Feminismin historia: Kolmannen aallon feminismi – intersektionaalisuus

Kolmannen aallon feminismi vahvisti politiikkaan sidonnaista aktivismia, feministis liikkeija naisten oikeuksien puolustamista eteläisellä pallonpuoliskolla sekä lujitti naistutkimusta tieteenalana. Kolmannen aallon feminismi oli yhä laajemmalle levinnyttä niin kannattajien kuin tavoitteidenkin saralla. Merkittävimpiä saavutuksia aallolle oli feminismin monimuotoisuuden syventäminen sekä syrjinnän ja valtasuhteiden useiden ulottuvuuksien tunnistaminen.    

Kolmannen aallon feminismi voidaan nähdä alkaneeksi noin 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin monissa osissa maailmaa feministiset ideat nousivat asteittain ja osittain valtavirran politiikkaan. Tämä oli seurausta siitä, että nuoret feministit sekä toisen aallon vanhemmat aktivistit vaikuttivat julkisissa viroissa toimittajina sekä aloittivat virkoja yliopistoissa ja ammattiliitoissa, valtionhallinnossa ja kansainvälisissä viroissa. Uusi nuori sukupolvi naisia alkoi haastaa vallitsevaa konservatiivista ilmapiiriä. Yksi kolmannen aallon feminismin ydinpiirteistä on kiistatta yleinen tiedostettu tarve edistää naisten etuja lainsäädännössä ja politiikassa. (Molyneux, Dey, Gatto & Rowden, 2021.) 

Yhdysvalloissa vuosi 1992 nimettiin naisten vuodeksi, kun useita naisia valittiin senaattoreiksi. Tätä edelsi George Bushin nimeämän korkeimman oikeuden tuomarin Clarence Thomasin seksuaalisen häirinnän syytösten käsittely. Oklahoman yliopiston oikeustieteen professorin Anita Hillin nostamaa syytettä tutkivat oikeuden kuulemiset muuttivat Yhdysvaltojen poliittista ja kulttuurista historiaa ratkaisevasti.  

Feminismin kolmannen aallon ikoni, kirjailija ja aktivisti Rebecca Walker reflektoi näkemyksiään Anita Hillin kuulemisen oikeusprosessista feministisessä Ms Magazine -lehdessä artikkelissaan Becoming the Third Wave vuonna 1992. Rebecca Walkerin artikkelia pidetään virstanpylväänä, joka nimesi ja määritteli nousevan naisten oikeuksien liikkeen kolmannen aallon feminismiksi. Artikkelissaan Walker julisti “Minä olen kolmas aalto” vastavoimana ajatukselle siitä, että feminismi olisi saavuttanut jo tavoitteensa ensimmäisen ja toisen aallon aikana. (Teachrock). Todellisuudessa pelkkä äänioikeus ja naisten työoikeuksien osittainen paraneminen eivät riittäneet – ei Yhdysvalloissa, eikä muissakaan osissa maailmaa. Myös keskeiset ihmisoikeudet, kuten kehollinen itsemääräämisoikeus ja vapaus väkivallasta oli saavutettava. 

Sukupuolten välisen tasa-arvopolitiikan valtavirtaistaminen

Feminismin kolmannen aallon sukupolven työn painopiste oli demokratian lujittamisessa ja erityisesti perustuslakien uudistamisessa. Naisliikeaktivismin kansainvälistyminen tuotti monia myönteisiä tuloksia, kun politiikassa huomio alkoi kiinnittyä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Muutosta vauhdittivat erityisesti feministiparlamentaarikot ja -lakimiehet, jotka nostivat esiin poliittista kenttää jakavia kysymyksiä esimerkiksi naisten oikeudesta päättää omaa lisääntymisterveyttään koskevista kysymyksistä.   

Vuosi 1975 aloitti YK:n naisten vuosikymmenen, jonka aikana otettiin valtavia harppauksia naisten aseman parantamiseksi. Silloin järjestettiin ensimmäinen naisten maailmankonferenssi Meksikossa suomalaisen asianajajan ja YK:n apulaispääsihteerin Helvi Sipilän johdolla. Sipilän nimittäminen apulaispääsihteeriksi oli ajalleen huomionarvoista ja loi tästä naisasioiden ajasta merkittävän esikuvan. Vuonna 1979 hyväksyttiin merkittävä YK:n yleissopimus sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän lopettamisesta Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination Against Women (CEDAW), ja vuoden 1995 Pekingin naisten maailmankonferenssin rinnalla järjestettyyn foorumiin osallistui yli 30 000 naista eri puolilta maailmaa. Siellä Sipilä muistutti naisten puutteellisesta osallistumisesta rauhantekoon. Viisi vuotta myöhemmin YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus, Sipilän nostaman ongelman ratkaisemiseksi. 

Helvi Sipilän ansiosta naisten aseman parantamiseen kehitysmaissa alettiin saada rahaa. Kansainvälisen naisten vuosikymmenen vapaaehtoinen rahasto aloitti toimintansa 1977 ja vakiintui myöhemmin YK:n naisten kehitysrahastoksi eli UNIFEMiksi. Vuonna 1981 YK:n naisten kehitysrahasto sai oman yhdistyksen Suomeen, joka toimii nykyään nimellä UN Women Suomi. YK:n tasa-arvouudistuksen myötä UNIFEMin pohjalle rakentui myöhemmin uusi ja voimakkaampi UN Women. 

Kolmannen aallon feministit haastoivat myös taloushistoriaa ja vaativat vastauksia sukupuoleen perustuvalle köyhyydelle. Feministiaktivistit dokumentoivat ja teoretisoivat hoitotaloutta, ja YK:n maailmanlaajuinen kehitysjärjestö UNDP alkoi julkaista tilastoja, joissa mitattiin naisten kotona tekemän työn piilevää merkitystä talouskasvulle. Ne nostivat näkyväksi naisten palkattoman työn laajuuden sekä naisten huolestuttavat työolot. Feministit näkivät työhyvinvointiin panostamisen tuottavana investointina ja haastoivat yleisen käsityksen siitä, että hyvien työolojen takaaminen olisi taakka, joka jarruttaisi talouskasvua. 

“Ihmisoikeudet ovat naisten oikeuksia, ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia” – Hillary Clinton

Feminismin kolmas aalto syvensi ajatusta siitä, että “Ihmisoikeudet ovat naisten oikeuksia, ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia”, kuten Hillary Clinton julisti vuonna 1995 Pekingin maailmankonferenssissa. (Molyneux, Dey, Gatto & Rowden, 2021.)  

Kimberlé Crenshaw: Intersektionaalisuus ei voi odottaa

Kansalaisoikeusaktivisti, feministi ja lakitieteen professori Kimberlé Williams Crenshaw on tunnettu merkittävänä feminismin kolmannen aallon poliittista agendaa muokkaavana innoittajana ja intersektionaalisuuden käsitteen luojana. Hän käsitteli tutkimuksessaan mustien naisten kokemusta sorrosta ja alistamisesta. Hän toi esiin, ettei vähemmistönaisten kokemaa sortoa tai ratkaisuja siihen voida ymmärtää vain yhden identiteetin osan näkökulmasta. Hänen mukaansa on tarkasteltava sitä, miten risteävät sosiaaliset erot, kuten luokka, ikä, ihonväri, vammaisuus ja sukupuoli määrittävät ihmisten asemaa.  

Crenshaw nosti esiin, että lähisuhdeväkivallan vuoksi turvakotiin hakeutuneiden naisten tapauksissa tulisi tarkasteluun ottaa myös rakenteelliset tekijät, jotka pitävät naisia alistavissa parisuhteissa ja tilanteissa – kuten luokkaan ja sukupuoleen liittyvä köyhyys ja työttömyys yhdistettynä rasistiseen syrjintään työmarkkinoilla. (Karkulehto & kump. 2012).

”Jos epätasa-arvo nähdään ”heitä” koskevana ongelmana tai ”kovaonnisten muiden” ongelmana, se on ongelma.” – Kimberlé Crenshaw

Kolmannen aallon feminismin tavoitteet ja ongelmakohdat ovat pääosin ajankohtaisia myös nykypäivänä. Kolmas aalto on pohjana nykyiselle neljännen aallon feminismille, joka on teknologian ja viestinnän kehittymisen kautta yhä maailmanlaajuisempaa, mutta myös herkempää uusille trendeille. 

Ole ylpeästi feministi ja tule mukaan tasa-arvotyöhön! Liittymällä UN Women Suomen jäseneksi olet mukana edistämässä sukupuolten tasa-arvoa ja rakentamassa maailmaa, jossa jokaisen yksilön ihmisarvoa kunnioitetaan. Liity jäseneksi

Varhaisista naisliikkeistä lähtien feminismi on haastanut ahdasmieliset ja epätasa-arvoiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka heikentävät naisten mahdollisuuksia päättää omasta elämästään. Tämä on kolmas osa artikkelisarjaamme Feminismin historia – Suffrageteista intersektionalismiin, joka syventyy feminismin neljään aaltoon. Löydät sarjan ensimmäisen artikkelin täältä!

 

Artikkeli perustuu UN Womenin tausta-asiakirjaan New Feminist Activism, Waves and Generations (Maxine Molyneux, Adrija Dey, Malu A.C. Gatto ja Holly Rowden, 2021) sekä UN Womenin aikajanaan Women of the World Unite! 

 

Muut lähteet:  

Karkulehto, Sanna & Saresma, Tuija & Harjunen, Hannele & Kantola, Johanna. (2012). Intersektionaalisuus metodina sukupuolentutkimuksessa. Naistutkimus-Kvinnoforskning.  

Handout 1, Rebecca Walker, “I am the third wave”. Teachrock. 

Artikkelikuva: Dante Besana, värikorostus lisätty

Henkilökuva Kimberlé Crenshaw: Mohamed Badarne