YK:n alipääsihteeri ja UN Womenin pääjohtaja Sima Bahous YK:n turvallisuusneuvostolle: Afganistanin naiset johtavat muutosta, jota he tarvitsevat

5.10.2023

Auta Afganistanin tyttöjä ja naisia

“Kuunnelkaa heitä, sijoittakaa heihin, ottakaa heidät mukaan – meidän on tuettava Afganistanin naisia kaikin tavoin.” UN Womenin pääjohtaja Sima Bahous YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa Afganistanin tilanteesta YK:n päämajassa 26. syyskuuta 2023. 

Siitä lähtien kun Taliban valtasi Kabulin yli kaksi vuotta sitten, on turvallisuusneuvosto hyväksynyt useita päätöslauselmia, joissa tuomitaan ne monet muodot, joilla afgaanisia naisia ja tyttöjä sorretaan.  

Turvallisuusneuvosto on myös kuullut suoraan 13 afgaaninaista, joista suurin osa puhui tässä salissa maanpaossa, mihin aivan liian monet heistä on pakotettu.  

Heidän viestinsä meille siitä, mitä afgaaninaiset haluavat, missä tahansa he ovatkin, on sama kuin kaikkien naisten toive: oikeus elää vapaasti, tasa-arvoisesti, ja tulla kunnioitetuksi.  

Viimeisen vuoden aikana UN Women on tehnyt yhteistyötä YK:n Afganistanin avustusoperaatio UNAMA:n ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n kanssa säännöllisesti kuullakseen afgaaninaisia maan sisällä ja pyrkiäkseen asettamaan naiset kansainvälisen päätöksenteon keskiöön, kuten naiset, rauha ja turvallisuus -agendamme edellyttää. 

Vuoden viimeisen neljänneksen aikana naiset kertoivat meille jälleen kerran, että pääsy koulutukseen on edelleen heidän korkein prioriteettinsa.  

Yli neljä viidestä nuoresta naisesta ja tytöstä, joiden pitäisi olla koulussa, eivät pääse sinne, sillä koulunkäynti on heiltä kielletty. 

Tämän vaikutusta elämänkaareen ei voi aliarvioida. 

Se ei vaikuta vain niihin naisiin ja tyttöihin, jotka jäävät koulutuksen ulkopuolelle, vaan myös heidän perheisiinsä ja yhteisöihinsä.  

Vaikka monet Afganistanissa asuvien naisten vaatimuksista ovat pysyneet samoina, on kolme merkittävää muutosta, jotka vaativat kiireellistä huomiota. 

Ensinnäkin naisten vaikutusvalta päätöksenteossa on kutistunut dramaattisesti, eikä pelkästään kansallisella ja maakuntatasolla. 

Yhteisöissä, perheessä ja kotitalouksissa naiset näkevät päätöksentekotilojensa ja valtuuksiensa rajun supistumisen, mutta kotitalouden päätöksentekoa ympäröivä tila on kutistunut eniten.  

Tämä johtuu kasvavasta köyhyydestä, naisten taloudellisten panostusten vähenemisestä, Talibanin asettamista hyperpatriarkaalisista sukupuolinormeista ja naisten kasvavasta eristyneisyydestä. 

Konsultaatioidemme aikana vain 22 prosenttia naisista ilmoitti tapaavansa muita naisia perheensä ulkopuolella vähintään kerran viikossa, ja suurin osa ilmoitti suhteidensa huonontuneen heidän muiden perheenjäsenten ja yhteisöjen jäsenten kanssa.  

Tämä vaarantaa naisten mielenterveyden ja lisää sukupuoleen perustuvan väkivallan riskiä. 

Toiseksi naiset kertovat meille, että heidän elämäänsä kohdistuvia alati lisääntyviä rajoituksia noudatetaan yhä useammin ja ankarammin. Myös miespuoliset perheenjäsenet ylläpitävät näitä rajoituksia, sillä Taliban pitää heitä vastuullisina noudattamaan heidän määräyksiään. 

Näiden jatkuvien rajoitusten myötä näemme muun muassa lapsiavioliittojen ja lapsityövoiman lisääntymisen. 

Kolmanneksi, kun vuosi sitten turvallisuuden ja suojelun parantaminen, erityisesti työssäkäyville naisille, oli toiseksi kiireellisin prioriteetti, se on nyt korvattu mielenterveyden turvaamisella. 

Naisten työllisyyden osuuden jatkaessa laskemistaan 90 prosenttia nuorista naisista ilmoittaa huonosta tai erittäin huonosta mielenterveydestä, ja itsemurhat ja itsemurha-ajatukset ovat yleisiä.  

He kertovat olevansa pimeydessä eläviä vankeja, ilman toivoa tai tulevaisuutta.  

Kuten YK:n pääsihteeriä edustava erityisedustaja Otunbayeva sanoi, naiset kertovat, että heidän poissaolonsa julkisesta elämästä johtuu jatkuvasta pelosta, että joutuu väkivaltaisen kuoleman kohteeksi. 

Afganistanissa naiset vaativat kansainvälistä yhteisöä tarjoamaan heille tilan neuvotella viranomaisten kanssa sen sijaan, että kansainväliset toimijat tapaisivat Talibanin ilman naisia. He myös vaativat kansainvälistä yhteisöä jatkamaan Talibanin painostusta, mukaan lukien sanktioitä käyttämällä, sekä Talebanin hallinnon tunnustamatta jättämistä. 

Konsultoiduista naisista 46 prosenttia katsoo, ettei tunnustamista pitäisi tapahtua missään olosuhteissa, ja 50 prosenttia katsoo, että se pitäisi myöntää vasta, kun Taliban lopettaa naisten koulutukseen, työllisyyteen ja osallistumiseen liittyvät ihmisoikeusloukkaukset osana osallistavaa hallitusta. 

Edellisen kerran kun turvallisuusneuvosto kokoontui Afganistanin asioista, kerrottiin, että naisten oikeuksia rajoittavia määräyksiä ja säädöksiä oli yli 50 kappaletta. Sen jälkeen niitä on lisätty. 

Köyhien perheiden määrä on lähes kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Yli kaksi kolmasosaa afganistanilaisista tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen.  

Kaksikymmentä miljoonaa ihmistä ovat kohtaamassa äkillisen nälänhädän, ja enemmistö heistä on naisia ja tyttöjä. Kotitalousvelka on kasvanut kuusinkertaiseksi. 

Talibanin jatkuvat hyökkäykset naisten oikeuksia vastaan pahentavat tilannetta, ajavat naisia pois työstä ja mahdollisuuksista ansaita tuloja, sekä estävät heitä saamasta koulutusta, jota he tarvitsevat osallistuakseen Afganistanin tulevaisuuteen. 

Arvioidaan, että naisten työllisyys on laskenut 25 prosenttia Talibanin ottaessa vallan, verrattuna 7 prosenttiin laskuun miesten osalta – ja nämä arviot ovat ajalta ennen vuotta 2022, jonka jälkeen on annettu monia uusia kieltoja, jotka ovat estäneet kymmeniä tuhansia naisia työskentelemästä kansalaisjärjestöissä ja YK-järjestöissä.  

Kauneussalonkien sulkemisen myötä edessä on myös 60 000 työpaikan menetys. 

Näiden määräysten kustannukset Afganistanille ovat noin miljardi dollaria vuodessa, ja tämä summa vain kasvaa. 

Meidän on löydettävä yhdessä eteenpäin vievä tie, johdettuna naisten äänistä ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteista. 

Olemme liian usein ohittaneet heidän äänensä menneisyydessä. 

Afganistanin naiset suljettiin pois 80 prosentista rauhanneuvotteluja vuosina 2005–2020.  

Dohan sopimuksesta vuonna 2020 käydyt neuvottelut sulkivat afganistanilaiset naiset pois eivätkä sisältäneet yhtään viittausta naisten oikeuksiin tai niiden suojelemiseen. 

Nämä epäonnistumiset olivat osa sitä, mikä toi meidät tähän pisteeseen. 

Menneisyydessä on paljon esimerkkejä naisten laiminlyönnistä tai sivuuttamisesta; nykyisyys on täynnä seurauksia.  

Siksi tulevaisuuden on keskityttävä naisten kuuntelemiseen, naisiin sijoittamiseen ja heihin tukemiseen, sekä naisten mukaan ottamiseen. 

Afganistanin naiset johtavat muutosta, jota he tarvitsevat.  

He löytävät tapoja puhua, kouluttaa itseään, ansaita tuloja ja auttaa muita. He ovat tehneet sen aiemmin, ja he tekevät sen uudelleen.  

Meidän tehtävämme on kuunnella ja tukea heitä ja löytää afganistanilaisille naisille tiloja neuvotella valtaapitävien viranomaisten kanssa. Meidän on huolehdittava siitä, että kun tapaamme valtaapitäviä viranomaisia, delegaatioissamme on mukana afgaaninaisia. Meidän on käytettävä kaikkia työkaluja laatikossamme, saadaksemme heidät pois pimeydestä. 

Se tarkoittaa myös rahan sijoittamista afgaaninaisten ja naisjohtoisten yritysten ja  heidän johtamiensa järjestöjen tukemiseen.  

77 prosenttia naisten järjestöistä ei saanut rahoitusta vuonna 2022.  

Tätä emme voi hyväksyä. Afganistanin naiset toimivat rohkeasti ja luovasti. He avaavat salaisia kouluja tytöille, ja tytöt pukeutuvat poikien vaatteisiin voidakseen käydä koulua. Lahjoittajat voivat myös löytää innovatiivisia tapoja tavoittaa naisia ja tyttöjä, mukaan lukien verkkoalustat, radio, käteisapu, stipendit ja turvalliset siirtymisvaihtoehdot. 

Jätän teille kolme lopullista suositusta. 

Ensinnäkin suosittelemme, että turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1988 mukaisesti perustettu komitea järjestää omistetun istunnon siitä, millaisen roolin komitea voi ottaa vastatakseen naisten oikeuksien loukkauksiin Afganistanissa, mukaan lukien kuulemalla afgaaninaisia ja naisten oikeuksien asiantuntijoita suoraan, päivittämällä listauskriteerejä ja käyttämällä kaikkia komitean käytettävissä olevia työkaluja. 

Toiseksi meidän on harkittava niitä viestejä, joita lähetämme, kun määrittelemme Afganistanin tilanteen puhtaasti tai yksinomaan humanitaariseksi kriisiksi.  

Se ei ole sitä.  

Se on talouskriisi, se on mielenterveyskriisi, se on kehityskriisi ja paljon muuta. Ja se, mikä yhdistää näitä eri näkökohtia, on taustalla oleva naisten oikeuksien kriisi. Tämän on oltava ensisijainen linssi, jonka kautta ymmärrämme, mitä tapahtuu ja mitä meidän on tehtävä. 

Kolmanneksi, pyydämme teitä antamaan täyden tukenne kansainväliselle hallitusten väliselle prosessille, jotta sukupuoleen perustuva apartheid saadaan sisällytettyä kansainväliseen lakiin.  

Kansainvälisen yhteisön käytössä olevat työkalut eivät ole toimivat vastaamaan massiiviseen, valtion tukemaan sukupuolisyrjintään. Tämä systemaattinen ja suunniteltu hyökkäys naisten oikeuksia vastaan on perusta Talibanin näkemykselle valtiosta ja yhteiskunnasta, ja sen on oltava nimetty, määritelty ja kielletty globaaleissa normeissamme, jotta voimme reagoida asianmukaisesti. 

Kansainvälisenä naisten päivänä tänä vuonna kutsuitte rohkean afgaaninaisen aktivistin, Zubaida Akbarin, keskustelemaan kanssanne.  

Hän kertoi teille sen, mitä afgaaninaiset kertoivat minulle ollessani tammikuussa Afganistanissa ja mitä afgaaninaiset, joihin olen tavannut täällä yleiskokouksen aikana, ovat toistaneet: jos ette puolusta naisten oikeuksia täällä, teillä ei ole uskottavuutta tehdä niin missään muuallakaan. 

 Zubaida Akbar oli oikeassa. Maailma seuraa. Jossain paikoissa se seuraa tuomiten, mutta toisissa paikoissa se seuraa matkien, kun muut maat ja konfliktin osapuolet pyrkivät toistamaan niitä loukkauksia, joita Taliban on aiheuttanut naisille. Monikansallinen järjestelmä on koetuksella. Emme yksinkertaisesti voi jättää sinne näitä puutteita, emmekä saa antaa periksi.  

Kiitos. 

Alkuperäinen englanninkielinen lausunto täällä.

Artikkelikuva: Sayed Habib Bidell/UN Women