Nepalin talous kasvaa naisten yrittäjyyden ansiosta

Tue UN Womenin työtä tasa-arvoisemman maailman puolesta

Aamunkoitteessa Belaurin kunnassa Koillis-Nepalissa vihannesten lehtien kahina ja vesipumppujen tasainen hurina merkitsevät Nisha Devi Chaudharyn uuden, tuottavan työpäivän alkua. Aiemmin hän oli riippuvainen ulkomailla työskentelevän miehensä rahalähetyksistä, mutta nyt hän viljelee kausivihanneksia, kuten kaalia, chilejä ja tomaatteja, perheensä maatilalla.

Suoritettuaan UN Womenin tukemana vihannesten viljelyn ammattikoulutuksen, hän sai tietoa luonnonmukaisesta viljelystä, tuotteiden markkinoinnista sekä muista maataloustaidoista. Nykyään hän ansaitsee jopa 300 Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa. Hän suunnittelee vuokraavansa lisää maata tilansa laajentamiseksi.

”En enää odota, että raha tulee ulkomailta. Tienaan omalla työlläni ja ruokimme perheeni sillä, mitä viljelen”, hän sanoo ylpeänä.

Chaudharyn tarina ei ole vain henkilökohtainen onnistuminen, vaan se edustaa laajempaa muutosta Nepalissa. Nepalin osallistavan talouskasvun avaimena on yhä enenevässä määrin naisten taloudellinen voimaantuminen. Erityisesti naisten johtamat yritykset ovat tämän muutoksen ytimessä.

Eri puolilla Nepalia naiset vaikuttavat paikallisiin taloudellisiin päätöksiin, muovaavat kuntien suunnitelmia ja ottavat aktiivisesti paikkansa markkinoilla. Belaurissa 16 naisen ryhmä on muuttanut paikalliset olosuhteensa yritystoiminnaksi valmistamalla perinteisiä makeisia ja välipaloja Shova-järven läheisyydessä, osana alueen kasvavaa matkailuelinkeinoa.

”Säästämme kuukausittain ja päätämme yhdessä, miten kasvatamme yritystämme. Tämä ei ole vain tulonhankintaa – tämä on yhteisöllisyyttä ja päätöksentekovaltaa”, kertoo yrittäjä Rita Chaudhary.

Nämä saavutukset kuvastavat niitä rakenteellisia muutoksia, joita UN Women lahjoittajien tuella edistää. Ohjelmassa pyritään vuoden 2026 loppuun mennessä kouluttamaan 1 500 osallistujaa, jotka suorittavat nepalilaisen ammatillisen koulutuksen maatalouden, tekstiilin, käsityötaiteen tai ruokatuotannon aloilla. Koulutusta on täydennetty yritysvalmennuksella, siemenrahoituksella ja avaamalla yhteyksiä markkinoille. Monet näistä naisista tulevat syrjäytetyistä yhteisöistä: dalit-, janajati-, muslimi- ja madhesi-perheistä, tai ovat maahan palaavia entisiä siirtolaisia.

Taloudellisten hyötyjen lisäksi ohjelman tarjoamat mahdollisuudet muuttavat sosiaalisia käytäntöjä ja valtasuhteita sekä perheissä että yhteisöissä. Kun naiset alkavat ansaita ja osallistua perheen tuloihin, he ottavat uusia rooleja päätöksentekijöinä ja yhteisöjohtajina.

”Kun aloin ansaita, sain rohkeutta puhua kotona ja yhteisön kokouksissa. Nyt koen, että ääntäni kuullaan”, kertoo Saraswati Sunar Birendranagarista.

”Tämä oli aikaisemmin paikka, jossa olin kuukautisten aikana eristettynä vanhan perinteen vuoksi”, kertoo Khagisara Acharya Karki Dailekhista. ”Nyt se on paikka, jossa kasvatamme kanoja ja pyöritän liiketoimintaani. Ohjelma ei vain auttanut minua ansaitsemaan omaa rahaani, se auttoi minua jättämään haitallisen käytännön taakseni ja ottamaan tilan takaisin omaan käyttööni.”

Kun naiset nähdään taloudellisina toimijoina, ohjelma vahvistaa heidän taloudellista turvaansa, oikeuksiaan, ja samalla haastaa syvään juurtuneita sukupuolinormeja. Ohjelma on mahdollistanut työvälineiden tarjoamisen paikallisille osuuskunnille, edistänyt digitaalisen talousosaamisen koulutusta sekä tukenut osallistavia suunnitteluprosesseja, joissa naiset eivät ole vain tuensaajia, vaan oman taloudellisen tulevaisuutensa yhteiskehittäjiä.

”Minun ei enää tarvitse pyytää rahaa mieheltäni. Tämä ohjelma on näyttänyt sekä yhteisöllemme että itsellemme, että kun naisille annetaan mahdollisuus, me johdamme.” Nepalilainen majoitusyrittäjä Sushila Tharu.

Ohjelman loputtua vuoden 2026 jälkeen, UN Women Nepal näkee silmissään tulevaisuuden, jossa naisten johtamat yritykset eivät ole poikkeus, vaan talouden kulmakivi.

Lue lisää englanniksi: https://asiapacific.unwomen.org/en/stories/feature-story/2025/06/building-an-inclusive-economy-through-womenled-businesses 

Artikkelin kuva: UN Women / Gagan Thapa