Mielenosoitukset naisten oikeuksien loukkauksia vastaan Iranissa jatkuvat: ”Iranin naiset ovat kaduilla. He liehuttavat hijabejaan ilmassa, ja osoittavat mieltään henkensä uhalla.”

Mana Shooshtari on iranilaisamerikkalainen feministiaktivisti ja järjestötoimija, jonka työn keskiössä on ihmisoikeuksien suojelu ja edistäminen. Hän on työskennellyt muun muassa maahanmuuttouudistuksen, aseväkivallan ehkäisemisen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämisen parissa. Iranin laajalle levinneiden mielenosoitusten keskellä hän pyrkii vahvistamaan iranilaisten feministien ääntä ja tuomaan heidän naisjohtoisen liikkeensä globaaliin tietoisuuteen.
Heijastusvaikutuksia
Syyskuun 16. päivänä 22-vuotias Jina (Mahsa) Amini kuoli Iranin poliisin huostassa. Viranomaiset olivat pidättäneet hänet kolme päivää aikaisemmin väittäen, että Amini oli rikkonut Iranin lain asettamia tiukkoja pukeutumissääntöjä ”sopimattoman” hijabin käytöstä.
Iranilaiset naiset ja tytöt ovat kohdanneet vuosikymmeniä kestänyttä järjestelmällistä sortoa, Shooshtari sanoo. ”He eivät voi pukeutua niin kuin haluavat. He eivät voi sanoa, mitä haluavat sanoa. -->