Mahbouba Serajin sanoin: “Me olemme toivo, me olemme voima, joka pitää Afganistanin koossa”
Kuvassa Mahbouba Seraj, yksi maailman tunnetuimmista naistenoikeusaktivisteista, UN Womenin kanssa järjestetyssä kokouksessa, jossa käsiteltiin naiskeskeistä toimintaa humanitaarisen kriisin ratkaisemiseksi. Kabul, Afganistan, tammikuu 2022. Kuva: UN Women/Olguta Anghel.
Nimeni on Mahbouba Seraj, olen 74-vuotias. Olen aktivisti ja naisten oikeuksien puolustaja ja asun Afganistanissa. Olen koulutukseltani historioitsija, ja viimeisten 12 kuukauden ajan olen päättänyt jäädä Afganistaniin nähdäkseni, mitä maalleni ja sen kansalle tapahtuu, ja työskennelläkseni paremman Afganistanin puolesta – sellaisen Afganistanin, joka kuuluu meille kaikille.
Elokuun 15. päivänä 2021 olin Afganistanissa toimistossani. Todistin kaiken siitä hetkestä lähtien, kun se tapahtui. Ensimmäiset yöt ja päivät olivat erityisen kauheita. Afganistan oli muuttumassa kaaokseksi – ihmisiä juoksi kaikkialle, toimistoja suljettiin. Kaikki tapahtui silmieni edessä: 24 tunnissa demokratia, jonka eteen olimme tehneet töitä 20 vuotta, mureni. Ensimmäinen ajatukseni oli: mitä tapahtuu Afganistanin naisille? Mitä me aiomme tehdä? Elokuun 15. päivä oli päivä, jolloin Afganistanin naisista tuli yhteiskunnassa vähempiarvoisia ihmisiä, päivä, jolloin tiesimme, ettei naisten oikeuksille ollut enää sijaa missään.
Ensimmäinen ajatukseni oli: mitä tapahtuu Afganistanin naisille?
Olen joutunut elämäni aikana kerran lähtemään maastani, vuonna 1978. Olin nuori, minulla oli paljon energiaa ja halusin jäädä Afganistaniin, mutta silloin valtaa pitäneiden tahojen vuoksi minun oli lähdettävä. Tällä kertaa tilanne oli erilainen – nyt olen Afganistanin ja Yhdysvaltain kansalainen. Minusta tuntui, ettei ollut aika lähteä Afganistanista, jättää sisareni, jättää kaikki, joita rakastin ja joista välitin. Tiesin, ettei heillä ollut mitään muuta. Ajattelin, että läsnäoloni antaisi heille voimaa – siksi päätin jäädä; päätin, etten olisi taas pakolainen.
Olen myös aina halunnut olla silminnäkijä – merkittävä osa Afganistanin historiasta on tapahtunut silmieni edessä. Olen 74-vuotias; olen nähnyt kauneutta ja katastrofeja, saavutuksia ja tuhoa ja kaikkea siltä väliltä. Halusin jäädä muistuttamaan kaikkia siitä, että kuten kaikki muukin historiassa, tämäkin menee ohi.
Afganistanilaisten naisten elämä on kääntynyt 180 astetta. Kun näin demokratian, jonka eteen olemme tehneet niin kovasti töitä viimeisten 20 vuoden aikana, katoavan, samalla katosi myös työ, jota afganistanilaisina naisina teimme maamme hyväksi. Afganistanin naiset pyyhittiin pois. Ensin he olivat osa yhteiskuntaa, he tekivät töitä, olivat mukana kaikilla elämän osa-alueilla lääkäreinä, tuomareina, sairaanhoitajina, insinööreinä, naisina, jotka hoitivat virkoja – ja sitten heidät pyyhittiin olemattomiin. Heiltä vietiin kaikki, mitä heillä oli, jopa perusoikeus käydä lukiota. Se on minulle osoitus siitä, että he eivät halua meidän olevan olemassa. Veljemme eivät auta meitä; meidät on jätetty yksin, ja olemme kuolemassa sukupuuttoon.
Afganistanin naiset ovat maailman kekseliäimpiä ja vahvimpia naisia: heidän sietokykynsä on horjumaton. Työtä on kuitenkin tehty paljon, ja joka kerta meidän on aloitettava aina uudelleen nollasta – ja tämä on se, mikä tappaa meidät täysin. Mutta meidän on tehtävä, mitä meidän on tehtävä, ja me aiomme tehdä sen. Se, että he eivät halua meidän olevan olemassa, ei tarkoita, että me lopetamme, koska me olemme olemassa ja olemme täällä. Aiomme tehdä kaiken, mikä on mahdollista. Ja maailma seisoo rinnallamme – maailma ei ole luopunut meistä. Me saamme apua: UN Women tukee minua esimerkiksi Kabulissa sijaitsevan keskuksen johtamisessa. Afgaaninaiset ympäri maailmaa auttavat; naispuoliset ystävämme ympäri maailmaa auttavat.
Haluan tehdä yhden asian hyvin selväksi: se, mitä Afganistanin naisille tapahtuu, voi tapahtua missä tahansa. Roe v. Wade tuhosi vuosien edistyksen ja vei naisilta oikeuden omaan kehoonsa. Naisilta viedään heidän oikeutensa kaikkialla, ja jos emme ole varovaisia, niin käy kaikille maailman naisille.
Jokainen nainen Afganistanissa tekee jotakin uskomatonta – vain pysymällä hengissä, ruokkimalla perheensä ja pitämällä yllä toivoa siitä, että ehkä jonain päivänä asiat järjestyvät. Olen vaikuttunut jokaisesta afganistanilaisesta naisesta: niistä, jotka ovat maan sisällä, ja niistä, jotka ovat maan ulkopuolella sydämensä särkyneinä ja jotka itkevät yötä päivää, kun heidän työtään, kaikkea, mitä he ovat rakentaneet ja minkä puolesta olemme taistelleet, puretaan päivä päivältä.
Maailman on katsottava meitä Afganistanin naisina, ei vain toisen luokan kansalaisina jossain. Olemme kansalaisia maassa, johon on kohdistunut paljon vääryyksiä. Maailma tuntee meidät. Viimeisten 20 vuoden aikana olemme osoittaneet maailmalle, keitä olemme. Auttakaa meitä nousemaan jälleen ylös. Auttakaa niitä naisia, jotka ovat jääneet puolustamaan oikeuksiaan Afganistaniin. Auttakaa naisia, jotka eivät voi enää elää Afganistanissa, jotta he voivat lähteä ja nousta ylös Afganistanin ulkopuolella. Maailman ei pitäisi ajatella, että he antavat meille murusia – seisokaa takanamme, vierellämme, ja katsokaa, mitä voimme tehdä.
Me olemme toivo, me olemme voima, joka pitää Afganistanin koossa. Tehdään se, mutta tehdään se nyt kaikella sielulla, sydämellä ja järjellä, mitä se vaatii. Maailman pitäisi antaa meille se kunnioitus, jonka todella ansaitsemme. Me ojennamme kätemme ja pyydämme teitä auttamaan meitä.
On ollut aikoja, jolloin maailma on mennyt pimeisiin ja huonoihin aikoihin, jolloin luulimme, että aurinko ei enää koskaan nouse. Mutta mikään ei kestä ikuisesti – tähän filosofiaan uskon koko sydämestäni. Olen toiveikas, minun on oltava. Minulla on paljon toivoa paremmasta Afganistanista, Afganistanista, joka kuuluu kansalleen, meille kaikille.
Jonain päivänä en ole enää täällä, mutta toivon maailmalle, että nuoret rohkeat naiset ympäri maailmaa kertovat tarinani ja kasvattavat sukupolvia ja sukupolvia naisia, jotka puhuvat ääneen, kuten minä puhuin, vuosisatojen ajan.
UN Women on paikan päällä Afganistanissa tukemassa afganistanilaisia naisia ja tyttöjä joka päivä. Maassa toteutettavan strategiamme keskiössä on panostaminen naisiin – niin väkivallasta selviytyneiden naisten tukemisen lisääminen maakunnissa, joissa emme ole koskaan aiemmin olleet, humanitaaristen avustustyöntekijöiden tukeminen keskeisten palvelujen tarjoamisessa kuin alkupääoman tarjoaminen naisjohtoisille yrityksille. Keskeistä työssämme on edelleen Afganistanin naisliikkeen jälleenrakentaminen.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin englanniksi 12.8.2022 ja on luettavissa täällä