“Tarvitsemme välitöntä humanitaarista tulitaukoa” — YK-järjestöjen välisen humanitaarisista asioista vastaavan komitean johtajien lausunto tilanteesta Israelissa ja miehitetyillä Palestiinalaisalueilla
NEW YORK/GENEVE/ROOMA, 5. marraskuuta 2023
Lähes kuukauden ajan maailma on seurannut tilannetta Israelissa ja Palestiinan miehitetyllä alueella kauhun vallassa ja järkyttyneenä menetettyjen ihmishenkien ja rikki revittyjen elämien lukumäärän kasvusta.
Israelissa noin 1400 ihmistä on tapettu ja tuhansia loukkaantunut Israelin viranomaisten mukaan. Yli 200 ihmistä, mukaan lukien lapsia, on otettu panttivangeiksi. Jatkuvat rakettihyökkäykset traumatisoivat perheitä. Kymmeniätuhansia ihmisiä on joutunut siirtymään kodeistaan. Tämä on kauhistuttavaa.
Mutta Gazassa tapahtuneet lisääntyvät siviilien tappamiset, kuten myös 2,2 miljoonan palestiinalaisen eristäminen ruoasta, vedestä, lääkkeistä, sähköstä ja polttoaineesta, on epäinhimillistä.
Gazassa terveysministeriön mukaan lähes 9500 ihmistä on tapettu, mukaan lukien 3900 lasta ja yli 2400 naista. Yli 23 000 loukkaantunutta tarvitsee välitöntä hoitoa ylikuormitetuissa sairaaloissa.
Koko väestö on piiritetty ja hyökkäysten kohteena, eikä heille sallita selviytymisen kannalta välttämättömiä tarvikkeita ja palveluita. Heitä pommitetaan kodeissaan, suojissa, sairaaloissa ja jumalanpalveluspaikoissa. Tämä on mahdotonta hyväksyä.
Raporttien mukaan terveydenhuoltoon on kohdistunut yli 100 hyökkäystä.
Lokakuun 7. päivän jälkeen lukuisia avustustyöntekijöitä on kuollut, mukaan lukien 88 UNRWA:n kollegaa. Tämä on YK:n historiassa suurin yhden konfliktin aikana rekisteröityjen uhrien määrä.
Pyydämme jälleen osapuolia kunnioittamaan kaikkia velvoitteitaan kansainvälisen humanitaarisen ja ihmisoikeuslain mukaisesti.
Toistamme vetoomuksemme kaikkien panttivankeina pidettyjen siviilien välittömästä ja ehdottomasta vapauttamisesta.
Siviilejä ja siviileille elintärkeää infrastruktuuria, mukaan lukien sairaaloita, suojia ja kouluja, on suojeltava.
Enemmän apua – ruokaa, vettä, lääkkeitä ja polttoainetta – on saatava turvallisesti ja nopeasti Gazaan, ja se on toimitettava tarpeessa oleville, erityisesti naisille ja lapsille, missä tahansa he ovat.
Tarvitsemme välitöntä humanitaarista tulitaukoa. On kulunut 30 päivää.
Tämä riittää. Tämän on loputtava nyt.
Allekirjoittajat:
- Martin Griffiths, YK:n humanitaarisen avun johtaja ja humanitaaristen asioiden varapääsihteeri, YK:n humanitaaristen asiain koordinointitoimisto OCHA
- Sima Bahous, YK:n alipääsihteeri ja pääjohtaja, UN Women
- Sofia Sprechmann Sineiro, pääsihteeri, CARE International
- Jane Backhurst, hallituksen puheenjohtaja, ICVA Board (Christian Aid)
- Jamie Munn, pääjohtaja, Executive Director, International Council of Voluntary Agencies (ICVA)
- Anne Goddard, toimitusjohtaja ja presidentti (virkaatekevä), InterAction
- Amy E. Pope, pääjohtaja, Director General, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM
- Tjada D’Oyen McKenna, toimitusjohtaja, Mercy Corps
- Volker Türk, YK:n ihmisoikeusvaltuutettu (OHCHR)
- Janti Soeripto, presidentti ja toiminnanjohtaja, Pelastakaa lapset
- Paula Gaviria Betancur, YK:n erityisraportoija sisäisten pakolaisten ihmisoikeuskysymyksissä
- Achim Steiner, pääjohtaja, YK:n kehitysohjelma UNDP
- Dr. Natalia Kanem, pääjohtaja, YK:n väestörahasto UNFPA
- Filippo Grandi, YK:n pakolaisjärjestö UNHRC:n komissaari
- Maimunah Mohd Sharif, pääjohtaja, YK:n asuinyhdyskuntaohjelma UN-Habitat
- Catherine Russell, pääjohtaja, YK:n lastenjärjestö UNICEF
- Cindy McCain, pääjohtaja, Executive Director, Maailman ruokaohjelma WFP
- Tedros Adhanom Ghebreyesus, pääjohtaja, Maailman terveysjärjestö WHO
IASC eli Inter-Agency Standing Committee on YK-järjestöjen välinen humanitaarisista asioista vastaava pysyvä komitea, jossa on mukana sekä YK-toimijoita että kansalaisjärjestöjä. UN Women on yksi komitean jäsenistä.
Julkaistu alun perin englanniksi täällä.
Artikkelikuva: UNICEF/Eyad El Baba