Ebola voidaan voittaa – naiset lähtevät taistoon

“Älä koske!” varoittaa kolmevuotias M’ballu Jalloh ärhäkästi, kun kaveri yrittää vetää häntä mukaan leikkiin. Tytön asenne paljastaa, kuinka suuri tietämyksen taso ebola-viruksen vaaroista jopa lapsilla on Kailahunin kaupungissa itäisessä Sierra Leonessa.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on tukenut kaupungissa ovelta ovelle kulkevaa Ose-to-Ose Ebola Tok -kampanjaa, joka on tavoittanut Sierra Leonessa 1,5 miljoonaa ihmistä. Kymmenet tuhannet nuoret vapaaehtoiset ovat jättäneet uskonnolliset, poliittiset ja heimoerimielisyytensä syrjään ja lähteneet maan syrjäkyliin pysäyttämään ebolan leviämisen.

18102014-SierraLeone_roads
Vapaaehtoisten matka syrjäkyliin kulkee rankkasateessa lähes kulkukelvottomia teitä pitkin. (Kuva: UN Women/Emma Vincent)

”Teen tämän rakkaudesta maatani kohtaan, koska millään rahasummalla ei voi korvata tähän liittyvää riskiä”, sanoo nuori naispuolinen vapaaehtoinen Jatu Kaneh.

Vapaaehtoiset ovat aloittaneet päivänsä jo aamuviiden jälkeen ja tarponeet pitkin vaarallisia teitä rankkasateessa. Osa on kantanut mukanaan painavia saippualaatikoita ja jopa moottoripyöriä.

Ennen urakkaansa nuoret ovat käyneet intensiivikoulutuksen, jonka suunnittelusta UN Women on vastannut yhdessä muiden YK-järjestöjen kanssa.

Sairaanhoitajat orpolasten tukena

Yksi nuorimmista ebolan vuoksi orvoksi jääneistä lapsista on 21 kuukautta vanha tyttövauva Neima Kanu. Neiman koko perhe menehtyi ebola-keskuksessa Kailahunissa, joka on taudin pahinta aluetta Sierra Leonessa.

Sairaanhoitajat ovat usein orvoksi jääneiden ainoa toivo. Jamieksi esittäytyvä apulaishoitaja kertoo löytäneensä Neiman päivittäisellä kierroksellaan. Hän otti vauvan hoitoon ja pian side naisen ja lapsen välillä alkoi kehittyä. Kun Neima pääsi sairaalasta, hänellä ei ollut sukulaisia, joiden hoiviin tyttö olisi voitu antaa. Niinpä Jamie otti hänet omaan kotiinsa kasvatettavaksi kahden oman lapsensa kanssa.

Satojen ebolan vuoksi orvoksi jääneiden lasten tulevaisuus ei näytä lupaavalta. Eloonjääneet sukulaiset ja naapurit hyljeksivät lapsia, eivätkä hyväksy heitä takaisin. Syrjintä ulottuu myös ebola-potilaita hoitaviin sairaanhoitajiin.

Antaakseen toivoa lapsille ja uhrautuville hoitajille UN Women on yhdessä sosiaaliministeriön kanssa remontoimassa vanhoja sisällissodan aikaisia kuntoutuskeskuksia. Niistä tehdään paikkoja, joissa orvoiksi jääneet ja hylätyt lapset sekä stigmasta kärsivät sairaanhoitajat voivat asua.

Vapaaehtoiset opettavat asukkaille käsien pesemisen tärkeyttä. (Kua: UN Women/Emma Vincent)
Vapaaehtoiset opettavat asukkaille käsien pesemisen tärkeyttä. (Kuva: UN Women/Emma Vincent)

Ennaltaehkäisy avainasemassa

Ebola uhkaa erityisesti naisia, sillä naiset vastaavat sairastuneiden hoivasta niin perheissä ja yhteisöissä kuin terveydenhuollon työntekijöinä. Myös kuolleille tehtävät perinteiset rituaalit, joita naiset toimittavat, lisäävät riskiä ruumiinnesteiden välityksellä leviävän taudin saamiseen.

UN Women työskentelee parhaillaan perinteisten naisjohtajien, uskontokuntien edustajien, kansalaisjärjestöjen sekä nais- ja nuorisokerhojen kanssa tiedon keräämiseksi tehostamaan oikein suunnattua ennaltaehkäisyä.

Sierra Leonen ensimmäisen naisen toimiston kautta UN Women on kouluttanut yli 540 perinteistä johtajaa keräämään tietoa ebolan vaikutuksista naisiin paikallisissa kotitalouksissa.

UN Women kehittää parhaillaan myös tartuntojen ehkäisemisestä ja kontrolloinnista ohjekirjaa, jota tullaan käyttämään terveydenhuollon työntekijöiden koulutuksessa koko maassa. Eri väestöryhmien tavoittamiseksi on tuotettu myös kuudella eri kielellä tietoa levittävä laulu, joka soi paikallisradioasemilla ympäri Sierra Leonen.

Radio tavoittaa paikallisyhteisöt

Radioisäntä Justice Clark (keskellä) on valjastanut ohjelmansa ebolan torjuntaan. Tämän päivän vieraat ovat Punaisesta Rististä. (Kuva: ICRC)
Radioisäntä Justice Clarke (keskellä) on valjastanut ohjelmansa ebolan torjuntaan. Tämän päivän vieraat ovat Punaisesta Rististä. (Kuva: ICRC)

Samaan aikaan myös naapurimaassa Liberiassa radioaallot on valjastettu viestin levittämiseen. Radioisäntä Justice Clarke istuu vieraineen radiostudiossa keskustelemassa ebola-virukseen liitetystä stigmasta.

Menossa on UN Womenin sponsoroiman 12th Man -nimisen radio-ohjelman suora lähetys.

Ohjelman tarkoituksena on saada miehet toimimaan tasa-arvon puolesta, mutta epidemian vuoksi ohjelman sisältöä on muokattu, ja nyt se tarjoaa psykososiaalista tukea potilaille, terveystyöntekijöille ja yleisölle. Tavoitteena on saavuttaa erityisesti naiset.

Yksi studiovieraista on tänään Punaisen Ristin psykologi Francesca Crabu. Hän uskoo radioaaltojen voimaan muutoksen saavuttamisessa.

”Näemme nopeasti, kuinka vain 20 minuutin interventio voi johtaa muutoksiin ihmisen käyttäytymisessä ja ajatustavoissa.”

Naiset toimivat ruohonjuuritasolla

Kouluttajat Johnette Davies Wahtoson opastaa, miten muovipussia voi käyttää suojautumiseen. (Kuva: UN Women/Winston Daryoue)
Kouluttajat Johnette Davies Wahtoson opastaa, miten muovipussia voi käyttää suojautumiseen. (Kuva: UN Women/Winston Daryoue)

Liberian terveysministeriön alustavien tutkimustulosten mukaan enemmistö ebolan uhreista on naisia ja heidän infektioriskinsä on huomattavasti miehiä suurempi. Samaan aikaan naiset vastaavat ruoan viljelystä ja rajan yli tapahtuvasta kaupankäynnistä. Epidemialla onkin tuhoisat vaikutukset ruoantuotantoon ja paikallisiin elinkeinoihin.

UN Women puuttuu tilanteeseen luomalla naisille uusia mahdollisuuksia toimeentulon parantamiseen. Strategiana on mm. linkittää naisjohtoiset taloudet paremmin YK:n ja kansalaisjärjestöjen ruoka-avun jakeluun ja vahvistaa naisyrittäjien mahdollisuutta myydä tuotteitaan turvallisilla ja terveyssertifioiduilla kauppapaikoilla.

UN Women on myös kouluttanut kumppanijärjestöjensä edustajia lisäämään ebola-tietoisuutta eri osissa maata. Koulutus tulee tarpeeseen, sillä ihmisillä ei usein ole oikeaa tietoa taudin ehkäisemisestä ja hoidosta.

Beatrice Joy on yksi koulutukseen osallistuneista naisista. Hänen vastuullaan on puolestaan toimia kouluttajana toisille naisille ja viedä tietoa eteenpäin ruohonjuuritasolla.

”Tämä koulutus oli hyvin hyödyllinen ja opettavainen, koska se vastasi joihinkin epäilyksiimme, joita meillä on ebolan suhteen yhteisössämme. Nyt tiedän, että suolaliuoksessa kylpeminen tai Garnicia Kola –pähkinöiden syöminen ei voi parantaa tai estää viruksen leviämistä”, Beatrice kertoo.

UN Women tukenaan Beatricen kaltaiset naiset voivat pysäyttää tappavan viruksen leviämisen yhteisöissään ja valaa tulevaisuudenuskoa epidemian koettelemissa maissa, joiden toipuminen sisällissodistakin on vielä kesken.