Afgaanipoliitikko Naheed Farid: ”Jos naiset eivät ole mukana päätöksenteon prosesseissa, kaikki saavutuksemme katoavat.”

Auta Afganistanin tyttöjä ja naisia

Naheed Farid oli yksi monista naisjohtajista, jotka lähtivät Afganistanista peläten henkensä puolesta, kun Taliban nousi valtaan elokuussa 2021. Farid puhui äskettäin YK:ssa vaatien kansainvälistä tukea Afganistanin etenevän humanitaarisen kriisin ratkaisemiseksi ja naisten oikeuksien turvaamiseksi.

Tekstin on kirjoittanut Naheed Farid. Alkuperäinen englanninkielinen essee luettavissa täällä. 

”Minulle tragedia ei merkinnyt katastrofia, se merkitsi sitä, että minun piti valita kahdesta vaikeasta vaihtoehdosta – lähteä Afganistanista tai jäädä Talibanin vallan alle. Lähdin Afganistanista lasteni kanssa viikko ennen Kabulin valloitusta. Minulle sanottiin, että Herat, minun kaupunkini, luovutettaisiin Talibanille.

Jätin taakseni talon, jossa rakastuin mieheeni ja sain lapseni. Olin kansanedustajana 12 vuotta… tunsin kaupungin jokaisen osan, sen ongelmat ja vahvuudet. Minulla oli henkilökuntani, äänestäjäni ja ihmiset, jotka auttoivat minua. Jätin tämän kaiken taakseni ja otin mukaani vain vaatteet, puhelimeni ja vaipat vauvalle. Lähtiessäni ajattelin, tulenko koskaan näkemään kaupunkiani tai kotiani uudestaan.

Herat, Afghanistan. Kuva: UNAMA / Eric Kanalstein.

Lyhytnäköinen politiikka vaaransi Afganistanin tilanteen. Afganistan on humanitaarinen katastrofi, joka vaatii välittömiä ja konkreettisia toimia kansainväliseltä yhteisöltä. Haluamme luoda välittömästi luotettavan väylän, jonka kautta kansalaisyhteiskunta ja humanitaariset toimijat voivat auttaa hädässä olevia ihmisiä. Puolet Afganistanin väestöstä kärsii ruuan saamisen epävarmuudesta.

Taliban haluaa tunnustusta, mutta heidät on saatava ottamaan vastuu ihmisoikeuksien turvaamisesta. Heidän on perustettava osallistava hallitus, joka ei ole pelkästään miespuolinen, ja vain Talibanin hallitus. Heidän on sallittava tyttöjen ja naisten opiskelu. Afganistan on tällä hetkellä ainoa islamilainen maa, jossa tytöillä ei ole pääsyä toisen asteen koulutukseen.

Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Jos naiset eivät ole mukana päätöksentekoprosesseissa, jos he eivät ole osa politiikkaa, kaikki saavutuksemme katoavat.

Olimme varanneet vaalilaissa paikkoja naisille, loimme työlakiin naisille kuuden kuukauden äitiysloman ja hyväksyimme kansalaisuuslain, jonka mukaan naiset voivat siirtää kansalaisuuden lapsilleen. Naisparlamentaarikot saivat aikaan paljon muutosta. Kun naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista koskevaa lakia ei pantu täytäntöön, kysyimme miksi, ja jatkoimme yrittämistä.

Kaksikymmentä vuotta kestäneen epävarmuuden ja useiden esteiden jälkeen afgaaninaisista tuli ministereitä, naisoikeusaktivisteja, lentäjiä, urheilijoita ja robottiryhmien johtajia. Afganistanin naiset ovat maan ylpeyden aihe. Meidän piti taistella kaiken sen puolesta, mitä meillä on tänään. Kun saavutat jotain, et luovu siitä. Emme luovuta ilman taistelua… tulette näkemään sen.”

Vuonna 2010, 27-vuotiaana Naheed Faridista tuli Afganistanin nuorin kansanedustaja. Farid on myös perustanut ja johtanut erilaisia naisia ja lapsia avustavia ja maaseutuyhteisöjen kehitystä tukevia kansalaisjärjestöjä. Hän on sekä naisten koulutukseen, työelämään ja poliittiseen johtajuuteen pääsyn että sukupuoleen perustuvan väkivallan lopettamisen äänekäs puolestapuhuja. Farid joutui pakenemaan kotoaan Heratista kolmen, 12-, 6- ja 2-vuotiaan lapsensa kanssa, kun Taliban valtasi Afganistanin elokuussa 2021.