Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen vaarantaa naisten turvallisuutta

Elettyään liian pitkään epävarmuudessa irakilainen Zainab (35) joutui tekemään yhdessä aviomiehensä Mahmodin kanssa vaikean ratkaisun: Zainab ottaisi perheen kolme lasta mukaansa ja lähtisi omin neuvoin Irakista pitkälle matkalle kohti Suomea, jossa Mahmod asuu.

Matka Syyrian ja Turkin kautta Eurooppaan oli äärimmäisen vaikea kahden isomman lapsen ja vasta yhdeksänkuisen vauvan kanssa. Kaikkein kauheinta oli Välimeren ylittäminen Kreikkaan pääsemiseksi.

“Pelkäsin kuollakseni lasteni puolesta merimatkan aikana”, Zainab kertoi UN Womenin edustajille, jotka haastattelivat Eurooppaan saapuneita uupuneita naisia. Hän toivoi vain löytävänsä paikan, jossa voisi rauhassa imettää vauvaa.

Zainab sanoo, että hän ei olisi koskaan lähtenyt matkaan, jos olisi tiennyt, kuinka vaarallista kaikki oli. Läpi yön kestäneet pitkät kävelymatkat vauvaa sylissä kantaen olivan äärimmäisen väsyttäviä. Kukaan ei neuvonut minne mennä, eikä poliisilta saanut apua.

Zainabin tarina on yksi lukemattomista samankaltaisista. Pariskunta yritti perheenyhdistämishakemuksen tekekemistä, jotta Zainab ja lapset voisivat päästä turvallisesti Suomeen. Kun mitään toivoa perheenyhdistämisestä ei yli vuoden odottelun jälkeen ollut, joutui Zainab vaarantamaan oman ja lastensa hengen ja turvallisuuden päästäkseen miehensä luo.

Naiset ja lapset tarvitsevat turvallisia reittejä

Ensimmäistä kertaa suurin osa Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista on naisia ja lapsia. Turkin ja EU-maiden uuden sopimuksen mukaan Kreikan saarille saapuvat Zainabin kaltaiset pakolaiset palautetaan jatkossa Turkkiin, jossa naiset ja lapset ovat vaarassa joutua lähetetyiksi takaisin sodan keskelle.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women korostaa perheenyhdistämisen tärkeyttä pakolaisnaisten oikeuksien turvaamisessa. Perheenyhdistämispolitiikkaa ollaan myös Suomessa kiristämässä, vaikka kansalaisjärjestöt ovat pitäneet perheenyhdistämisen ehtoja jo ennestään äärimmäisen tiukkoina.

“Emme saa kääntää selkäämme naisille ja lapsille. Perheenyhdistäminen on tärkeä keino tukea kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten turvallista maahanmuuttoa”, sanoo Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Elina Multanen.

Istanbulissa 23.-24.5. pidettävältä maailman humanitaariselta huippukokoukselta odotetaan vastauksia aikamme suurimpaan humanitaariseen kriisiin. UN Women pitää tärkeänä, että naisten oikeudet huomioidaan pakolaiskriisin hoidossa aiempaa paremmin.

YK-järjestöjen raportin mukaan naispakolaisilla on erityisen suuri riski joutua väkivallan, ahdistelun ja raiskausten kohteeksi. Kansalaisjärjestöt ovat varoittaneet, että perheenyhdistämisen ehtojen tiukentaminen ajaa yhä useammat pakolaiset vaarantamaan henkensä ja riippuvaisiksi ihmissalakuljettajista.

“Turvapaikanhakijoille on järjestettävä laillisia ja turvallisia reittejä, joita käyttämällä naiset ja lapset voivat hakea turvapaikkaa vaarantamatta henkeään”, Elina Multanen sanoo.

(Kuva: UNHCR/D. Kashavelov)

Zainabin ja Mahmodin nimet on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi. Kuva ei liity heidän tapaukseensa.