Ammatillinen uudelleenkoulutus naiselle

Monet naiset joutuvat etsimään toimeentuloa aloilta, joissa on suuri riski seksuaaliselle häirinnälle, hyväksikäytölle ja jopa väkivallalle ja ihmiskaupalle. Vaihtoehtojen puute ajaa naiset epätoivoiseen asemaan, josta on usein omin voimin hankala päästä ulos.

Tarjoamme naisille ammattilista uudelleenkoulutusta aloilla, joissa he voivat turvallisesti ansaita toimeentulonsa. Koulutuksen avulla naiset voivat hakeutua työntekijäksi, tai linkitetyn yrittäjyyskoulutuksen myötä perustaa oman yrityksensä. Uuden ammatillisen osaamisen kautta naisille avautuu uusia mahdollisuuksia itsenäiseen toimeentuloon, ja he pystyvät muuttamaan elämäänsä haluamaansa suuntaan.

Tilaamalla tämän lahjan annat naiselle mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa uuden ammatillisen osaamisen kautta.

Anna lahja, joka muuttaa maailmaa!

 

Kuva: UN Women/Joe Saade

60,00 

Ecard Preview

Miten lahjasi vaikuttaa

Kunthea hymyilee leveästi tarttuessaan uuteen kynsilakkapulloon sateenkaaren värisestä rivistä. Hän pesee, leikkaa ja muotoilee hiuksia, lakkaa kynsiä ja meikkaa asiakkaitaan uudessa salongissaan, jonka hän on vasta avannut yhdessä kahden muun naisen kanssa.

Aiemmin naiset työskentelivät Kambodzan turismin parissa Karaoke-baarissa, jossa he kohtasivat päivittäin seksuaalista häirintää. Muita toimeentulomahdollisuuksia naisilla ei kuitenkaan ollut. UN Women kouluttaa juuri Kunthean kaltaisia naisia uuteen ammattiin, jolla naiset voivat ansaita toimeentulonsa turvallisesti. Kauneuden ja yrittämisen koulutuksen turvin naiset iloitsevat tänään asiakkaiden tasaisesta virrasta ja heidän hymynsä loistaa kilpaa salongin värihumun kanssa.

Kuva: UN Women/Stefanie Simcox

Eettiset lahjat