjan logon tatuoiminen on hyvä idea.

“Se ei tarkoita pelkästään sukupuolten tasa-arvoa, vaan myös oikeutta, vahvuutta ja taistelua. Kun katson itseäni peilistä ja näen sen, en ainoastaan muista kaikkia uskomattomia naisia, vaan ajattelen vieväni tätä liikettä seuraavalle sukupolvelle”, Ande sanoo.

Hän haluaa toiminnallaan kannustaa nuoria mukaan, jotta tasa-arvo toteutuisi Brasiliassa ja naisiin kohdistuva syrjintä ja väkivalta loppuisivat.

“Aion kertoa heille, että jos jokainen meistä auttaa jollakin tavalla, voimme lopettaa tämän syrjinnän.”

Liity mukaan HeForShe-kampanjaan