Naiset konflikteissa ja pakolaisina – Suomen 1325-verkoston varapuheenjohtaja Elisa Tarnaala ja jäsen Outi Perähuhta peräänkuuluttavat paikallisten naisjärjestöjen tukemista ja työn seurantaa

Kriisit ja konfliktit ovat uhkaavia kaikille niitä koskettaville henkilöille sukupuolesta riippumatta, mutta usein niihin liittyy erityisen suuria uhkia naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksille, terveydelle ja turvallisuudelle. Kriisi- ja konfliktitilanteissa ilmenevien ihmisoikeusloukkausten ja väkivaltarikosten uhreiksi joutuu suhteellisesti enemmän naisia ja tyttöjä.  

Haastattelimme Suomen 1325-verkoston varapuheenjohtajaa Elisa Tarnaalaa (CMI) ja verkoston jäsentä Outi Perähuhtaa (Suomen Pakolaisapu) naisten asemasta konflikteissa ja pakolaisina. Sekä Tarnaala että Perähuhta osallistuvat Suomen 1325-verkoston jäseninä Suomen neljännen kansallisen Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman suunnitteluun. Verkosto esittää, että neljännessä kansallisessa 1325-toimintaohjelmassa Suomi vahvistaisi naisten ja tyttöjen sekä kansalaisyhteiskuntatoimijoiden suojelua, mikä on edellytys myös naisten ja tyttöjen mahdollisuuksille osallistua rauhanprosesseihin ja yhteiskuntien rakennukseen laajemminkin.

Mikä tekee naisten ja tyttöjen asemasta erityisen haavoittuvan konflikteissa? 

Naisiin ja tyttöihin kohdistuvien uhkien taustalla on heidän heikompi yhteiskunnallinen asemansa miehiin nähden.  

”Naisten ja tyttöjen asema on yleisesti yhteiskunnassa haavoittuva. Konflikti ei sinänsä muuta tilannetta, vaan pahentaa sitä. Konflikti ei itsessään ole se määräävä tekijä, vaan lähinnä monien oikeuksien puuttuminen laajemmin yhteiskunnassa”, Tarnaala täsmentää.  

Outi Perähuhta muistuttaa, että sotien raakuus saa ihmiset usein toimimaan paljon väkivaltaisemmin kuin rauhan aikana, ”Sota ikään kuin oikeuttaa teot – viholliselle on helpompi tehdä ns. mitä vaan.” Perähuhta mainitsee myös, että naisiin kohdistuva väkivalta voi olla osa sotataktiikkaa.

“Esimerkiksi raiskaukset eivät lamauta vain naisia, vaan aiheuttavat joissain kulttuureissa hylkäämisen myös oman aviomiehen puolelta. Tämän ”tehokkuutensa” vuoksi sitä myös käytetään sotataktiikkana.”

Kokemansa väkivallan ja turvattomuuden takia moni nainen ja tyttö joutuu pakenemaan kotiseudultaan ja etsimään turvapaikkaa muualta. Suurin osa kaikista pakolaisista jää kuitenkin lähtömaansa naapurimaihin, ja vain pieni osa jatkaa pakoa kauemmas, kuten Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan. Yhtä lailla yleistä on, että naispakolaiset eivät edes poistu kotimaansa rajojen ulkopuolelle vaan siirtyvät muualle saman valtion sisällä maansisäisinä pakolaisina (Internally displaced person IDP). Maansisäisiä pakolaisia on arviolta noin puolet kaikista pakolaisista.  

Mikäli nainen joutuu pakenemaan yksin tai lasten kanssa hän on usein haavoittuvampi väkivallalle ja hyväksikäytölle koska miehen tuoma suoja puuttuu. “Useissa konfliktimaissa naiset ovat sekä sosiaalisesti että kulttuurisesti miesten suojaamia minkä vuoksi yksinäinen nainen on usein huomattavasti haavoittuvampi kuin yksinäinen mies,” Perähuhta toteaa. 

”Konfliktissa ja uudessa kotimaassa säilyvät osittain samat haasteet kuin konfliktitilanteissa, erityisesti mikäli nainen on yksin tai lasten kanssa. Käytännön vastuunkanto lapsista sekä ruuan että koulutuksen osalta on naisten harteilla.” 

Hän muistuttaa, että kehittyvissä maissa peruspalvelut ovat alirahoitettuja, eikä saatavilla oleva apu usein riitä kattamaan perustarpeita.

“Pakolaisten taloudellista ja sosiaalista tilannetta heikentävät myös mm. vieras kieli, vähäinen koulutus ja lukutaidottomuus sekä sosiaalisten turvaverkostojen puuttuminen tai heikkous, mikä hankaloittaa avun suunnitelmallista hyödyntämistä.”

”Samat tekijät vaikuttavat myös parisuhteessa oleviin pakolaisnaisiin. Arjen taloudelliset haasteet ja myös miesten post-traumaattinen tila aiheuttaa helposti perheen sisäisiä ristiriitoja ja väkivaltaa,” Perähuhta kertoo. 

Vaikka pakolaisnaisten ja -tyttöjen tilanne onkin usein karu, Perähuhta korostaa, että useilla pakolaisilla on todella hyvä resilienssi ja kantokyky.  

”Pakolaisuudessa myös opitaan usein uusia toimintatapoja ja altistutaan uusiin tilanteisiin, joissa ihmisen usein piilossa olleet eri kyvyt tulevat esiin. Tämä on positiivinen, vaikka pienempi puoli pakolaisuutta”, Perähuhta toteaa. 

Sopeutuminen uuteen ympäristöön riippuu kuitenkin paljon henkilön taustasta ja koetusta traumasta sekä tukitoimintaan ohjatusta rahoituksesta. 

 

Millaista kehitystä naisten asemassa konflikteissa on tapahtunut viime vuosikymmeninä?  

Perähuhta toteaa, ettei lähtömaiden tilanteissa ole havaittavissa selkeää muutosta parempaan. “Positiivista kehitystä ei ole juuri ollut havaittavissa esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta tai Etelä-Sudanista lähteneillä pakolaisilla. Naisiin kohdistuva väkivalta on ollut näillä alueilla osa sotataktikkaa.” 

Tarnaala suhtautuu asiaan hieman kahtiajakoisesti todeten ”on niitä, jotka vahvasti tuovat esille sitä kuinka paljon asiat ovat menneet eteenpäin, sitten on toisia, jotka sanovat, että kaikki on ollut juhlapuheen tasolla, että mikään ei ole mennyt eteenpäin.”  

”Tämän 1325-päätöslauselman jälkeen on tapahtunut paljon”, hän kuitenkin jatkaa.

”On aivan täysin totta, että työn toimeenpano laahaa, eikä kaikkea luvattua ole laitettu käytäntöön. Kuitenkin täytyy myös ymmärtää, että asenteiden muutos on aina hirveän hidasta.” 

Se, että naisten ja tyttöjen asema ja rooli huomioitaisiin konflikteissa ja rauhanrakennuksessa yleisesti, ei ole vielä normi.

 

Millaisilla toimilla naisten ja tyttöjen asemaa voitaisiin parantaa konflikteissa tehokkaimmin?  

Molemmat korostavat yhteiskunnallisten ja valtiollisten rakenteiden vahvistamista kohdemaissa. Perähuhta korostaa erityisesti koulutuksen tärkeyttä. 

”Koulutuksella on itsetuntoa vahvistava vaikutus, joka osaltaan vähentää uhriutumista sekä edistää uuteen kotimaahan sopeutumista. Naisten koulutuksella on koko perheen toimeentuloa, terveyttä ja ravitsemusta edistävä vaikutus.”  

Saharan eteläpuolella naisista 50 prosenttia on luku- ja kirjoitustaidottomia, ja erityisesti useissa konfliktimaissa luvut voivat olla huomattavasti korkeampia. Lukutaidottomuus on usein yhteydessä köyhyyteen ja haavoittuvuuteen, jotka altistavat naiset riskeille, erityisesti pakolaisuudessa. 

“Perusopetus ja tietty taloudellinen voimaantuminen tai asema ovat usein edellytyksiä naisten merkitykselliselle osallistumiselle sekä rauhantyöhön, kansalaisjärjestöjen toimintaan että poliittiselle vaikuttamiselle. “ 

Tarnaala toivoo, että naisten aktiivista osallistumista poliittiseen päätöksentekoon tuetaan enemmän. 

”Naisjärjestöjä ja naispolitiikkoja pitää tukea. Kaikki naispoliitikot eivät toki välttämättä ole yhtään sukupuolisensitiivisiä, ja tietenkin sukupuoli on laajempi kysymys, mutta varsinkin tämän hetken konflikteissa nimenomaan naisjärjestöt organisoivat ihmisiä lähtemään kaduille vastustamaan diktatuuria tai sotaa uhmaten kaikkia mahdollisia turvallisuusriskejä, joita heihin voi kohdistua.”  

Tarnaala peräänkuuluttaa myös 1325-päätöslauselman mukaisten kansallisten toimintaohjelmien toteutumisen seurannan tärkeyttä. 

”Valtioiden, jotka ovat tämän 1325-agendan takana pitää vaatia näyttöä siitä, että nämä hallitukset, aseelliset toimijat, armeijat ja aseelliset järjestöt konfliktimaissa todella toimeenpanevat sen, mitä on sovittu tai mistä on puhuttu, vastuuta näiden toteutumisesta ei voi siirtää yksin kansalaisjärjestöille ja paikallistoimijoille.” 

 

Mikä on sitten Suomen rooli konfliktien ratkaisussa ja rauhanrakentamisessa?  

Tarnaala valottaa, että rahoituksen ja kehityksen seuranta on yksinkertaisempaa, kun rahoitus tapahtuu kahden kansallisen tahon välillä, valtiolliselta taholta toiselle. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa tukea kehitysyhteistyötä ja rauhanrakennusta, vaan Suomi vaikuttaa myös osana kansainvälisiä yhteisöjä, kuten YK:ta. Tällaisissa tapauksissa on haasteellisempaa seurata yksittäisten tavoitteiden toteutumista.  

”Suomen on tärkeää vaatia sitä näyttöä. Kyse ei ole vain rahoituksesta ja budjeteista, vaan siitä, että esille tulee oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Silloin se näkyy enemmän kansainvälisellä tasolla”. 

Suomen 1325-verkosto kannustaa Suomea olemaan kunnianhimoisempi neljännessä kansallisessa Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelmassaan. Myös Suomen työn toimeenpanon seurantaa ja arviointia on vahvistettava. Naiset, rauha ja turvallisuus -kysymysten tulee näkyä Suomen kaikessa politiikassa ja oman maan työssä, ei vain ulkopolitiikassa ja kehitysyhteistyössä. 

 

Suomen 1325-verkosto on kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja asiantuntijoiden yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on edistää YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 toimeenpanoa. Verkostoa hallinnoi ja koordinoi UN Women Suomi ulkoministeriön tuella. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan verkostoon ja tekemään vaikuttamistyötä naisten aseman parantamiseksi rauhanprosesseissa, hae mukaan lomakkeen kautta täältä. Verkosto toivottaa tervetulleeksi niin uudet järjestö-, tutkija- kuin yksittäiset asiantuntijajäsenetkin!  

 

Kuva: UN Women/ Christopher Herwig