0 kohdetta

Pakolaisleireillä rohingya-naiset pääsevät uuden elämän alkuun

Pakolaisleireillä rohingya-naiset pääsevät uuden elämän alkuun

Myanmarin armeija aloitti elokuussa etnisen puhdistuksen, jossa on tapettu, raiskattu ja kidutettu rohingyoja sekä poltettu heidän kotejaan. Yli 680 000 rohingyaa on paennut kodeistaan, ja pakolaismäärä on tuplaantunut Bangladeshissa. Pakolaisleirit ovat tupaten täynnä, ihmisten perustarpeet valtavia ja resurssit riittämättömiä. Rohingya-naiset ja -tytöt altistuvat jatkuvasti seksuaaliselle väkivallalle. Köyhyys ja huono turvallisuustilanne lisäävät myös lapsiavioliittojen riskiä tytöillä.

UN Womenin teettämien haastattelujen mukaan lähes jokainen Balukhalin pakolaisleirin asukkaista Cox’s Bazarissa on joko selvinnyt tai todistanut seksuaalista häirintää, raiskauksia, joukkoraiskauksia ja lähimmäisten pahoinpitely- ja polttomurhia. Moni raiskattu pakolaisnainen on hakenut aborttia päästyään Bangladeshin puolelle. Tämä pakolaiskriisi on järkyttävänä muistutus siitä, miten seksuaalinen ja naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen sodankäynnin ase – kauhun instrumentti, joka kohdistetaan naisiin.

Naiset pumppaavat vettä Balukhalin pakolaisleirillä helmikuussa 2018 Bangladeshissa.

Vaikka yli puolet pakolaisleireillä asuvista on naisia ja tyttöjä, ei saapuessa leirille rohingya-naisia ja tyttöjä kuitenkaan ensin havaitse. Tarkemmin katsoessa naisia näkee siluetteina telttojen sisällä ja kurkistamassa oviaukoista ulos. Rohingya-naisten ja -tyttöjen elämä on vahvojen kulttuuristen normien säätelemää. Heidän Myanmarissa näkemänsä ja kokemansa väkivalta on rajoittanut heidän liikkumistaan entisestään. Pakolaisleirillä heillä taas on riski joutua edelleen väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Naiset eivät pysty osallistumaan ruoan jakoon, kokouksiin tai yhteiseen päätöksentekoon. Ilman heidän ääntänsä humanitaarinen apu jää ilman tärkeää tietoa – mitkä ovat rohingya-naisten ja tyttöjen tarpeet?

UN Womenin tuella naisten ja tyttöjen ääntä kuunnellaan. 12-vuotias rohingya-tyttö Amima seisoo myymässä riisikakkuja pölyisellä kadulla pakolaisleirillä: ”Saavuimme leirille kuukausi sitten. Äitini pysyy teltassa ja valmistaa näitä riisikakkuja, ja minä myyn niitä kadulla jotta voimme saada lisää rahaa ostaaksemme vihanneksia ja muita tarpeellisia asioita, sillä YK:lta saamamme apu ja äitini myydyistä koruista saamamme raha ei ole riittävä…Äitini ei voi poistua teltasta säädyllisyydestä, sillä hänellä ei ole burkhaa mukanaan…Teltassa on hyvin kuuma ja se on täynnä savua polttopuiden poltosta kokatessamme – savu sattuu myös äitini silmiin ja kurkkuun.”

Kahdeksan päivän koulutuksen jälkeen, Somjida, 15, (seisomassa), sai valmiiksi hänen ensimmäisen vaatteensa – punaisen puseron – naisille perustetussa tilassa Balukhalin pakolaisleirillä.

Ensi töikseen UN Women alkoikin yhdessä Action Aidin kanssa jakaa apupaketteja rohingya-naisille – saippuaa, vaatteita, taskulamppuja, vilttejä, hygieniatarvikkeita ja myös vaihtoehtoisia lämmitystapoja valmistaa ruokaa, jotta naiset eivät kärsisi savun aiheuttamista haitoista teltoissa.

UN Women tarjoaa pakolaisleirillä myös kokonaisvaltaista tukea rohingya-naisille ja -tytöille. 2018 tammikuussa UN Women avasi monitoimikeskuksen, jossa naisilla ja tytöillä on turvallista olla ilman väkivallan uhkaa. Keskuksessa tuetaan heidän opiskeluaan ja tarjotaan tukea traumoista kärsiville naisille ja tytöille. Rohingya-naiset ja -tytöt eivät ole pelkkiä haavoittuvia uhreja – vaikka he ovat kokeneet valtavasti väkivaltaa ja kärsimystä, menettäneet kotinsa ja läheisiään. Heillä on sekä vahvuutta selviytyä, että taitoja ja osaamista – tätä kokemusta keskuksessa vahvistetaan ammateiksi asti. Samalla vahvistetaan myös naisten johtajuustaitoja ja katastrofivalmiutta. Tavoitteena on laajentaa toimintaa edelleen ja perustaa uusia keskuksia, jotta yhä useampi nainen ja tyttö pääsee uuden elämän alkuun.

Ompelun opettaja on rohingya-pakolainen itsekin. Romidalla, 30, oli ompelimo Myanmarissa, mutta hän joutui pakenemaan kolme kuukautta sitten. “Olen hyvin iloinen, että voin auttaa yhteisöäni. Voin opettaa oppilailleni tärkeitä taitoja ja he voivat hankkia tämän avulla oman elinkeinonsa.”

 

Kuvat: UN Women / Allison Joyce