“Lapsemme leikkivät pihalla, kun ohjus lensi heidän päidensä yli rikkoen talomme ikkunat” – Romaniperhe kuvailee kauhua, joka ajoi heidät pakenemaan Ukrainasta.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan yli 10 miljoonaa ihmistä on pakon edessä joutunut jättämään kotinsa etsiäkseen turvapaikkaa. Heistä arviolta 6,5 miljoonaa on maansisäisiä pakolaisia ja lähes 3,5 miljoonaa on paennut Ukrainan rajojen ulkopuolelle. Moldovassa oli 22. maaliskuuta 97 057 ukrainalaispakolaista, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Moldovaan joutui pakenemaan myös kaksitoistahenkinen romaniperhe Arbuzinkan kylästä, Mykolajivin alueelta Ukrainasta.
Yhdessä lastensa ja lähisukulaistensa kanssa Dafina, Albina ja Angela matkustivat kymmenen tunnin matkan tavallisessa viiden hengen henkilöautossa. Albina joutui matkustamaan kahden lapsensa kanssa auton takakontissa.
“En edes käsitä miten selviydyimme tänne saakka, se oli kamalaa”, Dafina kertoo. Hän pakeni Moldovaan 17-vuotiaan poikansa ja 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. “Juhlimme 23. helmikuuta kaksostemme Rustamin ja Arsenin syntymäpäivää. Kävimme kaikessa rauhassa nukkumaan ja seuraavana aamuna siskoni soitti kello kuudelta ja kertoi sodan alkaneen. Minäkin aloin soittaa kaikille sukulaisille. Kokoonnuimme yhteen miettimään mitä tekisimme. Veljeni Kiovasta ei päässyt tulemaan luoksemme. Kulkuyhteydet olivat tuhoutuneet”, Albina kertoo.
Hän nukkui neljän lapsensa kanssa kellarissa kahdeksan päivän ajan, minkä seurauksena hänen lapsensa sairastuivat.
“Meillä kesti kolme päivää tehdä päätös lähtemisestä. Pelkäsimme matkaa, jonka joutuisimme tekemään, mutta jossain kohtaa kuulimme voimakasta tulitusta. Heräsimme viideltä aamulla, vaikka emme oikeastaan edes kunnolla nukkuneet, torkahtelimme vain hetkellisesti. Sitten julistettiin, että tänne hyökättäisiin pian. Lapset tärisivät kauhusta ja tarrautuivat meihin, eivätkä uskaltaneet irrottaa. Ovenkynnyksetkin tärisivät räjähdysten voimasta. Tajusimme, että meidän on lähdettävä, ei olisi muuta vaihtoehtoa. Koska meitä oli jo niin monta, emme voineet ottaa mitään tavaraa mukaan mahtuaksemme autoon. Pakenin itse tohveleissani”, Albina kertoo.
Angela jatkaa: “Päätöksemme lähteä tehtiin hetkenä, jolloin lapsemme leikkivät pihalla ja ohjus lensi heidän päidensä yli rikkoen talomme ikkunat. Lapsemme makasivat pelästyneinä maassa.”
Henkilöllisyyspapereiden puuttuminen rajoitti romaninaisten sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia jo ennen sotaa. Monella ei ole passia tai varallisuutta matkustamiseen. Vaikka Dafina, Albina ja Angela pystyivät perheineen pakenemaan maasta, he kohtasivat matkallaan useita haasteita.
Dafina kertoo seurueen joutuneen muuttamaan reittiään kolmesti matkan aikana, koska teitä oli miinoitettu. Hän kertoo nähneensä matkalla palavan armeijan auton ja tiellä makasi useita kuolleita.
“Yritimme peittää lastemme silmät, jotteivat he joutuisi näkemään sellaista hirveyttä,” hän sanoo.
“Emme tiedä mitä talollemme tapahtui lähdettyämme. Naapurimme talo on tuhottu. Jätimme kaikki tavaramme. Otimme mukaan vain lapsemme. Annoimme kaikki ruokavarat naapureille, koska emme halunneet, että ne menevät hukkaan. Suremme menetettyjä kotejamme. Kodin vaaliminen on ollut elämäntyömme. Olemme onnellisia, että olemme hengissä. Matkalla emme uskoneet selviytyvämme Moldovaan asti. Ehdimme hyvästellä toisemme, koska tiesimme, että mitä tahansa voisi tapahtua minä hetkenä hyvänsä.”
Vaikeudet eivät päättyneet Moldovaan. Juuri kun he saapuivat perille, lapset kuulivat ulkoa äänen ja pelästyivät. He alkoivat välittömästi etsiä suojaa tulitukselta. Nyt he asuvat kahdenkymmenenkahden henkilön taloudessa, koska heidät majoittava perhe on itse kymmenhenkinen.
“Tilanteemme on erittäin huono, meillä ei ole polttopuita, emmekä saaneet lämmitettyä taloamme kahteen päivään. Eilen keräsimme yhteen kaiken, millä taloa voi lämmittää ja kylvetimme lapset. Meillä oli kaikki mitä tarvitsemme kotona Ukrainassa”, Albina suree.
Perhe tarvitsee myös lääkkeitä. Dafinalla on sydänongelmia ja hänen tyttärellään on astma. Albinan äidillä Angelalla on verisyöpä, minkä takia hänellä on hengitysvaikeuksia. Hän tarvitsee kipeästi uutta inhalaattoria, sillä nykyisessä on jäljellä enää 40 annosta.
Syrjinnän, korkean työttömyyden ja heikkojen työllistymismahdollisuuksien takia romaninaisten on vaikea tulla osaksi yhteiskuntaa ja sopeutua. Heillä esiintyy enemmän lukutaidottomuutta ja he ovat vähemmän koulutettuja, mikä usein yhdistyy nuorena solmittuihin avioliittoihin. Sodan vaikutukset kohdistuvat suhteettomasti yhteiskunnallisesti huonommassa asemassa oleviin naisiin ja heikentää heidän asemaansa entisestään.
Tällä hetkellä perhe ei tiedä mitä tehdä. He ovat kiitollisia heidät majoittavalle perheelle – kaukaisille sukulaisilleen – mutta tietävät, ettei tilanne voi jatkua näin loputtomiin. Naiset kertovat haluavansa löytää työtä ja asuinpaikan, jotta he voisivat aloittaa jostakin. Valitettavasti kylässä, jossa he ovat, ei ole työllistymismahdollisuuksia.
Kaikista eniten he toivovat, että he voisivat palata takaisin kotiin ja elää rauhassa.
UN Women kartoittaa tyttöjen ja naisten tarpeita hädän keskellä ja varmistaa, että myös vähemmistöihin kuuluvien naisten ja tyttöjen tarpeet tulevat kuulluiksi. Myös sinä voit auttaa lahjoittamalla hätäapukeräykseemme naisten ja heidän perheidensä tukemiseksi Ukrainassa ja sen naapurimaissa.