Aina etulinjassa kaikissa kriiseissä
Kun kriisit iskevät, naiset ja tytöt kärsivät aina suhteettoman paljon. Tarvitsemme kiireellistä ja järjestelmällistä muutosta, jotta voimme varmistaa, että sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeisellä sijalla kriisinhallinnassa.
16.3.2023 Silke Staab, Constanza Tabbush & Laura Turquet
COVID-19, ilmasto, konfliktit, elinkustannukset. Viime vuosina maailmaa ovat ravistelleet toistuvat järkytykset ja useat päällekkäiset kriisit. Väkivaltaiset konfliktit ovat tappavaa todellisuutta miljardeille ihmisille, ja ilmastokatastrofit ovat yleistymässä ja pahenemassa. Köyhyyden poistamisen ja sukupuolten tasa-arvon edistyminen on kääntynyt laskuun, ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen on uhattuna. Tässä kasvavien riskien ja haavoittuvuuden maailmassa tarvitaan rohkeita ja yhteisiä toimia, jotta voidaan käynnistää muutokset, jotka ovat välttämättömiä, jotta päästään takaisin oikealle polulle.
Kriisit ovat sukupuolittuneita. Koska naiset ja tytöt ovat kaikissa yhteiskunnissa lähtökohtaisesti epäedullisessa asemassa, heillä on usein vähemmän voimavaroja selviytyä kriisien ja häiriöiden vaikutuksista. COVID-19-pandemia toimi tässä suhteessa “suurena paljastajana”. Koulujen ja hoitopalvelujen sulkeminen merkitsi sitä, että naiset tekivät maailmanlaajuisesti arviolta 512 miljardia lisätuntia palkatonta lastenhoitoa, mikä lisäsi jo ennestään suurta ja epäoikeudenmukaista taakkaa. Osittain tämän seurauksena naisten työllisyydessä saavuttama hauras edistys pyyhkiytyi pois, ja heidän työvoimaosuutensa ennustetaan jäävän useimmissa maissa alle pandemiaa edeltäneen tason. Naisiin kohdistuvan väkivallan tapaukset, jotka jo ennen pandemiaa haittasivat joka kolmannen naisen elämää, lisääntyivät, kun naiset joutuivat lukkojen taakse mahdollisten pahoinpitelijöiden luo ja palvelut suljettiin.
Huolimatta retoriikasta, jonka mukaan “jälleenrakennamme entistä paremmin”, naiset ja tytöt eivät ole saaneet hengähdystaukoa. Ukrainan konflikti on pahentanut elintarvike- ja polttoainepulaa ja aiheuttanut elinkustannuskriisin. Korkea inflaatio on iskenyt pahiten köyhimpiin kotitalouksiin, joissa naiset ja tytöt ovat yliedustettuina. Yhdistettynä muuttuviin sääoloihin ja sadonmenetyksiin lähes kolmannes maailman naisista on joutunut kohtalaisen tai vakavan elintarviketurvan puutteeseen.
Samaan aikaan naiset ovat olleet eturintamassa vastaamassa monimutkaisiin kriiseihin ja hätätilanteisiin:
- He ovat olleet suurin osa terveydenhuoltohenkilöstöstä pandemioiden puhkeamisen estämisessä.
- Rrauhanrakentajina konfliktialueilla, jotka työskentelevät väsymättömästi rauhanvälittäjinä ja yhteiskuntien jälleenrakentamiseksi.
- Yhteisöpohjaisten järjestöjen johtajina, jotka koordinoivat ruoka-, terveys- ja hygieniapaketteja luonnonkatastrofien jälkeen, kun muu tuki saapuu hitaasti.
Näiden panosten vaikutukset ovat syvällisiä. Tutkimukset osoittavat, että vahvat naisjärjestöt ja naisten osallistuminen edistävät vahvempia demokratioita ja pidempään kestävää rauhaa konfliktien jälkeen. Silti naiset jätetään syrjään päätöksentekoprosesseista, ja heidän järjestöiltään puutuu rahoitusta. Maailmassa, jossa pitkittyvät kriisit ja toistuvat häiriöt ovat uusi normaalitilanne, meillä ei ole varaa sivuuttaa puolen maailman väestöstä oikeuksia ja tarpeita. Kolme järjestelmämuutosta voi auttaa varmistamaan, että sukupuolten tasa-arvo on keskeisellä sijalla kriisinhallinnassa ja pyrkimyksissä saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet.
Ensinnäkin hallitusten on investoitava sukupuolinäkökulman huomioon ottaviin sosiaaliturvajärjestelmiin, joilla naisia voidaan suojella yhä useammin toistuvien häiriöiden ja kriisien vaikutuksilta. Rahansiirrot pikkulapsiperheille, äitiyslomat ja sosiaalietuudet ovat olennaisen tärkeitä, jotta naisten köyhyyttä voidaan lievittää koko heidän elämänsä ajan. Nämä toimenpiteet ovat erityisen tärkeitä niille 740 miljoonalle naiselle, jotka työskentelevät maailmanlaajuisesti huonolaatuisessa epävirallisessa työssä ja voivat menettää työpaikkansa hetkessä. Sosiaalinen suojelu on entistäkin tärkeämpää maailmassa, jossa elintarvikkeiden hinnat voivat äkkiä muuttua mahdottomiksi maksaa tai jossa ilmastokatastrofi voi tuhota perheen toimeentulon yhdessä yössä. Se voi myös ehkäistä sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa ja auttaa selviytyjiä rakentamaan elämänsä uudelleen.
Sosiaalisen suojelun toimenpiteet olivat keskeinen osa hallitusten ennennäkemättömiä poliittisia toimia COVID-19-pandemiaa vastaan. Tutkimuksessamme kuitenkin havaittiin, että 226 maan ja alueen toteuttamista yli 3 000 sosiaaliturva- ja työmarkkinatoimenpiteestä vain 20 prosentilla pyrittiin vahvistamaan naisten taloudellista turvaa tai tukemaan lisääntyviä palkattomia hoitotehtäviä. Vaikka toimenpiteet olivat kaiken kaikkiaan riittämättömiä, jotkin maat ottivat tärkeitä ja innovatiivisia askeleita oikeaan suuntaan. Esimerkiksi Brasiliassa, Chilessä, Etelä-Afrikassa ja Togossa kokeiltiin rahansiirtoja epävirallisille työntekijöille ja parannettiin kotitaloustyöntekijöiden mahdollisuuksia saada työttömyysvakuutus. Kysymys on nyt siitä, voidaanko näitä ja muita pandemiaan liittyviä toimenpiteitä jatkaa ja kehittää naisten taloudellisen turvallisuuden takaamiseksi nyt ja tulevaisuudessa.
Jotkin maat pystyivät reagoimaan pandemian aikana tehokkaammin kuin toiset, mikä viittaa toiseen keskeiseen muutokseen, jota tarvitaan, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saadaan takaisin raiteilleen: riittävään rahoitukseen. Globaalin etelän hallitusten on kyettävä mobilisoimaan merkittäviä resursseja julkisten palvelujen ja sosiaalisen suojelun rahoittamiseksi rauhan ja vakauden aikana, mutta erityisesti kriisiaikoina. Tämä on feministinen kysymys, sillä kun talouskriisit iskevät ja julkiset menot venyvät, naiset menettävät työpaikkansa ensimmäisinä, syövät vähiten ja viimeisinä ja toimivat “iskunvaimentajina”, jotka tekevät ylimääräistä palkatonta hoitotyötä perheidensä ja yhteisöjensä ylläpitämiseksi.
Pandemian aikana Kansainvälinen valuuttarahasto laski liikkeeseen erityisiä nosto-oikeuksia (SDR) antaakseen maille välitöntä likviditeettiä, jotta ne voisivat vastata väestönsä tarpeisiin. Valitettavasti suurin osa näistä varoista meni korkean tulotason maihin, jotka eivät tarvinneet tai käyttäneet niitä.
Maailmantalous on tällä hetkellä edelleen hyvin epävakaassa tilassa, ja nousevat korot ovat nostaneet nopeasti lainanoton kustannuksia. Yli 50 kehitysmaata, joissa asuu yli puolet maailman köyhimmistä ihmisistä, on kuitenkin vaarallisen lähellä joutua laiminlyömään velkojensa maksun, mikä voisi johtaa jälleen uuteen maailmanlaajuiseen velkakriisiin. Mia Mottleyn johdolla Barbadosin hallitus on vaatinut maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän uudistamista ja ehdottanut erityisnosto-oikeuksien käyttöä laajentamalla innovatiivisia ja uusia lähestymistapoja sen varmistamiseksi, että ilmastokatastrofien ja muuttuvien sääolosuhteiden pahiten koettelemat maat saavat tarvitsemaansa rahoitusta. YK:n pääsihteeri on hiljattain yhtynyt maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän uudistamista koskevaan vaatimukseen.
Lopuksi meidän on muutettava paitsi sitä, mitä teemme, myös sitä, miten teemme sen. UN Women on vaatinut uutta feminististä politiikkaa, jossa on kyse Mia Mottleyn kaltaisten visionääristen naisjohtajien äänen vahvistamisesta, mutta myös sen tunnustamisesta, että edistyksellisiä feministisiä ääniä tarvitaan kaikilla päätöksenteon tasoilla paikallisyhteisöistä aina globaaliin hallintoon asti. Pandemian aikana feministinen aktivismi lisääntyi poikkeuksellisen voimakkaasti huolimatta huolimatta suluista ja julkisia kokoontumisia koskevista rajoituksista. Naisten osallisuuden hyödyistä (kaikkien kannalta) on yhä enemmän näyttöä, ja havaitsimme, että siellä, missä naiset olivat paremmin edustettuina ja missä naisliikkeet olivat vahvoja, hallitukset toteuttivat enemmän toimenpiteitä, joilla tuettiin palkatonta hoitotyötä ja suojeltiin väkivallalta. Naisten edustus paikallishallinnossa, kansallisessa politiikassa tai ilmastoneuvotteluissa ja rauhanneuvotteluissa on kuitenkin pitkälti pysähtynyt, mikä on estänyt näitä prosesseja saamasta monipuolisia ääniä, joita tarvitaan innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi kohtaamiimme haasteisiin.
Osallistavien ja tehokkaiden kriisitoimien varmistaminen tulevaisuudessa edellyttää, että poliittisissa viroissa ja julkishallinnossa pyritään määrätietoisesti sukupuolten tasa-arvoon, että naisten oikeuksia ajavia järjestöjä suojellaan ja vahvistetaan ja että demokraattiset instituutiot mahdollistavat naisten moninaisen äänen kuulemisen ja huomioon ottamisen.
Naisten ei pitäisi olla maailman viimeinen puolustuslinja. Näillä kolmella järjestelmämuutoksella varmistettaisiin kipeästi kaivattu tuki, resurssit ja poliittinen tahto sen varmistamiseksi, että sukupuolten tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävien toimien keskiössä.
Silke Staab ja Constanza Tabbush ovat UN Womenin tutkimusasiantuntijoita, ja he ovat olleet mukana laatimassa useita järjestön lippulaivaraportteja.
Laura Turquet on UN Womenin tutkimus- ja tietopäällikön apulaisjohtaja, joka johtaa merkittäviä tutkimus- ja tietoaloitteita, jotka tukevat järjestön edunvalvontatavoitteita.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin englanniksi 1.3.2023 täällä
Artikkelikuvassa: Voimakkuudeltaan 7,7 magnitudin maanjäristyksen selviytyjät lämmittelevät nuotion äärellä väliaikaisessa suojassa Kahramanmaraşissa, Turkissa. Maanjäristyksen koettelemalla Kaakkois-Turkin ja Syyrian alueella oli jo ennestään vakavia häiriöitä Syyrian lähes 12 vuotta kestäneen konfliktin ja Turkin etnisten jännitteiden vuoksi. Kuva: UNICEF/Ölçer