Missä on rauha? Pekingin Konferenssin toimintaohjelma muodostaa pohjan myös tämän päivän tasa-arvotyölle
Terhi Nieminen-Mäkynen, VTM, rauhanaktivisti
UN Women Suomen jäsen
Huolimatta kyseenalaistamisista, Pekingissä syyskuussa vuonna 1995 järjestetyssä Naisten IV Kansainvälisessä Konferenssissa ja sen rinnalla järjestetyssä 30 000 ihmisen Kansalaisfoorumissa vallitsi optimismi ja sisarellisuus. Konferenssin hyväksymää 12-kohtaista toimintaohjelmaa voidaan pitää pohjana tämänkin päivän työlle ihmisoikeuksien ja tasa-arvon saavuttamiseksi maailmassa.
Osallistuin Liberaalisen Naisliiton edustajana mutta lähellä sydäntäni oli UNIFEM, jota edusti silloinen Suomen pääsihteeri Eila Alanko. UNIFEM (YK) vietti samanaikaisesti 20-vuotisjuhliaan.
Foorumin päivittäinen täysistunto tarjosi maailmanlaajuiselle yhteisölle vision, jossa tietoisesti maailmaa tarkasteltiin naisten silmin. Esitettiin katsauksia kansalaisuuteen ja poliittiseen osallistumiseen liittyvistä kysymyksistä, militarisoinnin, väkivallan ja köyhyyden vaikutuksista, talouden globalisoitumisesta, teknologisesta vallankumouksesta, yleisen ihmisoikeuksiin liittyvän konservatismin lisääntymisestä sekä rauhan ja turvallisuuden esteistä.
Yksi esimerkki niistä monista erilaisista aktiviteeteista, joita foorumissa järjestettiin, oli 80 teknologiayrityksen, kehitysyhteistyöjärjestön, kansainvälisen verkoston ja naisten ryhmien yhteinen projekti, joka liittyi tieteisiin ja teknologiaan. UNIFEM järjesti näyttelyitä, joiden avulla jaettiin tietoa ja kokemuksia siitä, miten naisten osallistumista tiede- ja teknologia-aloilla voitaisi edistää. Tarkoituksena oli tuoda yhteen ruohonjuuritason naistoimijoita, kehitysyhteistyön ammattilaisia ja projektisuunnittelijoita jakamaan kokemuksia ja parhaita käytäntöjä. Projekti oli hyvin tulevaisuus-orientoitunut, ja ohjasi STEM-alan (Science, Technology, Engineering and Math) kehityssuuntaa.
Foorumin avajaistilaisuudessa, täyden stadionyleisön edessä, tohtori (Hon) Helvi Sipilä, YK:n ensimmäinen naisapulaispääsihteeri, UNIFEMin perustaja sekä vuoden 1975 Mexico Cityn ensimmäisen Kansainvälisen Naisten Konferenssin pääsihteeri, muistutti sen perinnöstä:
“Siellä naiset liittyivät miesten kanssa maailmanlaajuisen politiikan tekemiseen. Siellä päätettiin edistää naisten ja miesten tasa-arvoa ja yhteiskuntien kehitystä kaikkialla maailmassa. Mitä sen jälkeen on tapahtunut: tasa-arvo on lisääntynyt, on alettu ymmärtää, että naiset ovat tärkeitä kansalaisia yhteiskunnan kehittämisessä. Mutta mitä naiset ovat tehneet rauhan hyväksi? Mielestäni – ei mitään. Naiset ovat yhä objekteja, eivät tekijöitä. Tätä ei pidä sietää! Esitän nyt, että aloitamme tehdä realistisia, vakavia ja kestäviä suunnitelmia rauhan rakentamiseksi ja suojelemiseksi maailmassa.”
Helvi Sipilä
Tämä puhe käynnisti YK:ssa toimet naisten aktivoimiseksi rauhantyöhön. Vuonna 2000 Turvaneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 ”Naiset, Rauha, Turvallisuus”. Vuonna 2002 UNIFEMin toimesta Elisabeth Rehn ja Ellen Johnson Sirleaf laativat laajan raportin ”Aseellisten konfliktien vaikutus naisiin ja naisten rooli rauhanrakentamisessa”. YK:n jäsenmaita kehotettiin laatimaan kansalliset toimintaohjelmat. Vuonna 2006 Suomi yhdessä muutaman maan kanssa teki tämän ensimmäisenä. Nyt Suomella on jo kolmas ohjelma käytössä.
Neljännesvuosisata Pekingin konferenssin jälkeen, Helvi Sipilän viesti on yhä ajankohtainen.